Valtakunnankansleri Adolf Hitlerin julistus Saksan kansalle Neuvostohallitukselle liitteineen

Saksan kansa!

Kansallissosialistit!

Raskaiden huolten painamana, kuukausimääriä vaikenemaan tuomittuna, olen vihdoinkin saanut tilaisuuden puhua avoimesti.

Kun Saksan valtakunta syyskuun 3. päivänä 1939 sai Englannin sodanjulistuksen, toistui uudelleen Englannin yritys, jonka tarkoituksena oli tehdä tyhjäksi jokainen Euroopan olojen vakauttamisen ja nousun mahdollisuus taistelemalla manteren kulloinkin voimakkainta valtiota vastaan.

Niin on Englanti kerran monissa sodissa tuhonnut Espanjan. Niin se on käynyt sotiansa Hollantia vastaan. Niin se myöhemmin taisteli Ranskaa vastaan koko Euroopan tukemana. Ja niin alkoi vuosisadan vaihteessa silloiseen Saksan valtakuntaan kohdistettu saarto ja vuonna 1914 maailmansota. Vuonna 1918 Saksa sortui vain sisäisen hajanaisuutensa vuoksi. Seuraukset olivat hirvittävät.

Kun ensin oli teeskennellen selitetty, että taistelua oli käyty vain keisaria ja hänen hallitustaan vastaan, aloitettiin Saksan armeijan laskettua aseensa koko Saksan valtakunnan järjestelmällinen tuhoaminen.

Samaan aikaan kuin erään ranskalaisen valtiomiehen ennustustelut, että Saksassa oli 20 miljoonaa ihmistä liikaa, t. s. että nämä oli poistettava nälän, tautien ja maastamuuton avulla, näennäisesti toteutuivat aivan sananmukaisesti, aloitti kansallissosialistinen liike toimintansa Saksan kansan yhtenäistämiseksi ja täten valtakunnan uudelleen nousun.

Meidän kansamme nousu puutteesta, kurjuudesta ja häpeällisestä alennuksesta tapahtui sisäisen uudestisyntymisen merkeissä.

Englantiin sillä ei mitenkään kajottu, puhumattakaan siitä, että sitä olisi uhattu.

Siitä huolimatta alkoi taas heti vihamielinen saartopolitiikka Saksaa vastaan. Sekä Englannin että sen ulkopuolisten juutalaisten ja demokraattien, bolshevikien ja taantumuksellisten kesken syntyi tuo meille tuttu salaliitto, jonka yksinomaisena tarkoituksena oli estää uuden Saksan kansallisvaltion syntyminen ja syöstä valtakunta jälleen heikkouteen ja kurjuuteen.

Paitsi meihin, kohdistui tämän kansainvälisen salaliiton viha myöskin niitä kansoja kohtaan, joiden kuten meidänkin onnen hylkääminä on mitä ankarimmin täytynyt taistella olemassaolonsa ja jokapäiväisen leipänsä puolesta. Ennen kaikkea Italialta ja Japanilta, kuten Saksaltakin, on osuus tämän maailman rikkauksiin riistetty, jopa suorastaan kielletty. Senvuoksi on näiden kansakuntien yhteenliittyminen tapahtunut ainoastaan itsesuojelun vuoksi niitä uhkaavan rikkauteen ja valtaan pyrkivän itsekkään suurliittymän vastapainoksi.

Amerikkalaisen kenraali Woodin lausuntojen mukaan, jotka hän esitti eräälle Amerikan edustajainhuoneen valiokunnalle, lausui Churchill jo vuonna 1936 mielipiteenään, että Saksa jälleen on tulossa liian mahtavaksi ja että se senvuoksi on tuhottava.

Vuoden 1939 kesällä näytti Englannista hetki tulleen, jolloin jälleen voisi ryhtyä tuhoamaan Saksaa aloittamalla sitä vastaan laajan saartopolitiikan.

