I.

Kun Saksan valtakunnanhallitus, toivoen päästävän Saksan ja Neuvostoliiton välillä sopimukseen kummankin maan etukysymyksistä, kesällä 1939 kääntyi neuvostohallituksen puoleen, oli se selvillä siitä, ettei tulisi olemaan mikään helppo tehtävä päästä yhteisymmärrykseen valtion kanssa, joka toisaalta esiintyi kansallisvaltioiden piiriin kuuluvana vastaavin oikeuksin ja velvollisuuksin, mutta jota toisaalta hallitsi puolue, joka Kominternin alaosastona pyrki maailmanvallankumoukseen, siis juuri kansallisvaltioiden tuhoamiseen. Jättäen syrjään ne painavat epäilykset, joita tämä Saksan ja Neuvosto-Venäjän poliittisten päämäärien välillä vallitseva suurierilaisuus sekä kansallissosialistisen ja bolshevistisen maailmankatsomuksen välillä vallitseva vastakohtaisuus olivat omiaan herättämään, ryhtyi Saksan valtakunnanhallitus tähän yritykseen. Sitä johti tällöin ajatus, että se täten, Saksan ja Venäjän välisen keskinäisen yhteisymmärryksen avulla poistaessaan sodan mahdollisuudet ja varmistaessaan molempien ammoisista ajoista ystävällisissä suhteissa toistensa kanssa eläneiden kansojen reaaliset tarpeet, parhaiten takaisi, etteivät kansainvälisen juutalaisuuden kommunistiset opinkappaleet leviäisi Eurooppaan. Määrätyt tapaukset itse Venäjällä ja eräät Venäjän hallituksen kansainväliset toimenpiteet, jotka saivat näiden oppien ja tähänastisen vieraitten kansojen hajoittamismenetelmän hylkäämisen näyttämään ainakin mahdolliselta, vahvistivat tätä sen olettamusta. Se vastaanotto, jonka tämä Saksan ottama askel sai Moskovassa, ja se, että Neuvostohallitus osoittautui olevansa valmis ystävyyssopimuksen solmiamiseen Saksan kanssa, näyttivät vahvistavan tätä muutosta. Siten solmittiin elokuun 23. päivänä 1939 hyökkäämättömyyssopimus ja allekirjoitettiin syyskuun 28. päivänä 1939 raja ja ystävyyssopimus näiden valtioiden välillä. Näiden sopimusten ytimenä oli

1. kummankin valtion molemminpuolinen sitoutuminen olemaan hyökkäämättä toistensa kimppuun ja elämään rauhanomaisessa naapuruudessa, ja

2. intressipiirien määritteleminen, Saksan valtakunnan luopuessa kaikesta mahdollisesta vaikutusvallasta Suomeen, Latviaan, Eestiin, Liettuaan ja Bessarabiaan nähden, kun taas entisen Puolan valtion alueet Nareviin, Bugiin ja Saniin saakka piti liittää Neuvosto-Venäjään sen esittämän toivomuksen mukaisesti.

Itse asiassa valtakunnanhallitus heti hyökkäämättömyyssopimuksen solmiamisen jälkeen Venäjän kanssa teki periaatteellisen muutoksen politiikassaan Neuvosto-Venäjän suhteen ja omaksui tästä päivästä lähtien ystävällisen asenteen Neuvostoliittoon. Se on uskollisesti täyttänyt Neuvostoliiton kanssa tehdyt sopimukset sekä niiden sisältöön että henkeen katsoen. Mutta sen lisäksi Saksa kukistamalla Puolan, siis vuodattamalla saksalaista verta, auttoi Neuvostoliittoa saavuttamaan tähän mennessä suurimmat ulkopoliittiset menestyksensä. Tämä oli mahdollista vain Saksan Venäjän nähden harjoittaman hyväntahtoisen politiikan ja sen sotavoimien valtavien voittojen takia.

Valtakunnanhallitus uskoi sen vuoksi täydellä syyllä voivansa otaksua, että myöskin Neuvostoliiton Saksan valtakuntaan nähden omaksuma asenne olisi samanlainen, varsinkin kun neuvostohallitus niiden neuvottelujen aikana, joita valtakunnan ulkoministeri von Ribbentrop kävi Moskovassa, ja muissakin tilaisuuksissa yhä uudelleen vakuutti, että nämä sopimukset muodostavat perustan saksalais-neuvostovenäläisten suhteiden jatkuvalle vakiintumiselle ja että molemmat kansat kunnioittamalla toistensa hallituksia ja haluamatta sekaantua toistensa sisäisiin asioihin saavuttaisivat täten hyvän, pysyvän naapuruussuhteen. Että valtakunnanhallitus tässä olettamuksessaan pettyi perusteellisesti, kävi valitettavasti pian selville.

II.

Itse asiassa tuli Kominterni heti saksalais-venäläisten sopimusten solmiamisen jälkeen aktiiviseksi kaikilla aloilla. Tämä ei koske ainoastaan Saksaa, vaan myös saksalaisystävällisiä ja puolueettomia valtioita sekä saksalaisten joukkojen miehittämiä alueita Euroopassa. Jottei sopimuksia olisi avoimesti loukattu, vaihdettiin menettelytapoja ja toimintamuodot naamioitiin entistä huolellisemmin ja ovelammin. Korostamalla alituisesti Saksan muka imperialistista sotaa, uskottiin Moskovassa ilmeisesti tasoitettavan kansallissosialistisen Saksan kanssa solmitun sopimuksen vaikutusta. Saksan poliisin voimakas ja tehokas torjuntatoiminta pakotti Kominternin harjoittamaan Saksan vastaista hajoittavaa ja uutispalveluluontoista toimintaansa Saksan naapurimaissa olevien toimintakeskusten kautta. Tähän tarkoitukseen käytettiin entisiä saksalaisia kommunistisia toimihenkilöitä, joiden oli harjoitettava Saksassa hajoitustyötä ja valmisteltava sabotaasitekoja. GPU-komissaari Krylov johti järjestelmällistä koulutustyötä tätä tarkoitusta varten. Sen ohessa suunnattiin voimaperäistä hajoitustyötä Saksan miehittämille alueille, varsinkin Protektoraattiin ja miehitettyyn Ranskaan, mutta myös Norjaan, Hollantiin, Belgiaan jne. Neuvostoliiton valtiovallan edustajat, varsinkin Pragin pääkonsulaatti, antoivat arvokasta apua. Radioteknillisin lähetys- ja vastaanottolaittein ylläpidettiin vilkasta uutispalvelutoimintaa, joka täydellisesti todistaa Kominternin Saksaa vastaan suunnatun toiminnan. Samoin meillä on käytettävissämme laaja todistusaineisto Kominternin koko muusta hajoitus- ja urkintatyöstä. Edelleen oli muodostettu sabotaasiryhmiä, joilla oli omat laboratorionsa, missä he valmistivat palo- ja räjähdyspommeja sabotaasitekoja varten. Esimerkin vuoksi mainittakoon, että kokonaista 16 saksalaista laivaa on joutunut tällaisten sabotaasitekojen kohteiksi.

