Nykyaikaisen Petroskoin luoteispuolella, Suolusmäen pohjoisrinteen juurella, sijaitsee neuvostoliittolaisten muistomerkki, joka liittyy vuonna 1919 heimosotien tapahtumiin.

Heimosodat olivat sarja Suomen lähialueilla käytyjä aseellisia selkkauksia, johon suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918–1922, mutta Suomen valtio ei virallisesti osallistunut sotatoimiin:
  –  Vienan retket (1918),
  –  Petsamon retki (1918),
  –  Viron vapaussota (1918–1920),
  –  Inkeriläisten kansannousu (1918-1920),
  –  Aunuksen retki (1919),
  –  Petsamon retki (1920),
  –  Itäkarjalaisten kansannousu (1921–1922).

Monen vapaaehtoista motiivina oli heimo- tai Suur-Suomi -aate. Kaikki heimosotiin osallistuneet Suomen armeijan upseerit erosivat palveluksesta.

Aunuksen retki oli heimosodista suurin. Jääkäreitä oli retkikunnan jäseninä kaikkiaan 118 ja vapaaehtoisia – muutamia tuhansia. Virallisena retkikunnan päällikkönä oli jääkärieverstiluutnantti Ero Gadolin, mutta oikeana johtajana oli jääkärimajuri Gunnar von Hertzen yhdessä hänen esikuntapäällikkönsä jääkärikapteeni Ragnar Nordströmin kanssa.

Aunuksen vapaaehtoinen armeija ylitti rajan 21. huhtikuuta 1919. Aunuksen kaupunki vallattiin 23. huhtikuuta. 29. huhtikuuta vapaaehtoisten pohjoinen ryhmä (jääkärimajuri Paavo Talvelan ja jääkäriluutnantti Lauri Maskulan joukot) valtasi Prääsän ja samana päivänä eteläinen ryhmä (jääkärikapteenit Urho Sihvosen ja Kalle Hyppölän joukot) saapuivat Syvärinjoelle. Hyökkäyksen ensimmäinen vaihe päättyi, kun 3. toukokuuta vallattiin Kotkatjärvi ja Matroosa.

Heti Aunuksen kaupungin valloituksen jälkeen suomalaiset perustivat Aunuksen väliaikaisen hoitokunnan (puheenjohtajana varatuomari Otto Åkesson), jonka ensimmäisenä tehtävänä oli koota paikallisista asukkaista oma hallitus. Alun perin oli tarkoitus muodostaa Direktoriohallitus, johon olisi liittynyt neljä edustajaa Aunuksen kunnista, kolme Petroskoista ja kaksi Poventsasta.

Samaan aikaan Puna-armeija ryhtyi siirtämään Karjalaan lisävoimia ja käynnisti vastahyökkäyksen. 4. toukokuuta bolševikit murtautuivat Aunuksen kaupunkiin. Veriset taistelut alkoivat. 7. toukokuuta Gunnar von Hertzen palautti Aunuksen hallintaansa, mutta 13. toukokuuhun mennessä kaupunki luovutettiin lopullisesti.

Aunuksen vapaaehtoinen armeija, johon oli liittynyt karjalaisten suojeluskuntajoukkoja, järjestettiin uudelleen: eteläisestä ryhmästä vielä 11. toukokuuta tuli 1. rykmentti Gunnar von Hertzenin johdolla ja pohjoisesta ryhmästä muodostettiin 22. toukokuuta 2. rykmentti, jonka komentajaksi nimettiin Paavo Talvela. Kun 28. huhtikuuta retkikunnan päällikkö Ero Gadolin erosi virastaan, 13. toukokuuta jääkärieversti Aarne Sihvosta tuli ylipäällikkö.

Toukokuun lopussa muodostettiin viisihenkinen Aunuksen väliaikainen hallitus, jossa aloittivat toimintansa Aunuksen kunnista neljä edustajaa ja Petroskoin kunnasta yksi:
  –  Georgi Kuttujeff – puheenjohtaja (Aunuksen kaupungista),
  –  Petr Pärnänen (Pernanin) (Riipuskalan kunnasta, Aunuksen kihlakunta),
  –  Ivan Akimoff (Vitelen kunnasta, Aunuksen kihlakunta),
  –  Nikolai Filipoff (Tulemajärven kunnasta, Aunuksen kihlakunta),
  –  Petr Molosovkin (Säämäjärven kunnasta, Petroskoin kihlakunta).