Sen päämäärän saavuttamiseksi toimeenpannun valhesotaretken järjestelmä perustui siihen, että Saksan selitettiin uhkaavan muita kansoja, millä näinä ensin saatiin uskomaan Englannin takuu- ja avunantolupauksia, jonka jälkeen niiden kuten ennen maailmansotaakin annettiin marssia Saksaa vastaan.

Niin onnistui Englannin vuoden 1939 toukokuun ja elokuun välisenä aikana saada koko maailma uskomaan, että Liettua, Eesti, Latvia, Suomi, Bessarabia sekä Ukraina olivat suorastaan Saksan uhkaamia. Osa näistä valtioista antoi johdattaa itsensä harhaan hyväksymällä näillä väitteillä perustellut takuutarjoukset ja siirtyi siten uuteen Saksan vastaiseen saartorintamaan.

Näiden olosuhteiden vallitessa minä uskoin omantuntoni ja Saksan kansan historian edessä voivani vastata teoistani, kun en ainoastaan vakuuttanut näille maille ja niiden hallituksille Englannin esittämien väitteiden olevan epätodenmukaisia, vaan tämän lisäksi vielä erikoisesti rauhoitin idän voimakkainta valtaa antamalla juhlallisia meidän etupiirimme rajoja koskevia selityksiä.

Kansallissosialistit! Varmasti olette kaikki tunteneet, että tämä askel on ollut minulle raskas ja katkera. Milloinkaan ei Saksan kansa ole tuntenut vihaa Venäjän eri kansallisuuksia kohtaan. Mutta yli kahden vuosikynmenen ajan ovat juutalais-bolshevistiset vallanpitäjät Moskovasta käsin koettaneet sytyttää paloon ei vain Saksaa, vaan koko Euroopan. Saksa ei koskaan ole yrittänyt levittää kansallissosialistista maailmankatsomustaan Venäjälle, mutta juutalais-bolshevistiset vallanpitäjät Moskovassa ovat järkkymättä ponnistelleet pakottaakseen Saksan ja muut Euroopan kansat herruuteensa, eikä suinkaan vain henkisesti, vaan ennen kaikkea myöskin sotilaallisesti.

Mutta tästä hallitustavasta oli vain sekasorto, kurjuus ja nälänhätä seurauksena kaikissa maissa. Kahden vuosikymmenen ajan olen ponnistellut, jotta mahdollisimman vähän yksityisten tapausten kulkuun puuttumalla ja millään tavoin tuotantoamme heikentämättä saisin Saksassa aikaan uuden sosialistisen järjestyksen, joka ei ainoastaan tee loppua työttömyydestä, vaan antaa myös yhä suuremmassa määrässä työn tulosten koitua työntekijän itsensä hyväksi.

Tämän kansamme taloudelliseen ja sosiaaliseen uudelleenjärjestelyyn tähtäävän politiikan saavuttamat tulokset, sen suunnitelmanmukaisesti hyljätessä sääty- ja luokkaerot ja pyrkiessä luomaan todellisen kansanyhteyden, ovat koko maailmassa ainutlaatuiset.

Senvuoksi oli minulle raskas tehtävä lähettää ministerini elokuussa 1939 Moskovaan, jotta hän siellä yrittäisi toimia Saksaa vastaan suunnattua brittiläistä saartopolitiikkaa vastaan. Tein sen vain siksi, että tiesin voivani vastata siitä Saksan kansan edessä ja ennen kaikkea toivoen, että se lopulta johtaisi kuitenkin pysyväisesti jännityksen laukeamiseen ja ehkä täten voisi vähentää uhriemme lukumäärää.