Tämän sabotaasi- ja hajoitustyön ohella harjoitettiin vakoilua. Niinpä saksalaisten palatessa Neuvosto-Venäjältä takaisin kotimaahan käytettiin mitä alhaisimpia keinoja näiden ihmisten voittamiseksi GPU:n tarkoitusperiä varten. Julkealla tavalla pakotettiin miesten ohella naisetkin sitoutumaan GPU:n palvelukseen. Eipä Neuvostoliiton Berliinin suurlähetystökään säikkynyt lähetystöneuvos Kobulovin johdolla häikäilemättömästi käyttämästä hyväkseen loukkaamattomuuttaan vakoilutarkoituksia varten. Edelleen johti Venäjän Pragin konsulaatin jäsen Mohov venäläistä vakoiluverkostoa, joka ulottui yli koko Protektoraatin. Muutkin tapaukset, joihin poliisi kyllin ajoissa pääsi käsiksi, antavat selvän kuvan Neuvosto-Venäjän laajoista toiminnoista. Kokonaiskuva osoittaa selvästi, että Neuvosto-Venäjä harjoitti laajassa mittakaavassa Saksan vastaista laitonta myyräntyötä, sabotaasia ja terroria sekä sotaa valmistelevaa poliittista, sotilaallista ja taloudellista vakoilua.

Mitä tulee Neuvosto-Venäjän myyräntyöhön Euroopan muissa maissa, niin se ulottui melkein kaikkiin saksalaisystävällisiin tai Saksan miehittämiin Euroopan valtioihin. Niinpä esim. Romaniassa kommunistinen propaganda Venäjältä peräisin olevissa lentolehtisissä väitti Saksaa kaikkiin vaikeuksiin syylliseksi, herättääkseen täten saksalaisvastaisen mielialan. Sama ilmenee selvästi Jugoslaviassa kesästä 1940 lähtien. Lentolehtiset kehottivat siellä panemaan vastalauseen sen johdosta, että Cvetkovicin hallitus solmi sopimuksia Berliinin ja Rooman imperialististen hallitusten kanssa. Eräässä kommunististen toimihenkilöiden kokouksessa Zagrebissa kuvattiin koko Kaakkois-Eurooppa Slovakiasta Bulgariaan saakka venäläiseksi protektoraatiksi, joka on muodostuva Saksan sotilaallisesti heikennyttyä. Neuvostoliiton Belgradin lähetystössä joutui saksalaisten joukkojen käsiin asiakirjoja, jotka selvästi todistavat tämän propagandan venäläisen alkuperän. Kun kommunistinen propaganda Jugoslaviassa koetti käyttää kansallisia iskulauseita, vaikutti se Unkarissa ennen kaikkea ruteenisen väestön keskuudessa, jolle se uskotteli Neuvostoliiton tuovan vapauden. Erikoisen vilkasta oli saksalaisvastainen kiihotus Slovakiassa, joka avoimesti tähtäsi sen liittämiseen Neuvosto-Venäjään.

Suomessa toimi huonomaineinen "Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden liitto", joka yhdessä Petroskoin radioaseman kanssa koetti harjoittaa myyräntyötään tässä maassa ja joka samalla työskenteli täysin saksalaisvihamielisessä hengessä.

Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa kiihotettiin väestöä saksalaista miehitysvaltaa vastaan. Kuvernementissä harjoitettiin samaa kiihotustyötä kansallisten ja panslavististen aatteiden puitteissa. Tuskin olivat saksalaiset ja italialaiset joukot miehittäneet Kreikan, kun sielläkin neuvostovenäläinen propaganda aloitti työnsä. Kokonaiskuva osoittaa Neuvostoliiton harjoittaneen järjestelmällisesti kaikissa maissa kiihotustyötään Saksan pyrkimyksiä vastaan vakiintuneen järjestyksen luomiseksi Eurooppaan.

Sen ohella harjoitettiin välitöntä propagandistista toimintaa Saksan politiikkaa vastaan, jonka toimenpiteet koetettiin leimata venäläisvastaisiksi, jotta täten voitettaisiin eri maat Neuvosto-Venäjän puolelle Saksaa vastaan. Bulgariassa tehtiin kiihotustyötä kolmivaltasopimukseen liittymistä vastaan ja takuusopimuksen aikaansaamiseksi Venäjän kanssa, Romaniassa tammikuun 23. päivänä 1941 toimeenpannun vallankaappausyrityksen lietsojina olivat Moskovan bolshevistiset agentit, jotka olivat soluttautuneet Rautakaartiin ja pahoinpidelleet sen johtajia, mm. romanialaista Grozaa. Valtakunnanhallituksella on tästä kaikesta kiistämättömiä todistuksia.

