 |
| Tästä Leningradin teatterikorkean kvartetista kaikki alkoi. Vasemmalta: Pauli Rinne, Grigori Godarev, Pekka Mikshijev, William Hall. Leningrad, 1956 |
|  |
Harjoituksissa 1960-luvun alussa. Vasemmalta: William Hall, Viljo Ahvonen, Marlen Nokelainen (säestämässä), Orvo Björninen © Pauli Rinne |
|  |
| Saimaan kanavalla Suomessa. Lokakuu 1967 |
|  |
| Manokilaisia Petroskoin Suomalaisen teatterin Suomen kiertueella: Viljo Ahvonen, William Hall, Pekka Mikshijev, Pauli Rinne, Orvo Björninen. Marraskuu 1967 |
|  |
| Vuonna 1967 MANOK esiintyi Yleisvenäläisessä kansantaiteen kilpailussa Moskovassa |
|  |
| MANOK esiintyi usein Karjalan TV:n ohjelmissa. 1967 |
|  |
Suurin osa MANOKilaisista oli Petroskoin Suomalaisen teatterin näyttelijöitä. Vasemmalta: Orvo Björninen, Pauli Rinne, Pekka Mikshijev, William Hall ja Viljo Ahvonen. 1967 © B.Boitsov |
|  |
| Yhdessä hiihtoretkellä. Takana vas. William Hall, Nikolai Samsonov, Orvo Björninen. Edessä vas. Pekka Mikshijev, Andro Lehmus. 1960-luku |
|  |
| Oli Ennen Ukko Akka-laulun alkusoinnut esitettiin kalevalaiseen tyyliin kasi kadessa. Teksti löytyi Lönnrotin Kantelettaresta. 1970-luku |
|  |
| "Meitä on kymmenen pikkasta poikaa ja koskaan emme eri!". 20-vuotisjuhlakonsertissa mukana esiintyi myös MANOKilaisten poikia. Vas. Nikolai Samsonov, Pauli Lehmus, William Hall, Erik Hall, Andro Lehmus, Pauli Rinne, Arto Rinne, Orvo Björninen, Gennadi Vento, Ensio Vento. 25. helmikuuta 1981 |
|  |
| Tauollakin laulattaa. Keskellä säestäjä Ljudmila Kutsovskaja |
|  |
| MANOK esiintyi usein lapsille kouluissa. Laulettavana kappale "Oli ennen ukko akka" |
|  |
| Keikalla "Näyttelijän Kodissa" |
|  |
"Oli kerran ukko akka" -kappale esitetään Varkauden ystävyyskaupunkipäiville omistetussa konsertissa Petroskoin Suomalaisen teatterin lavalla heinäkuuta 1982 © Nikolai Korpusenko |
|  |
"Oli kerran ukko akka" -kappale esitetään Varkauden ystävyyskaupunkipäiville omistetussa konsertissa Petroskoin Suomalaisen teatterin lavalla heinäkuuta 1982 © Nikolai Korpusenko |
|  |
"Oli kerran ukko akka" -kappale esitetään Varkauden ystävyyskaupunkipäiville omistetussa konsertissa Petroskoin Suomalaisen teatterin lavalla heinäkuuta 1982 © Nikolai Korpusenko |
|  |
|  |
| Keikan jälkeen Petroskoin huvipuistossa. Heinäkuu 1984 |
|  |
| MANOK esiintyi usein näyttelijöiden illanvietoissa Suomalaisen teatterin kolmannessa kerroksessa, jossa sijaitsee Teatteritaiteilijoiden Liiton tilat ja "Näyttelijän koti"- niminen kahvila. 27. syyskuuta 1984 |
|  |
| Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. 17 heinäkuuta 1985 |
|  |
Petroskoin "Kantele"-yhtyeen artistien kanssa Suomessa. 1985 © Pertti Härkönen |
|  |
"Talkoopolska" Suomessa 1985. Vas. William Hall, Andro Lehmus ja Pauli Rinne © Lassi Rautiainen |
|  |
Miehet parhaassa iässä Suomen kiertueella. William Hall, Andro Lehmus, Nikolai Samsonov, Ensio Vento, Orvo Björninen ja Pauli Rinne. 1985 © Pertti Härkönen |
|  |
| Oik. Leo Närjä. Suomi. 1985 |
|  |
| "Maailmat kohtaavat" -festivaaleilla Sortavalassa kesällä 1990 |
|  |
| "Talkoopolskaa" jäähyväiskonsertissa Jouluaattona 1990 Petroskoin Suomalaisessa teatterissa |
|  |

|