19. maaliskuuta 1919

.  .  .

Samaa minun on sanottava myös kansallisuuskysymyksen suhteen. Siinäkin toveri Buharin pitää kuviteltua todellisuutena. Hän sanoo, että kansakuntien itsemääräämisoikeutta ei voida tunnustaa. Kansakunta merkitsee: porvaristo ja proletariaatti yhdessä. Mekö, proletaarit, tunnustaisimme, että jollakin halveksitulla porvaristolla pitää olla itsemääräämisoikeus! Siinähän ei ole mitään järkeä! On vainkin, se vastaa sitä, mitä on olemassa. Jos te pyyhitte sen pois, niin tuloksena on fantasia. Te viittaatte kansakuntien uumenissa tapahtuvaan differentioitumisprosessiin, siihen prosessiin, jossa proletariaatti eriytyy porvaristosta. Mutta tarkastelkaamme vielä, miten tämä differentioituminen oikein tapahtuu.

Ottakaamme vaikkapa Saksa, tuo edistyneen kapitalistisen maan malliesimerkki, joka oli kapitalismin, finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Amerikkaa korkeammalla. Se on ollut alemmalla tasolla monessa suhteessa, kuten tekniikassa ja tuotannossa, poliittisesti, mutta finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta, monopolistisen kapitalismin valtiomonopolistiseksi kapitalismiksi muuttumisen kannalta Saksa on ollut Amerikkaa korkeammalla. Luulisi, että siinä on oikea malliesimerkki. Entä mitä siellä tapahtuu? Onko Saksan proletariaatti eriytynyt porvaristosta? Ei! Vain muutamista suurkaupungeista on tullut tietoja, että työläisten enemmistö on siellä scheidemannilaisia vastaan. Mutta miten se on käynyt? Siten, että spartakistit ovat liittoutuneet kolmasti kirottujen saksalaisten riippumattomien menshevikkien kanssa, jotka sotkevat kaiken ja aikovat naittaa neuvostojärjestelmän perustavan kokouksen kanssa! Tällaista siellä Saksassa tapahtuu! Ja sehän on etumainen maa.

Toveri Buharin sanoo: "Mitä me teemme kansakuntien itsemääräämisoikeudella!" Minun on toistettava sama vastaväite, jonka esitin hänelle kesällä 1917, kun hän ehdotti hylättäväksi minimiohjelman ja säilytettäväksi vain maksimiohjelman. Vastasin hänelle silloin: "Älä ylvästele tappeluun lähtiessäsi, vaan vasta tappelusta tullessasi." Kunhan otamme vallan ja vielä odotamme hiukan, silloin teemme sen. Me olemme ottaneet vallan ja odottaneet hiukkasen, nyt olen suostuvainen siihen. Nyt se on paikallaan, kun olemme siirtyneet kokonaan sosialistiseen rakennustyöhön ja torjuneet ensimmäisen meitä uhanneen rynnistyksen. Sama koskee kansakuntien itsemääräämisoikeuttakin. "Haluan tunnustaa vain työtätekevien luokkien itsemääräämisoikeuden", sanoo toveri Buharin. Te siis haluatte tunnustaa sen, mitä todellisuudessa ei ole saavutettu yhdessäkään maassa, paitsi Venäjällä. Se on naurettavaa.

Katsokaa Suomea: se on demokraattinen maa sekä kehittyneempi ja sivistyneempi kuin meidän maamme. Siellä on käynnissä proletariaatin eriytymis- eli differentioitumisprosessi, se käy siellä omalaatuisesti, paljon tuskallisemmin kuin meillä. Suomalaiset ovat kokeneet Saksan diktatuuria, nyt he kokevat liittolaisvaltojen diktatuuria. Mutta sen ansiosta, että me olemme tunnustaneet kansakuntien itsemääräämisoikeuden, differentioitumisprosessi on käynyt siellä helpommaksi. Muistan varsin hyvin tilaisuuden, kun jouduin Smolnassa luovuttamaan asiakirjan Svinhufvudille – nimi merkitsee venäjäksi käännettynä "sianpää", Suomen porvariston edustajalle, joka on esittänyt pyövelin osaa. Hän puristi kohteliaasti kättäni, ja me lausuimme kohteliaisuuksia. Miten vastenmielistä se olikaan! Mutta niin piti tehdä, koska tuo porvaristo petti silloin kansaa, petti työtätekeviä joukkoja väittäen, että ryssät, shovinistit, isovenäläiset, aikovat kuristaa hengiltä suomalaiset. Oli tehtävä niin.

.  .  .

V.Lenin