Mitä Jugoslaviaan tulee, on Saksan hallituksella hallussaan todistusaineistoa, joka selvästi osoittaa, että Jugoslavian lähettiläs Georgevic oli jo toukokuussa 1940, neuvoteltuaan Moskovassa herra Molotovin kanssa, vakuuttunut siitä, että siellä pidetään Saksaa "huomispäiviin mahtavana vihollisena". Vielä selvemmin Neuvosto-Venäjä ilmaisi kantansa serbialaisten sotilashenkilöiden ilmaistua toivomuksen aseitten toimittamisesta. Marraskuussa 1940 selitti neuvostovenäläinen esikuntapäällikkö Jugoslavian sotilasasiamiehelle: "Annamme kaiken haluamanne heti". Hinnat ja maksutapa olivat Belgradin hallituksen vapaasti määrättävissä, vain yksi ehto asetettiin: Asia oli pidettävä salassa Saksalta. Kun Zvetkovicin hallitus myöhemmin lähestyi akselivaltoja, alettiin Moskovassa viivyttää asehankintoja; Neuvosto-Venäjän sotaministeriö selitti tämän lyhyesti ja selvästi Jugoslavian sotilasasiamiehelle. Belgradin vallankaappaus tämän vuoden maaliskuun 27. päivänä muodosti kohokohdan serbialaisten salaliittolaisten ja englantilais-venäläisten Saksaa vastaan toimivien agenttien vehkeilyissä. Tämän vallankaappauksen serbialainen johtaja ja "Mustan käden" ensimmäinen mies, herra Simic, on vielä nykyäänkin Moskovassa ja harjoittaa sieltä käsin yhdessä Neuvosto-Venäläisten propagandalaitosten kanssa Saksan vastaista toimintaa.

Yllä olevat toteamukset ovat vain osa siitä äärettömän laajasta propagandatoiminnasta, jota Neuvostoliitto on harjoittanut Euroopassa Saksaa vastaan. Antaakseen ulkomaailmalle yleissilmäyksen Neuvostoliiton toiminnasta tähän suuntaan saksalais-venäläisten sopimusten solmimisesta lähtien ja auttaakseen sitä asian arvostelemisessa, julkaisee valtakunnanhallitus sen käytettävissä olevan runsaan materiaalin. Kokonaisuudessaan on valtakunnanhallituksen todettava seuraavaa:

Neuvostohallitus oli Saksan kanssa solmiamiensa sopimusten yhteydessä antanut selityksen, jota ei voinut väärin ymmärtää ja jonka mukaan sillä ei ollut aikomusta välittömästi tai välillisesti sekaantua Saksan asioihin. Se oli ystävyyssopimusta solmittaessa juhlallisesti lausunut tulevansa työskentelemään yhdessä Saksan kanssa tehdäkseen kaikkien kansojen etujen mukaisesti lopun Saksan sekä Englannin ja Ranskan välillä vallitsevasta sotatilasta ja saavuttaakseen tämän päämäärän niin pian kuin mahdollista. Nämä neuvostovenäläiset sopimukset ja selostukset ovat, yllä mainitun huomioon ottaen, sodankuluessa yhä selvempinä esiintyvien tosiasioitten valossa osoittautuneet tietoiseksi harhaanjohtamiseksi ja petokseksi. Kaikki vain Saksan omaksuman ystävällisen asenteen johdosta saavutetut edutkaan eivät ole saaneet neuvostohallitusta omaksumaan rehellistä asennetta Saksaan nähden. Valtakunnanhallitus päinvastoin tuli vakuuttuneeksi siitä, että Leninin teesi sellaisena kuin se vielä kerran erikoisesti ilmaistiin "Slovokian kommunistisen puolueen suuntaviivoissa" lokakuussa 1939 ja jonka mukaan "eräiden muiden maiden kanssa voidaan solmia sopimuksia, jos niiden avulla voidaan hyödyttää neuvostohallitusta ja tehdä vastustaja vaarattomaksi", oli määräävänä myös vuoden 1939:n sopimuksia solmittaessa. Tämä ystävyyssopimusten solmiminen merkitsi niin ollen vain neuvostohallituksen taktillista manööveriä. Varsinaisena päämääränä oli solmia Venäjälle edullisia sopimuksia ja täten samanaikaisesti valmistella neuvostomahdin edelleen leviämistä. Johtoajatuksena oli ei-bolshevististen valtioiden heikentäminen, jotta ne helpommin voitaisiin hajoittaa ja sopivan hetken tullen kukistaa. Räikeän selvästi tämä ilmenee eräästä Belgradin valtauksen jälkeen sikäläisestä neuvostolähetystöstä löydetystä kirjoituksesta, jossa se ilmaistiin seuraavin sanoin: "Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto reagoi vasta määrätyllä hetkellä. Akselivallat ovat edelleenkin hajottaneet sotavoimiaan ja siksi tulee Sosialistinen Neuvostotasavaltojen Liitto yllättäen hyökkäämään Saksan kimppuun." Moskovan neuvostohallitus ei ole seurannut Venäjän kansan ääntä, kansan, joka halusi elää rauhassa ja ystävyydessä Saksan kansan kanssa, vaan se jatkoi vanhaa bolshevistista kaksinaamaista politiikkaansa ja otti täten kantaakseen raskaan vastuun.

III.

Vaikkakaan Neuvostoliiton propagandistinen hajoitustyö Saksassa ja muualla Euroopassa ei jätä mitään epäilystä sen Saksaan nähden omaksumasta kannasta, niin puhuu neuvostohallituksen Saksaan nähden ulkopoliittisesti ja sotilaallisesti omaksuma asenne saksalais-venäläisten sopimusten solmiamisen jälkeen vielä selvempää kieltä. Moskovassa oli Neuvosto-Venäjän hallitus etupiirejä määriteltäessä selittänyt valtakunnan ulkoministerille, ettei se aikonut lukuunottamatta hajaantumistilassa olevia entisen Puolan valtion alueita bolshevisoida tai anastaa mitään sen etupiiriin kuuluvia valtioita. Mutta tosiasiassa, kuten tapahtumien kulku on osoittanut, Neuvostoliiton politiikalla on tänä aikana ollut vain yksi päämäärä, nimittäin Moskovan sotilasmahdin ulottaminen Jäämeren ja Mustanmeren välisellä alueella lännemmäksi kaikkialla, missä se piti sitä mahdollisena, ja uusien alueiden voittaminen bolshevismille Euroopassa. Tämän politiikan kehittämiselle ovat tunnusomaisia seuraavat kiinnekohdat:

1. Tämän politiikan toteuttaminen alkoi niin sanotun avunantosopimuksen solmimisella Eestin, Latvian ja Liettuan kanssa loka. ja marraskuussa 1939 ja sotilaallisten tukikohtien perustamisella näihin maihin.

