Laatokan sukellusvene

Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen Tarton rauhansopimuksen 1920 mukaisesti Laatokalla ei saanut olla sota-aluksia, joiden uppouma ylittäisi 100 tonnia. Suomalainen Saukko-niminen sukellusvene oli varta vasten tarkoitettu Laatokalle ja siinä otettiin huomioon edellä mainitut rajoitukset.

Saukkoa alettiin rakentaa huhtikuussa 1928 Helsingissä Hietalahden Sulkutelakalla saksalaisten Pu110-suunnitelman mukaisesti (pienemmän nopeasti koottavan sukellusveneen prototyyppi) ja sen valmistusnumerona oli SA 241. Sukellusvene laskettiin vesille 2. heinäkuuta 1930 ja rakentamistyöt päättyivät 16. joulukuuta 1930.

Saukon miehistö käsitti 13 henkeä. Veneen ulkorunko oli vahvistettu niin, että se kestäisi jääolot. Vene voitiin purkaa kahteen osaan (takaosa käsitti moottorin ja etuosa akun), jotta sitä voitaisiin kuljettaa rautateitse (siksi ajaksi ohjaushytti jouduttiin purkamaan). Moottori oli Krupp-Germaniawerft Diesel -moottorin protyyppi, ja myöhemmän käytön aikana se todettiin jossain määrin epäonnistuneeksi. Sukellusvene oli samoin liian pieni, ja seurauksena oli, että se jäi ainoaksi veneeksi, joka rakennettiin Pu110-suunnitelman mukaan.

Alussa oli tarkoitus kuljettaa Saukko rautatietä pitkin Lahdenpohjaan, siellä se toimisi Laatokan-laivastossa. Mutta tuota suunnitelmaa ei toteutettu milloinkaan. Sotien aikana 1939-1940 ja 1941-1944 sukellusvene osallistui sotatoimiin Itämerellä. Neuvostoliiton tiedustelu oli kuitenkin tietoinen mahdollisuudesta siirtää se Laatokalle. Niinpä Neuvostoliiton Laatokan-laivasto oli ennen talvisotaa saanut tehtävän (Itämeren-laivaston komentajan 23. maraaskuuta 1939 antama päiväkäsky nro 7) järjestää Laatokalla sukellusvenetorjunta.

Sotien päätyttyä Saukko konservoitiin ja 1953 myytiin romutettavaksi.