Kun Saksa vakuutti Moskovassa juhlallisesti mainittujen maiden ja alueiden – paitsi Liettuan – sijaitsevan Saksan poliittisten etupiirien ulkopuolella, solmittiin vielä erikoinen sopimus siltä varalta, että Englannin onnistuisi todellakin yllyttää Puola sotaan Saksaa vastaan. Mutta tässäkin oli Saksan vaatimuksilla rajansa, joka ei millään tavoin koskenut Saksan asevoimien suorituksia.

Kansallissosialistit! Tämän minun toivomani ja Saksan kansan edun nimessä solmimani sopimuksen seuraukset olivat erityisen raskaat niille saksalaisille, jotka elivät k. o. maissa.

Yli puoli miljoonaa Saksan kansan jäsentä – kaikki pienviljelijöitä, käsityöläisiä ja työläisiä – pakotettiin melkein yhdessä yössä jättämään kotinsa, jotta he olisivat välttyneet hallitusjärjestelmältä, joka ensin olisi syössyt heidät suunnattomaan kurjuuteen, mutta ennemmin tai myöhemmin olisi hävittänyt heidät täydellisesti sukupuuttoon. Siitäkin huolimatta on tuhansia saksalaisia kadonnut! On ollut aivan mahdotonta saada heidän kohtalostaan tai olinpaikastaan minkäänlaista tietoa. Heidän joukossaan on 160 miestä, jotka ovat Saksan valtakunnan kansalaisia.

Tästä kaikesta olen vaiennut, koska minun täytyi vaieta! Sillä minun toiveenihan oli lopullisesti poistaa jännitys ja jos mahdollista solmia tämän valtion kanssa pysyvä sopimus.

Mutta jo Puolan sotaretken aikana vaativat Neuvosliiton vallanpitäjät äkkiä sopimuksen vastaisesti Liettuaakin.

Saksan valtakunnalla ei koskaan ollut aikomusta miehittää Liettuaa eikä se koskaan ole esittänyt Liettuan hallitukselle sensuuntaista vihjaustakaan, vaan päinvastoin se Liettuan hallituksen pyytäessä Saksaa tässä tarkoituksessa lähettämään sinne joukkoja hylkäsi pyynnön, koska se ei katsonut sen vastaavan Saksan politiikan päämääriä.

Siitä huolimatta taivuin vielä tähänkin Venäjän uuteen vaatimukseen. Mutta se olikin vain alkua niihin jatkuviin uusiin kiristyksiin, jotka senjälkeen seurasivat toinen toistaan.

Voitto, jonka Saksan joukot tämän jälkeen saivat Puolassa, antoi minulle aiheen uudistaa rauhantarjoukseni länsivalloille. Kansainväliset ja juutalaiset sodanlietsojat saivat aikaan sen, että rauhantarjoukseni torjuttiin.

Mutta syynä tähän hylkäykseen oli jo silloin se, että Englanti yhä vielä toivoi voivansa muodostaa Balkanin ja Neuvosto-Venäjän avulla eurooppalaisen liittokunnan Saksaa vastaan.

Niin päätettiin Lontoossa lähettää herra Cripps Moskovaan lähettilääksi. Hän sai selväksi tehtäväkseen uudistaa keinoilla millä hyvänsä Englannin ja Neuvostoliiton suhteet ja kehittää niitä Englannin etujen mukaisesti. Tämän tehtävän edistymisestä kertoivat Englannin sanomalehdet, mikäli ei taktillisista syistä ollut vaiettava.

Vuonna 1939 syksyllä ja keväällä 1940 olikin jo todettavissa ensimmäiset seuraukset. Kun Venäjä valmistautui ottamaan sotilaallisesti valtansa alle ei ainoastaan Suomea, vaan myös Baltian valtiot, se perusteli tätä toimenpidettään yhtä valheellisella kuin naurettavalla väitteellä, että sen täytyi suojella näitä valtioita vieraalta uhkalta. Mutta sillä se tarkoitti vain Saksaa. Sillä mikään muu valta ei voinut ylipäätään lainkaan tunkeutua Itämerelle ja käydä ehkä sotaa siellä.