2. Seuraava Neuvostoliiton shakkisiirto koski Suomea. Kun Suomen hallitus ei suostunut Neuvostoliiton vaatimuksiin, joiden hyväksyminen olisi tehnyt lopun vapaan Suomen valtion itsemääräämisoikeudesta, muodostettiin neuvostohallituksen toimesta kommunistinen Kuusisen valehallitus, ja kun Suomen kansa kieltäytyi rupeamatta minkäänlaiseen yhteyteen tämän hallituksen kanssa, osoitettiin Suomelle uhkavaatimus, ja marraskuun lopussa 1939 ylitti Punainen Armeija Suomen rajan. Maaliskuussa Suomen ja Venäjän välillä solmitussa rauhassa Suomen oli luovuttava osasta kaakkoisalueitaan, joiden kohtalona oli välitön bolshevisointi.

3. Muutamia kuukausia myöhemmin eli heinäkuussa 1940 Neuvostoliitto kohdisti toimintansa Baltian valtioihin. Liettua kuului ensimmäisen Moskovassa tehdyn sopimuksen mukaan Saksan etupiiriin. Neuvostoliiton toivomuksesta valtakunnanhallitus luopui toisen sopimuksen jälkeen, vaikkakin raskain sydämin, rauhan säilyttääkseen Neuvostoliiton hyväksi eduistaan suurimmassa osassa tätä maata, pienen kaistaleen vielä jäädessä saksalaiseen etupiiriin. Kesäkuun 15. päivänä jätetyn uhkavaatimuksen jälkeen Neuvostoliitto miehitti asiasta millään tavoin valtakunnan hallitukselle tiedoittamatta koko Liettuan, siis myöskin Saksan etupiiriin kuuluvan Liettuan osan, niin että Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto nyt ulottui välittömästi Itä-Prenssin koko itärajaan. Kun sitten myöhemmin käännyttiin tämän takia Saksan puoleen, luovutti valtakunnanhallitus raskaiden neuvottelujen jälkeen ja tehdäkseen edelleenkin voitavansa ystävällisten suhteiden säilyttämiseksi tämänkin Liettuan osan Neuvostoliitolle.

Jonkin aikaa tämän jälkeen miehitettiin samalla tavoin myös Latvia ja Eesti, käyttämällä väärin näiden valtioiden kanssa solmittuja avunantosopimuksia. Vastoin Moskovan nimenomaisia vakuutuksia bolshevisoitiin nyt kaikki Baltian maat, jotka neuvostohallitus muutamia viikkoja miehityksen jälkeen muitta mutkitta anasti. Samaan aikaan kuin tämä anastus tapahtui, toimitti Neuvostovenäjä koko pohjoisella alueella ensimmäiset voimakkaat Punaisen Armeijan voimaryhmitykset.

Tulkoon tässä vain sivumennen mainituksi, että neuvostohallitus yksipuolisesti kumosi kaikki Saksan näiden valtioiden kanssa tekemät taloudelliset sopimukset, joihin ei Moskovassa tehtyjen sopimusten mukaan pitänyt millään tavoin puututtaman.

4. Etupiirejä rajoitettaessa entisen Puolan valtion alueella sovittiin Moskovassa erikoisesti siitä, ettei näiden rajojen ylitse harjoiteta minkäänlaista poliittista kiihoitusta vaan että kummankin puolen miehitysviranomaisten toiminta rajoittuu yksinomaan näiden alueiden rauhalliseen rakennustyöhön. Valtakunnanhallituksella on kiistämättömät todisteet siitä, että Neuvostoliitto näistä sopimuksista huolimatta kohta tämän alueen miehittämisen jälkeen ei ainoastaan sallinut Kuvernementtia vastaan kohdistettua Saksalaisvihamieliotä kiihoitustyötä, vaan tuki sitä samaan aikaan bolshevistisella propagandalla. Näillekin alueille sijoitettiin välittömästi miehityksen jälkeen voimakkaita venäläisiä joukko-osastoja.

5. Saksan armeijan vielä taistellessa lännessä Ranskaa ja Englantia vastaan seurasi Neuvostoliiton eteneminen Balkanille. Vaikka neuvostohallitus Moskovan neuvottelujen aikana oli selittänyt, ettei se koskeen oma-aloitteisesti ryhtyisi ratkaisemaan Bessarabian kysymystä, sai valtakunnan hallitus kesäkuun 24. päivänä 1940 neuvostohallitukselta tiedonannon, josta kävi ilmi, että tämä oli nyt päättänyt ratkaista väkivalloin Bessarabian kysymyksen. Samaan aikaan ilmoitettiin, että Neuvostoliitolla oli vaatimuksia myös Bukovinaan nähden, siis alueeseen, joka oli vanhaa itävaltalaista kruununmaata, joka ei koskaan ollut kuulunut Venäjään ja josta ei Moskovassa aikoinaan edes ollut keskusteltu. Saksan Moskovassa oleva suurlähettiläs selitti neuvostohallitukselle, että sen päätös oli tullut valtakunnanhallitukselle täysin odottamatta, että se aiheuttaa suuria haittoja Saksan taloudellisille eduille Romaniassa ja että se häiritsee tuntuvasti siellä asuvan runsaslukuisen saksalaisen väestön elämää samoin kuin Bukovinan saksalaisuutta yleensäkin. Herra Molotov vastasi tähän, että asia on erittäin tärkeä ja että Neuvostoliitto odottaa valtakunnanhallituksen kannanottoa tähän kysymykseen kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa.

Huolimatta näistä häikäilemättömistä toimenpiteistä Romaniaa vastaan toimi valtakunnanhallitus tälläkin kertaa rauhan ja ystävyyden säilyttämiseksi Neuvostoliiton kanssa ja hyväksi. Se neuvoi Romanian hallitusta, joka kääntyi avunpyyntöineen Saksan puoleen, antamaan myöten ja luovuttamaan Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan Neuvosto-Venäjälle. Romanian hallituksen annettua myöntävän vastauksen välitti Saksa neuvostohallitukselle Romanian hallituksen pyynnön saada tarpeeksi aikaa näiden suurten alueiden evakuoimiseen sekä niiden asukkaiden hengen ja omaisuuden turvaamiseen. Mutta jälleen jätti neuvostohallitus Romanialle uhkavaatimuksen ja alkoi jo, ennen kuin siinä määrätty aika oli kulunut umpeen, kesäkuun 28. päivänä miehittää osia Bukovinasta ja miehitti välittömästi sen jälkeen koko Bessarabian Tonavaan saakka. Nämäkin alueet Neuvostoliitto heti anasti, bolshevisoi ja siis itse asiassa raunioitti.