Uusi hallitus pyysi että suomalaisista kokoonpantu Aunuksen hoitokunta, jonka puheenjohtajaksi 26. toukokuuta nimitetty Pekka Supinen, jatkaisi edelleen toimintaansa.

5.–7. kesäkuuta Rajakonnussa pidettiin kahdeksas Itä-Karjalan kunnan edustajien kokous joka antoi luottamuslauseensa Aunuksen väliaikaiselle hallitukselle. Edustajakokous myös julisti Aunuksen Karjalan eronneeksi Neuvosto-Venäjästä ja liittyneeksi Suomeen. Lähetettiin lähetystö Helsinkiin.

Aunuksen väliaikaiseen hallitukseen ei alun perin kuulunut yhtään suomalaista. Kuitenkin heinäkuussa salmilainen Jaakko Seise valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Petroskoin suunta tuli tärkeimmäksi ja kaikki Aunuksen vapaaehtoiseen armeijan reservijoukot lähetettiin Paavo Talvelan komennukseen, joka sai kesäkuun alkupuolella hyökkäyskäskyn. 13. kesäkuuta vapautettiin Polovina ja seuravana päivänä Viitana.

Hyökkäys Petroskoin kaupunkiin aloitettiin 20. kesäkuuta ja eräs osasto samana päivänä pääsikin Suolusmäelle, josta kaupunki jo näkyi. Taistelu jatkui seuravana päivänä mutta ei onnistuttu murtautumaan puolustuslinjaa.

22. kesäkuuta hyökkäys pysähtyi. Paavo Talvelalla oli tarkoitus lähipäivinä yrittää uudelleen, mutta 27. kesäkuuta bolševikkien laivasto teki maihinnousun Vitelessä Laatokan rannalle, Aunuksen vapaaehtoisen armeijan selustaan.

Kuten Paavo Talvela kirjoitti myöhemmin: ”Juuri näihin aikoihin, kesäkuun loppupuolella, jolloin Petroskoin valtaus oli ainoastaan päivien kysymys, tapahtui Vitelen katastrofi.”

Välttyäkseen joutumista mottiin, Paavo Talvela alkoi 30. kesäkuuta vetäytyminen takaisin länteen.

10. elokuuta Aunuksen väliaikainen hallitus ja Aunuksen väliaikainen hoitokunta yhdistettiin ja samalla päivällä se muutti Suomeen.

28. elokuuta Paavo Talvela nimitettiin Aunuksen vapaaehtoisen armeijan ylipäälliköksi.

Aunuksen retki päättyi 18. syyskuuta 1919. Suomalaisten vapaaehtoisten tappiot olivat 569 kaatunutta.

Paavo Talvela palasi Itä-Karjalaan joulukuussa 1921 ja taisteli Karjalan metsissä Itäkarjalaisten kansannousun loppuun asti.

Vuonna 1923 Suomessa perustettiin Aunuksen muistomitali ja vuonna 1938 perustettiin heimosotaristi.

1. lokakuuta 1941 jääkärikenraalimajuri Paavo Talvela VI armeijakunnan komentajana murtautui Petroskoihin etelästä. Suolusmäen kukkuloiden kautta Petroskoin puolustuslinjat mursi jääkärikenraalimajuri Woldemar Hägglundin johtama VII armeijakunta. Itä-Karjalaan pääkaupunki loppujen lopuksi valloitettiin.

1960-luvulla Suolusmäen kukkuloissa paljastettiin pieni obeliski, johon veistettiin: ”Tällä Petroskoin puolustuslinjalla valko-suomalaiset joukot pysäytettiin ja heitetiin takaisin kesäkuussa 1919.”

6. marraskuuta 1987 tuhottiin Suolusmäen kukkuloiden jäänteiden lähellä, Prääsän valtatiellä paljastettiin uusi muistomerkki, joka suunnitteli arkkitehti N.Ovchinnikov ja insinööri E.Ovsjannikov. Kirjoitus sanoo: ”Tässä oli kesäkuussa 1919 Petroskoi kaupungin Suolusmäen puolustuslinja.”

1990-luvulla kirjoituksen kupariset kirjaimet varastettiin ja ne myöhemmin jouduttiin korvaamaan puisilla.