Siitäkin huolimatta minun täytyi vaieta. Mutta Kremlin vallanpitäjät menivät heti pitemmälle.

Kun Saksa keväällä 1940 siirsi taisteluvoimansa kauas itärajalta n. s. ystävyyssopimuksen hengessä, vieläpä suurimmaksi osaksi kokonaan veti joukkonsa näiltä alueilta pois, alkoi venäläisten taisteluvoimien marssi itärajalle siinä laajuudessa, että sitä ei voitu käsittää miksikään muuksi kuin tietoiseksi uhkaksi Saksaa vastaan.

Erään Molotovin henkilökohtaisesti antaman selityksen mukaan oli jo keväällä 1940 yksinomaan Baltian valtioissa 22 venäläistä divisioonaa.

Koska Venäjän hallitus itse aina väitti, että venäläiset joukot olivat k. o. maissa vain sikäläisen väestön kutsumina, ei niiden siellä oleskelun tarkoituksena ollut siis mikään muu kuin mielenosoitus Saksaa kohtaan.

Senjälkeen, kuin Saksa oli lännessä murtanut ranskalais-englantilaisen vallan, sai Venäjän joukkojen keskitys itärintamaamme vastaan yhä uhkaavamman laajuuden.

Vuoden 1940 elokuusta lähtien en enää ole valtakunnan edun nimessä katsonut voivani sallia sitä, että jättäisimme muutenkin jo niin usein hävitetyt itäiset alueemme suojatta näitä bolshevististen divisioonien valtavia taisteluvoimakeskityksiä vastaan.

Näin tapahtui se, mihin englantilais-venäläinen yhteistyö oli tähdännyt, että näet saksalaisten oli sidottava niin vahvoja joukkoja itään, ettei Saksan johto voisi enää, varsinkaan mitä ilmavoimiin tulee, viedä sotaa lännessä nopeaan päätökseen.

Mutta tämä ei ollut ainoastaan Englannin, vaan myöskin Neuvosto-Venäjän politiikan edun mukaista. Sillä sekä Englanti että Neuvostoliitto aikovat pitkittää sotaa niin kauan kuin suinkin, jotta koko Eurooppa heikkenisi ja joutuisi yhä suuremman voimattomuuden valtaan.

Venäjän uhkaava hyökkäys Romaniaa vastaan tähtäsi pohjimmaltaan ei ainoastaan Saksan, vaan koko Euroopan taloudelliselle elämälle tärkeän perustan anastamiseen tai tuhoamiseen. Mutta juuri Saksa on vuodesta 1933 lähtien rajattomalla kärsivällisyydellä koettanut saada aikaan kauppasuhteet Kaakkois-Euroopan valtioihin. Senvuoksi olemme olleet myös mitä suurimmassa määrässä kiinnostuneita näiden valtioiden sisäisestä olojen vakauttamisesta ja järjestelystä. Venäjän tunkeutuminen Romanian alueelle ja Kreikan liittyminen Englantiin uhkasivat muuttaa nämäkin alueet nopeasti sotanäyttämöksi.

Vastoin periaatteitamme ja tapojamme kehoitin Romanian silloista hallitusta, joka itse oli tapahtumain kehitykseen syypää ja pyysi kiireesti neuvoa, rauhan vuoksi myöntymään Neuvostoliiton kiristysvaatimukseen ja luovuttamaan sille Bessarabian.

Mutta Romanian hallitus uskoi voivansa ilmoittaa tämän kansalle vain sillä edellytyksellä, että Saksa ja Italia korvaukseksi takaisivat sen, että jäljelle jäävään Romanian alueeseen ei enää koskettaisi.

Tein tämän raskain mielin, ennen kaikkea seuraavasta syystä: jos Saksan valtakunta suostuu takuuseen, merkitsee se sitä, että se myöskin vastaa siitä, sillä me emme ole englantilaisia emmekä juutalaisia.