Miehittämällä ja bolshevisoimalla kaikki valtakunnanhallituksen Moskovassa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle luovuttamat etupiirit Itä-Euroopassa ja Balkanilla, on neuvostohallitus selvisti ja kiistämättömästi toiminut Moskovassa tehtyjä sopimuksia vastaan. Siitä huolimatta säilytti valtakunnanhallitus enemmän kuin laillisen asenteensa Sosialistista Neuvostotasavaltojen Liittoa kohtaan. Se pidättäytyi täysin sekaantumasta Suomen sotaan ja Baltian maiden kysymykseen, se puolsi Bessarabian kysymyksessä Romanian hallitukselle Neuvostohallituksen näkökantaa ja hyväksyi, vaikkakin raskain sydämin, Neuvostohallituksen toimenpiteet. Sen lisäksi se ryhtyi, välttääkseen jo ennakolta kaikkia mahdollisia erimielisyyksiä molempien valtioiden välillä, suuripiirteisiin väestönsiirtotoimenpiteisiin, jotka tarkoittivat kaikkien Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton miehittämillä alueilla asuvien saksalaisten siirtämistä takaisin Saksaan. Valtakunnanhallitus on sitä mieltä, että tuskin voi löytää parempaa todistusta sen halulle säilyttää jatkuvat tyydyttävät suhteet Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon.

IV.

Venäjän tunkeutuessa Balkanille joutuivat tämän alueen kysymykset päiväjärjestykseen. Romania ja Unkari kääntyivät kesällä v. 1940 Saksan puoleen päästäkseen ratkaisuun alueellisissa riitakysymyksissään, jotka, englantilaisten agenttien kärjistäessä vastakkaisuuksia, olivat elokuun lopulla johtaneet vaikeaan kriisiin. Sota Romanian ja Unkarin välillä oli syttymäisillään. Saksa, jota Unkari ja Romania uudelleen olivat pyytäneet riitakysymyksensä välittäjäksi. kutsui yhdessä Italian kanssa kummankin valtion Wienissä pidettävään konferenssiin, ja haluten säilyttää rauhan Balkanilla se langetti mainittujen valtioiden pyynnöstä täällä elokuun 30. päivänä 1940 Wienin välitystuomion. Siten määriteltiin uusi Unkarin ja Romanian välinen raja, ja antaakseen Romanian hallitukselle mahdollisuudet vastata kansansa edessä tekemistään alueluovutuksista ja poistaakseen tältä alueelta vastaisuudessa kaikki kiistan mahdollisuudet, sitoutuivat Saksa ja Italia takaa. maan pienentyneen Romanian valtion rajat. Kun Venäjän tätä aluetta koskevat pyyteet oli tyydytetty, eivät nämä takuut mitenkään voineet suuntautua Venäjää vastaan. Siitä huolimatta Neuvosto-Venäjä teki valituksen ja selitti, vastoin aikaisempia selityksiään, joiden mukaan se Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan saatuaan oli saanut Balkanilla kaikki pyyteensä tyydytetyksi, että se edelleenkin on kiinnostunut Balkanin kysymyksistä, joita se ei aluksi kuitenkaan tarkemmin määritellyt.

Tästä ajankohdasta lähtien käy Neuvosto-Venäjän Saksan vastainen politiikka yhä ilmeisemmäksi. Saksan hallitus sai nyt yhä kouriintuntuvampia tietoja, joiden mukaan Englannin Moskovan suurlähettilään Crippsin käymät, pitkän aikaa pysähdyksissä olleet neuvottelut kehittyivät menestykselliseen suuntaan. Samoihin aikoihin Saksan hallitus sai käsiinsä todistuskappaleita Neuvostoliiton pontevista sotilaallisista valmisteluista kaikilla alueillansa. Nämä todistuskappaleet saavat vielä vahvistuksensa mm. äskettäin Belgradissa löydetystä Jugoslavian Moskovan sotilasasiamiehen joulukuun 17. päivänä 1940 päiväämästä kertomuksesta, joka sananmukaisesti sisältää mm. seuraavaa: "Neuvostopiirien antamien tietojen mukaan on ilmavoimien, panssarivoimien ja tykistön varustelu nykyisen sodan kokemuksien mukaisesti täydessä käynnissä ja tulee pääasiassa olemaan loppuun suoritettu v. 1941 elokuuhun mennessä Tämä onkin todennäköisesti äärimmäinen (ajallinen) raja, jota ennen ei Neuvostoliiton ulkopolitiikassa ole odotettavissa tuntuvia muutoksia."

Huolimatta Neuvostoliiton Balkanin kysymyksessä omaksumasta epäystävällisestä asenteesta Saksa yritti nyt uudelleen päistä yhteisymmärrykseen Neuvostoliiton kanssa, valtakunnan ulkoministerin antaessa Stalinille osoitetussa kirjeessä laajan selostuksen Saksan hallituksen politiikasta Moskovan neuvottelujen jälkeen. Kirjeessä huomautettiin erikoisesti seuraavaa: Saksan, Italian ja Japanin solmiessa kolmivaltasopimuksen oli se käsitys ollut yhteinen, ettei tämä sopimus millään tavalla suuntautunut Neuvostoliittoa vastaan, vaan että näiden kolmen vallan ystävälliset suhteet Neuvostoliittoon jäävät tästä sopimuksesta riippumatta täysin koskemattomiksi. Berliinin kolmivaltasopimuksessa tämä oli myöskin asiakirjoissa tuotu ilmi. Samalla lausuttiin kirjeessä toivomus, että kolmivaltasopimuksen jäsenten haluomia ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon yhteisesti onnistuttaisiin edelleen selventämään ja antamaan niille näkyvä muoto. Näitä kysymyksiä tarkemmin käsittelemään kutsui ulkoministeri herra Molotovin Berliiniin.

