Jääkäriluutnantti Väinö Alasmaan hautamuistomerkkiJääkäriluutnantti Väinö Alasmaan hautamuistomerkki paljastettiin Euran Lauhianmäen hautausmaalla 15. marraskuuta 1925. Arkkitehti Gunnar Wahlroosin suunnittelema hautapatsaaseen on hakattu seuraavat sanat: Jääkäriluutnantti Asetoverit pystyttivät patsaan Paljastustilaisuudessa oli läsnä jääkärimajuri Gunnar von Hertzen. Väinö Alasmaa toimi Aunuksen retkellä legendaarisen viipurilaisista kootun konekiväärikomppanian päällikkönä. Vuonna 1934 Gunnar von Hertzen muisteli Aunuksen taistelua: Aamulla toukokuun 4 päivänä ryhtyi vihollinen hyökkäämään suurin voimin. Yksi kolonna eteni pitkin tietä Mägristä Aunukseen. Myöskin kaupungin pohjois- ja eteläpuolella näyttäytyi vahvoja joukko-osastoja. Muuan vihollisosasto miehitti tien länteen. Kaupunki oli kierretty ja taistelu virisi uudelleen kello kymmenen aikaan aamupäivällä. Harvalukuiset puolustajat eivät riittäneet jokapaikkaan. Konekiväärit ja luutnantti Heimolaisen tykit ylläpitivät puolustusta. Kaupungin kaakkoispuolella oli taistelu kuumin. Tällä suunnalla oli käynnissä vihollisen päähyökkäys. Täällä oli Alasmaa puolustuksesta vastuussa. Hänellä oli käytettävänään kymmenkunta miestä, kaksi konekivääriä ja aseveljensä Helin1 yksine tykkineen. Tarkastan taistelulinjan ja ratsastan Alasmaan rintamalohkolle pari kilometriä kaupungista kaakkoon. Puolustajat ovat kärsineet raskaita tappioita. Helin on kaatunut tykkinsä luo ja Alasmaa on vähää ennen kaatunut konekiväärinsä ääreen kirkontornissa tien vieressä. Hänen harvat miehensä ovat järkyttyneet johtajansa kaatumisesta, ja tästä syystä puolustus horjuu. Nousen kirkontornin rappuja yläkerrokseen. Täällä on Alasmaan konekivääri asemassa, kymmenkuntatuhatta tyhjää patruunahylsyä läjässä, seinässä kuulanreikiä tiheässä ja maassa verilätäkkö, joka osoittaa, että jääkärin viimeinen työpäivä on ollut kova. 1. Jääkärivänrikki Matti Sakari Helin (01.03.1897 – 04.05.1919). |