Siten uskoin viime hetkeen asti edistäneeni tällä alueella rauhanasiaa, vaikkakin suurin omakohtaisin velvoituksin. Ratkaistakseni nämä probleemat lopullisesti ja saadakseni selvyyden Venäjän asenteesta Saksaan nähden sekä itärajallamme yhä lisääntyvän mobilisoinnin painostamana kutsuin herra Molotovin Berliiniin.

Neuvostoliiton ulkoministeri halusi Saksalta selvitystä tai suostumusta seuraaviin neljään kysymykseen:

1. Molotovin kysymys: Suuntautuuko Saksan Romanialle antama takuu siinä tapauksessa, että Neuvosto-Venäjä hyökkää Romaniaa vastaan, myöskin NeuvostoVenäjää vastaan?

Vastaukseni: Saksan takuu on yleinen ja meidät ehdottomasti sitova. Venäjä taas ei ole meille koskaan selittänyt, että sitä kiinnostaa mikään muu Romanian alue kuin Bessarabia. Jo Pohjois-Bukovinan miehitys oli vastoin tätä vakuutusta. Senvuoksi en uskonut, että Venäjällä nyt yhiäkkiä oli vielä pitemmälle meneviä aikeita Romanian suhteen.

2. Molotovin kysymys: Venäjä tuntee itsensä taaskin Suomen uhkaamaksi. Venäjä on päättänyt olla sallimatta tällaista olotilaa. Onko Saksa valmis kieltämään Suomelta kaiken avun ja ennen kaikkea heti siirtämään takaisin Kirkenesiin kauttakulkumarssilla olevat saksalaiset joukot?

Vastaukseni: Saksalla ei ole nyt kuten ei ennenkään minkäänlaisia poliittisia etuja Suomessa valvottavana. Mutta Saksan valtakunnan hallitus ei voi enää sallia Venäjän ryhtyvän uudelleen sotaan pientä Suomen kansaa vastaan sitäkään suuremmalla syyllä, koska emme koskaan ole voineet uskoa Suomen taholta Venäjää vastaan tulevaan uhkaan.

Mutta ylipäätänsäkään me emme halua, että Itämeri muodostuu uudelleen sotatoimialueeksi.

3. Molotovin kysymys: Onko Saksa valmis myöntymään siihen, että Neuvosto-Venäjä puolestaan antaisi Bulgarialle takuun ja tätä tarkoitusta varten lähettäisi sinne neuvostovenäläisiä joukkoja, jolloin hän – Molotov – olisi valmis selittämään, ettei Neuvostoliitolla ole tämän johdosta aikomuksena esim. syrjäyttää kuningasta.

Vastaukseni: Bulgaria on itsenäinen valtio, eikä tiedossani ole, että Bulgaria olisi ylipäätään lainkaan pyytänyt Neuvostoliitolta takuuta, kuten Romania Saksalta. Sitäpaitsi minun on puhuttava siitä liittolaisteni kanssa.

4. Molotovin kysymys: Neuvostoliitto tarvitsee joka tapauksessa vapaan kulkumahdollisuuden Dardanellien kautta ja vaatii sen turvaamiseksi joko Dardanellien tai Bosporin tärkeimmät tukikohdat miehittääkseen. Suostuuko Saksa siihen vai ei?

Vastaukseni: Saksa on aina – valmis suostumaan Montreux'n sopimuksen muuttamiseen Mustanmeren-valtioiden hyväksi, mutta Saksa ei ole suostuvainen siihen, että Venäjä ottaisi haltuunsa salmen tukikohdat.

Kansallissosialistit! Tässä kysymyksessä otin tuon asenteen, ainoan, jonka minä Saksan valtakunnan vastuunalaisena johtajana ja sitäpaitsi koko Euroopan kulttuurin ja sivistyksen vastuuntuntoisena edustajana saatoin ottaa.