Herra Molotovin Berliinin vierailun aikana Saksan hallituksen oli todettava, että Venäjä oli suostuvainen todelliseen ystävälliseen yhteistyöhön kolmivaltasopimuksen jäsenten ja erikoisesti Saksan kanssa vain, jos tämä oli valmis maksamaan Neuvostoliiton tästä hyvästä vaatiman hinnan. Tänä hintana oli Neuvostoliiton uudelleen tunkeutuminen eteenpäin Pohjois- ja Kaakkois-Euroopassa. Herra Molotov esitti seuraavat vaatimukset Berliinissä ja sen jälkeen Saksan Moskovan suurlähettilään kanssa käydyissä diplomaattisissa neuvotteluissa:

1. Neuvostoliitto haluaa antaa takuut Bulgarialle ja solmia sen lisäksi tämän valtion kanssa avunantosopimuksen Baltianmaiden kanssa solmittujen avunantosopimusten mallin mukaan, mikä t. s. siis edellyttäisi sotilaallisten tukikohtien antamista, herra Molotovin selittäessä, ettei Bulgarian ei-säiseen hallintoon tahdota koskea. Myöskin venäläisen komissaarin Sobolevin käynti Sofiassa tähän aikaan tähtäsi tämän suunnitelman toteuttamiseen.

2 Neuvostoliitto vaatii kontrahtiluontoista sopimusta Turkin kanssa hankkiakseen maa- ja merivoimiansa varten tukikohdan Bosporin ja Dardanellien luota pitkäaikaisen vuokraehdon pohjalla. Siinä tapauksessa, ettei Turkki selittäisi suostuvansa tähän, on Saksan ja Italian yhdyttävä Venäjän diplomaattisiin toimenpiteisiin näiden vaatimuksien läpiviemiseksi. Nämä vaatimukset tähtäävät Neuvostoliiton hallitsevaan asemaan Balkanilla.

3. Neuvostoliitto selittää taaskin tuntevansa itsensä Suomen taholta uhatuksi ja vaatii Saksaa sen takia täysin jättämään Suomen oman onnensa nojaan, mikä käytännössä merkitsee tämän valtion miehittämistä ja Suomen kansan hävittämistä maanpinnalta.

Saksa ei luonnollisestikaan voinut hyväksyä näitä Venäjän vaatimuksia, jotka Neuvostohallitus selitti kolmivaltaliiton jäseniin liittymisensä perusedellytykseksi. Täten kolmiliiton valtojen yritykset yhteisymmärryksen aikaansaamiseksi Neuvostoliiton kanssa olivat epäonnistuneet. Saksan kannasta oli seurauksena, että Venäjä vilkastutti yhä avoimemmin Saksaa vastaan suuntautuvaa politiikkaansa, ja että sen yhä kiinteämmäksi muuttuva yhteistyö Englannin kanssa tuli selvällä tavalla näkyviin. Tammikuussa 1941 tuli tämä Venäjän torjuva asenne ensimmäisen kerran myöskin diplomatian alalla näkyviin. Kun nim. Saksa mainitussa kuussa ryhtyi erinäisiin turvallisuustoimenpiteisiin Bulgariassa brittiläisten joukkojen Kreikassa suorittaman maihinnousun johdosta, huomautti Berliinissä oleva Venäjän suurlähettiläs virallista tietä siitä, että Neuvostoliitto pitää Bulgarian ja kummankin salmen aluetta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton turvallisuus uusvyöhykkeenä, ja ettei se voisi jäädä toimettomaksi siinä tapauksessa, että näillä alueilla tapahtuu jotakin, joka uhkaisi tätä turvallisuutta. Tästä syystä Neuvostohallitus varoittaa saksalaisten joukkojen ilmestymisestä Bulgarian ja mainittujen salmien alueelle.

Saksan hallitun antoi tämän jälkeen neuvostohallitukselle tyhjentävän selityksen niistä syistä ja päämääristä, jotka olivat aiheuttaneet Saksan sotilaalliset toimenpiteet Balkanilla. Se viittasi siihen, että Saksa on estävä Englannin jokaisen yrityksen jalansijan saamiseksi Kreikassa, mutta ettei sen aikomuksena ole miehittää salmia, vaan se tulee kunnioittamaan Turkin alueen koskemattomuutta. Saksalaisten joukkojen marssia Bulgarian läpi ei voida pitää Neuvostoliiton turvallisuusintressien loukkauksena, päinvastoin uskoo valtakunnan hallitus palvelevansa näillä toimenpiteillä Neuvostoliitonkin etuja. Suoriuduttuaan toimenpiteistään Balkanilla tulee Saksa vetämään sieltä joukkonsa jälleen takaisin. Huolimatta näistä Saksan hallituksen selityksistä neuvostohallitus julkaisi välittömästi saksalaisten joukkojen marssittua Bulgariaan viimeksi mainitulle maalle osoitetun selityksen, jolla oli selvästi saksalaisvihamielinen luonne, ja jossa väitettiin, etteivät Bulgariassa olevat saksalaiset joukot edistä rauhan säilymistä Balkanilla, vaan palvelevat sodan asiaa. Tähän asenteeseen Saksan hallitus sai selityksen näihin aikoihin yhä tiheämmin saapuvista uutisista Neuvosto-Venäjän ja Englannin välisestä yhä kiinteämmästä yhteistyöstä. Siitä huolimatta Saksa tähänkin suhtautui vaieten.

Samaa suuntaa noudatti neuvostohallituksen maaliskuussa 1941 Turkille antama lupaus selustan suojaamisesta siinä tapauksessa, että Turkki liittyisi Balkanilla käytävään sotaan. Tämä oli, kuten Saksan hallituksen tiedossa on, tuloksena Englannin ulkoministerin Ankarassa vierailun aikana käydyistä englantilais-venäläisistä neuvotteluista, Englannin ulkoministerin pyrkiessä täten vetämään Venäjää yhä lähemmäksi Englannin yhteyteen.

V.

