Seitakivien palvontaa on ollut kaikkialla saamelaisten (lappalaisten) asuttamalla laajalla alueella. Karjalassa saamelaisia pyhättöjä on ollut Nemetski- ja Russki Kuzova -saarilla Vienanmerellä lähellä Kemiä. Paanajärven seudulla Kivakka- ja Nuorunen-tuntureilla sekä Vuottovaaralla. Saamelaisten kulttikeskuksia on todennäköisesti ollut myös Äänisen rannalla Petroskoin lahden koillispäässä Isolla Vaaralla (1.5 kilometria Solomannistä itään).

Uhrikiviä (seitakiviä) löytyy etupäässä viettäviltä kalliorinteiltä.

Seitakivet ovat joko luonnollisia poikkeukselisen muotoisia kallioita tai jättimäisiä kivien kasoja.

Saamelaiset uskoivat, että noissa kivissä asuivat henget, ja osoittivat niille jumalallista kunnioitusta ja palvontaa ja uhrasivat niille eläimiä (poroja) ja esineitä. Uhripaikat sijaitsivat uhrikivien vieressä. Jos seitakiven luokse oli hankalaa päästä, niin kivi kostutettiin uhrieläimen verellä ja heitettiin seidan viereen.

Seitakivien ensimmäisiä tutkijoita oli Matthias Alexander Castrén. Hän piti seitakiviä epäjumalana, jota lappalaiset palvoivat ja jota lappalaisten noidat käyttivät noitumiseen.

Nykyisin tutkijat erottavat saamelaisilla olevan kaksi uskomuksien lajia: zoomorfisen elinkeinojen suojelijan palvonnan ja antropomorfisen vainajainpalvonnan.

Seitakivien palvontaa on ollut havaittavissa vielä 1910-luvulla.