Seurauksena siitä oli Neuvostoliiton Saksaa vastaan suunnatun toiminnan tehostaminen, mutta ennen kaikkea alettiin heti toimia uuden Romanian valtion sisäisesti heikontamiseksi ja yritettiin propagandan avulla raivata tieltä Bulgarian hallitus.

Romanian Legionan harkintakykynsä menettäneiden ja epäkypsien jäsenten avulla onnistuttiin Romaniassa panemaan toimeen vallankaappaus, jonka päämääränä oli syöstä valtionjohtaja Antonescu paikaltaan, saattaa maa sekasorron valtaan, jotta laillisen hallitusvallan syrjäyttämisellä olisi estetty Saksan myöntämä takuu astumasta voimaan.

Siitä huolimatta pidin vieläkin parhaimpana vaieta.

Heti tämän yrityksensä epäonnistuttua Venäjä uudelleen vahvisti Saksan itärajalle keskitettyjä joukkojaan. Panssariyksiköitä ja laskuvarjojoukkoja tuotiin alituiseen lisää uhkaavan lähelle Saksan rajaa. Saksan puolustusvoimissa ja Saksan kotiseudulla tiedetään, ettei itärajallamme vielä muutamia viikkoja sitten ollut ainoatakaan saksalaista panssari- tai motorisoitua divisioonaa.

Mutta mikäli kaikista harhaanjohtamis- ja salaamisyrityksistä huolimatta enää tarvittiin todistusta Englannin ja Neuvosto-Venäjän sillävälin tapahtuneesta liittoutumisesta, niin antoi sen Jugoslavian selkkaus.

Samanaikaisesti kuin minä tein viimeisen yrityksen saadakseni rauhan aikaan Balkanilla ja ymmärtämyksellisessä yhteistyössä Ducen kanssa kehoitin Jugoslaviaa liittymään kolmivaltasopimukseen, panivat Englanti ja Neuvosto-Venäjä yksissä tuumin toimeen tuon äkkiyllätyksen, jolla yhdessä yössä raivattiin tieltä silloinen yhteistoimintaan valmis hallitus. Sillä tänään se voidaan ilmoittaa Saksan kansalle: serhialaisten saksalaisvastaista vallankaappausta ei toimeenpantu ainoastaan Englannin, vaan huomattavalta osalta myöskin Venäjän lippujen alla. Mutta kun me senkin jälkeen vielä vaikenimme, meni Neuvostoliiton johto yhä pitemmälle. Se ei ainostastaan järjestänyt vallankaappausta, vaan solmi muutamia päiviä myöhemmin uusien sille uskollisten olioiden kanssa tunnetun ystävyyssopimuksen, jonka tarkoituksena oli antaa tukea serbeille heidän vastustaessaan rauhanpyrkimyksiä Balkanilla ja yllyttää heitä Saksaa vastaan. Eikä tämä ollut mikään platooninen aie:

Moskova vaati serbialaisen armeijan mobilisoimista.

Kun vieläkin katsoin parhaimmaksi vaieta, menivät Kremlin vallanpitäjät vielä askelen pitemmälle:

Saksan hallituksella on tällä hetkellä hallussaan asiakirjat, joista käy selville, että Venäjä, saattaakseen lopullisesti Serbian taistelemaan lupasi tuottaa Salonikin kautta aseita, lentokoneita, ammuksia ja muuta sotamateriaalia Saksaa vastaan.

Ja tämä tapahtui melkein samalla hetkellä, kun minä vielä neuvoin Japanin ulkoministeriä Tri Matsuokaa toimimaan siten, että jännitys Venäjän kanssa lakkaisi, koska yhä toivoin täten edistäväni rauhan asiaa.