Mutta neuvostohallituksen tästä lähtien Saksan valtakuntaa kohtaan yhä hyökkäävämmäksi käyvä politiikka ja toistaiseksi vielä verrattain salassa suoritettu Neuvostoliiton ja Englannin välinen yhteistyö kävi Balkanin kriisin puhjetessa tämän vuoden huhtikuun alussa koko maailmalle ilmeiseksi. Tällä hetkellä on mahdoton kiistää sitä tosiseikkaa, että Englanti yhteisymmärryksessä Neuvosto-Venäjän kanssa järjesti Jugoslavian kolmivaltasopimukseen liittymisen jälkeen Belgradissa toimeenpannun vallankaappauksen. Jo pitkän aikaa, nim. vuoden 1940 marraskuun 14. päivästä lähtien, Venäjä oli salaisesti varustanut Jugoslaviaa akselivaltoja vastaan. Tämä selviää eittämättömästi asiakirjoista, jotka Belgradin valtauksen jälkeen joutuivat Saksan hallituksen käsiin ja joista kuvastuvat Venäjän asehankinnat Jugoslavialle jokaista vaihettaan myöten. Kun Belgradin vallankaappaus sitten oli onnistunut, solmi Venäjä huhtikuun 5. päivänä laittoman serbialaisen Simovicin hallituksen kanssa ystävyyssopimuksen, jonka piti tukea vallankaappausmiehiä, ja jonka tarkoituksena oli hyödyttää yhteistä englantilas-jugoslavialais-kreikkalaista rintamaa. Ilmeisellä tyydytyksellä totesi amerikkalainen alivaltiosihteeri herra Sumner Welles tämän johdosta huhtikuun 6. p. 1941, neuvoteltuaan sitä ennen usean kerran Washingtonissa olevan Neuvostoliiton suurlähettilään kanssa, että Venäjän ja Jugoslavian välisellä sopimuksella määrätyssä tapauksessa voi olla erittäin suuri merkitys, että se on monipuolisen mielenkiinnon kohde ja että on syytä otaksua, että se on enemmän kuin vain ystävyys- ja hyökkäämättömyyssopimus.

Samaan aikaan siis kuin saksalaisia joukkoja koottiin yhteen Romanian ja Jugoslavian alueella Kreikassa maihin nousevia englantilaisia joukkoja vastaan, koetti Neuvostoliitto jo selvässä yhteisymmärryksessä Englannin kanssa hyökätä salakavalasti Saksan kimppuun:

1. antamalla Jugoslavialle avointa poliittista ja salaista sotilaallista tukea,

2. yrittämällä taivuttaa Turkin selustan suojaamista tarkoittavalla lupauksellaan omaksumaan hyökkäävän asenteen Bulgariaa ja Saksaa vastaan ja keskittämään armeijansa erittäin epäedulliseen sotilaalliseen asemaan Traakiaan,

3. keskittämällä itse voimakkaita joukkoja Bessarabiassa ja Moldavian varrella Romanian rajaa vastaan, ja

4. ulkoasiain kansankomissaarin sijaisen Vyschinskin huhtikuun alussa yhtäkkiä yrittäessä keskusteluissa Romanian Moskovan lähettilään Gafencun kanssa saada aikaan nopean lähentymisen Romaniaan, saadakseen tämän maan siten luopumaan Saksasta. Samaan suuntaan yritti Englannin diplomatia toimia amerikkalaisten välityksellä Bukarestissa.

Englantilais-venäläisen suunnitelman mukaan piti siis Romaniaan ja Bulgariaan keskitettyjen saksalaisten joukkojen kimppuun hyökätä kolmelta taholta, nim. Bessarabiasta, Traakiasta ja Serbian-Kreikan suunnalta. Vain kenraali Antonescun lojaalisuuden, Turkin hallituksen realistisen asenteen, Saksan nopean asioihin puuttumisen ja Saksan armeijan ratkaisevien voittojen ansioksi on laskettava, että tämä englantilais-venäläinen suunnitelma raukesi tyhjiin. Saksan hallitukselle saapuneiden ilmoitusten mukaan lensi melkein 200 jugoslavialaista lentokonetta, mukanaan neuvostovenäläisiä ja englantilaisia agentteja sekä serbialaisia vallankumouksellisia, osaksi herra Simicin johdolla Venäjälle, jossa nämä upseerit nykyään ovat Venäjän armeijan palveluksessa, osaksi Egyptiin. Jo tämä yksityiskohta antaa erikoisen luonteenomaisen kuvan Englannin ja Venäjän läheisestä yhteistyöstä Jugoslavian kanssa.

Neuvostohallitus on turhaan useammin kuin kerran yrittänyt salata politiikkansa todellisia päämääriä. Samoin kuin se vielä viime vaiheessakin on ylläpitänyt taloudellisia suhteita Saksan kanssa, samoin se on useilla yksityisillä teoilla yrittänyt uskotella maailmalle, että sillä on normaalit tai suorastaan ystävälliset suhteet Saksaan. Täten se esim. muutamia viikkoja sitten lähetti pois Norjan, Belgian, Kreikan ja Jugoslavian lähettiläät, samoin sai Englannin suurlähettiläs Cripps neuvostohallituksen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti Englannin lehdistön vaikenemaan saksalais-venäläisistä suhteista, ja samaan tähtäsi myöskin Tassin äskettäin julkaisema peruutus, joka koetti selittää Saksan ja Neuvosto-Venäjän väliset suhteet täysin moitteettomiksi. Näillä naamiointiyrityksillä, jotka ovat niin räikeässä ristiriidassa neuvostohallituksen todellisen politiikan kanssa, ei luonnollisestikaan onnistuttu johtamaan Saksan hallitusta harhaan.

VI.

Rinnan tämän neuvostohallituksen saksalaisvihamielisen politiikan kanssa keskitettiin yhä lisääntyvässä määrässä Venäjän kaikki suinkin liikenevät taisteluvoimat pitkälle, Itämerestä Mustaan mereen ulottuvalle rintamalle. Jo siihen aikaan, kun Saksan voimat olivat lännessä vahvasti kiinni Ranskan sotaretken takia ja kun idässä oli vain aivan vähäisiä saksalaisia joukko-osastoja, alkoi Venäjän pääesikunta järjestelmällisesti siirtää huomattavia voimia Saksan itäistä rajaa vastaan, jolloin todettiin erikoisen voimakkaita keskityksiä tapahtuvan Itä-Preussia ja Kuvernementtia vastaan, ja lisäksi Bukovinassa ja Bessarabiassa Romaniaa vastaan. Myöskin Suomen vastaisia varuskuntia vahvistettiin alituisesti. Seuraava toimenpide näillä alueilla oli yhä uusien venäläisten divisioonien siirtäminen Itä-Aasiasta ja Kaukasukselta Euroopan puoleiselle Venäjälle. Vaikka neuvostohallitus aikoinaan oli selittänyt, että esim. Baltian maihin sijoitettaisiin vain aivan vähäinen määrä joukkoja, keskitettiin tällekin alueelle miehityksen jälkeen yhä suuremmat määrät venäläisiä taisteluvoimia, jotka nyt voidaan arvioida 22 divisioonaksi. On siis käynyt selville, että venäläiset joukot työntyivät yhä likemmäksi Saksan rajaa, vaikkei Saksan taholta ollut ryhdytty mihinkään sotilaallisiin toimenpiteisiin, jotka olisivat olleet aiheena Venäjälle tällaisiin toimenpiteisiin. Vasta mainittu Venäjän menettely pakotti Saksan sotavoimat vastatoimenpiteisiin. Edelleen ovat Venäjän armeijan ja ilmavoimien erilliset yksiköt työnnetyt eteen kiinteäksi ketjuksi, ja Saksan rajaa vastaan oleville lentokentille on sijoitettu voimakkaita ilmavoimien yksikköjä Huhtikuun alusta lähtien on täytynyt todeta rajaloukkausten lisääntyneen ja venäläisten lentokoneiden yhä useammin ulottaneen lentonsa Saksan valtakunnanalueen ylle. Romanian hallituksen ilmoitusten mukaan on samaa ollut todettava myöskin Romanian raja-alueella Bukovinan, Moldavian ja Tonavan seudulla.

Saksan Sotavoimien Pääesikunta on useaan kertaan kiinnittänyt valtakunnan ulkopoliittisen johdon huomiota tämän vuoden alusta lähtien tähän Venäjän armeijan taholta tulevaan uhkaan, korostaen tällöin, että tällaisella joukkojen keskityksellä voi olla ainoastaan hyökkäys aikomukset perusteenaan. Nämä Sotavoimien Pääesikunnan tiedoitukset annetaan vielä kaikkine yksityiskohtineen julkisuuteen.

Mutta mikäli vielä saattaa olla vähäisintäkään epäilystä Venäjän joukkojenkeskityksen hyökkäävästä luonteesta, niin hälvenevät ne lopullisesti niistä tiedoista, joita Sotavoimien Pääesikunnalle viime päivinä on saapunut. Sen jälkeen kuin Venäjällä on toimeen pantu yleinen liikekannallepano, on Saksaa vastaan keskitettynä nyt kokonaista 160 divisioonaa. Viime päivien tarkkailutulokset osoittavat, että venäläisten joukkojen ja varsinkin moottoroitujen ja panssariyksikköjen ryhmitys on suoritettu sellaisella tavalla, että Venäjän pääesikunta minä hetkenä hyvänsä voi useilla eri kohdilla aloittaa hyökkäyksen Saksan rajaa vastaan. Ilmoitukset tiedustelu- ja partiotoiminnan lisääntymisestä sekä jokapäiväiset ilmoitukset rajavälikohtauksista sekä saksalaisten ja venäläisten välisistä etuvartiotaisteluista täydentävät kuvan äärimmilleen jännittyneestä sotilaallisesta tilanteesta, jossa purkautuminen saattaa tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Tällä hetkellä Englannista saapuvat tiedot englantilaisen suurlähettilään Crippsin neuvotteluista vielä läheisemmän yhteistyön aikaansaamiseksi Englannin ja Neuvosto-Venäjän valtio. ja sotilasjohdon välille samoin kuin aikaisemmin aina neuvostovihamielisellä kannalla olleen lordi Beaverbrookin esittämä vetoomus Venäjän tukemiseksi kaikin käytettävissä olevin voimin sen tulevassa taistelussa ja hänen Yhdysvalloille esittämänsä kehoitus menettelemään samalla tavalla osoittavat selvästi, minkälainen kohtalo Saksan kansalle tahdottaisiin järjestää.

Edellisen nojalla Saksan valtakunnan hallituksella siis on annettavanaan seuraava selitys:

Vastoin kaikkia sitoumuksiansa ja räikeästi juhlallisia selityksiinsä loukaten neuvostohallitus on kääntynyt Saksaa vastaan:

Se on

1. ei vain jatkanut Saksaa ja Eurooppaa vastaan suunnattuja tuhoamisyrityksiään, vaan niitä sodan syttymisen jälkeen vielä vahvistanut; se on

2. muuttanut ulkopolitiikkansa yhä kasvavassa määrässä saksalais-vihamieliseksi, ja se on

3. keskittänyt kaikki taisteluvoimansa Saksan rajalle valmiiksi hyökkäykseen.

Täten neuvostohallitus on pettänyt ja rikkonut Saksan kanssa tekemänsä sopimukset ja puheet. Bolshevistisen Moskovan viha kansallissosialismin vastaan on ollut voimakkaampi kuin poliittinen järki. Bolshevismi seisoo verivihollisena kansallissosialismia vastassa. Bolshevistinen Moskova on hyökkäämäisillään kansallissosialistisen Saksan selustaan sen taistellessa olemassaolonsa puolesta.

Saksa ei suostu toimettomana katselemaan tätä itärajaansa kohdistuvan vakavaa uhkaa. Siksi Führer nyt on antanut Saksan Sotavoimille käskyn ruveta vastustamaan tätä uhkaa kaikin käytettävissä olevin voimakeinoin. Tulevassa taistelussa Saksan kansa on tietoinen siitä, ettei ole kysymys vain kotiseudun suojaamisesta, vaan että se on kutsuttu pelastamaan koko sivistynyt maailma bolshevismin kuolemanvaarasta ja raivaamaan tie Euroopan todelliselle sosiaaliselle nousulle.

Berliini, kesäkuun 21. päivänä 1941