Vain meidän verrattomien divisiooniemme nopea läpimurto Skopljeen ja Salonikin valtaus estivät tämän Neuvostoliiton ja Englannin salahankkeen toteutumasta. Mutta serbialaiset lentäjäupseerit pakenivat Venäjälle, ja heidät otettiin siellä heti liittolaisina vastaan. Vain akselivaltojen voitto Balkanilla on saattanut tehdä tyhjäksi suunnitelman, jonka mukaan Saksa olisi tämän kesän aikana pitänyt sitoa moniksi kuukausiksi taistelemaan Balkanilla, jona aikana Neuvostoliitto olisi yhä täydentänyt joukkojen keskitystä itärajalla, tehostanut sotavalmiuttaan, tukehduttaakseen ja musertaakseen sitten yhdessä Englannin kanssa, toivottujen Amerikan hankintojen tukemana, Saksan valtakunnan ja Italian.

Täten Moskova ei ole ainoastaan rikkonut ystävyyssopimuksen sitoumuksia, vaan myös pettänyt ne mitä surkeimmalla tavalla. Ja tämä kaikki tapahtui samaan aikaan kuin Kremlin vallanpitäjät viimeiseen hetkeen saakka, aivan samoin kuin Suomen ja Romaniankin tapauksessa, teeskentelivät rauhaa ja ystävyyttä ja laativat näennäisen viattomia peruutuksia.

Jos olosuhteet minut tähän saakka ovat yhä uudelleen ja uudelleen pakottaneet vaikenemaan, niin on nyt kuitenkin tullut hetki, jolloin vaikeneminen ei olisi vain toimettomuuden synti, vaan rikos Saksan kansaa ja koko Eurooppaa vastaan.

Tällä hetkellä on itärajallamme noin 160 venäläistä divisioonaa. Jo usean viikon ajan on tällä rajallamme yhtä mittaa sattunut rajaloukkauksia, eikä ainostaan meillä, vaan myöskin sekä kaukana pohjoisessa että Romaniassa. Venäläiset lentäjät lentävät huvikseen rajan yli, kenties näyttääkseen meille, että he jo tuntevat olevansa näiden alueiden valtiaita. Kesäkuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä tunkeutui taaskin venäläisiä patrulleja Saksan valtakunnan alueelle, ja ne saatiin perääntymään vasta kiivaan taistelun jälkeen. Mutta niinpä on nyt tullut hetki, jolloin käy vältämättömäksi ryhtyä toimenpiteisiin tätä juutalais-anglosaksilaisten sodanaiheuttajien liittoutumaa ja Moskovan holshevistisen keskuksen samoin juutalaisia vallanpitäjiä vastaan.

Saksan kansa! Tällä hetkellä tulee loppuunsuoritetuksi joukkojen keskitys, joka niin lukumäärältään kuin alueellisestikin on suurin mitä maailma on tähän mennessä nähnyt. Yhdessä suomalaisten tovereittensa kanssa Narvikin voittajan soturit seisovat Pohjoisen Jäämeren rannalla. Norjan valloittajan komennossa olevat saksalaiset divisioonat suojelevat yhdessä marsalkkansa johdossa olevien suomalaisten vapaussankarien kanssa Suomen maata. Itä-Preussista Karpaateille asti ulottuvat saksalaisen itärintaman muodostelmat. Pruth-joen rannoilla, Tonavan alajuoksusta aina Mustanmeren rannikolle saakka muodostavat saksalaiset ja romanialaiset joukot kiinteän yhteyden valtionjohtaja Antonescun johdossa.

Tämän rintaman tehtävä ei ole siten enää vain yksityisten maiden suojaaminen, vaan Euroopan turvaaminen ja näin ollen kaikkien pelastus.

Olen sentakia päättänyt tänään uskoa Saksan valtakunnan ja kansamme kohtalon ja tulevaisuuden jälleen sotilaittemme käsiin.

Auttakoon meitä Herra jumala juuri tässä taistelussa!

Berliini, kesäkuun 22. päivänä 1941