Toverit! Tiedätte, että Karjalan Työkansan Kommuuniin on Suomesta hyökännyt lukuisia valkoisia rosvojoukkoja. Karjalassa ei oltu varustauduttu tätä hyökkäystä vastaan. Uskottiin liian hyvä-uskoisesti, että valko-Suomi tulee pitämään rauhansopimuksen, joka ei vielä ole ollut vuottakaan voimassa, edes aluksi pyhänä. Aseellista voimaa ei sen vuoksi rajalla, varsinkaan ei Kemin kihlakunnassa, ollut Karjalassa juuri lainkaan. Rosvojoukot, jotka Suomen hallituksen tieten ovat Suomessa aseistetut ja sitten siirretyt yli rajan, saivat sen vuoksi aluksi jonkinlaista menestystä, valko-ryövärien hyökätessä aseettomien rauhallisten kylien ja neuvostoviranomaisten kimppuun.

Onnistuimme kuitenkin pian rajottamaan noiden rosvojoukkojen toiminta-alueen. Tosin tulee yhä vieläkin uusia valkojoukkoja Suomesta, onpa etelä-Karjalassakin todettu rosvojen yrityksiä tunkeutua rajan yli. Niinpä marraskuun 24 p:nä aseistettu joukko Suomesta tullen hyökkäsi Porajärven Kostamuksen kylän kohdalla rajavartiomme kimppuun, muita karkotettiin jonkun tunnin kuluttua, kun apua ennätettiin lähettää, takaisin rajan takaa. Marraskuun 28 p:vän aamuna hyökkäsi taas suurilukuinen automaattikivääreillä varustettu joukko Suomen rajan yli viisi virstaa rajalta olevan Lusman kylään, karkoitti rajavartion ja valtasi kylän. Vasta seuraavana päivänä rosvot ajettiin Suomen alueelle takaisin. Aunuksen kihlakunnan rajoilla olevissa Suomen rajapitäjissä värväävät valkoiset avoimesti rosvojoukkoja ja valmistuvat uuteen hyökkäykseen.

Kun pitäjä toisensa perään puhdistuu noista joukoista tulevat roistontekojen jäljet esille. Niinpä on käynyt selville, että rosvot tullessaan Voijärvelle, hävittivät pitäjän Toimeenpanevan Komitean viraston arkiston ja asiapaperit, vieden puheenjohtajan mukanaan poistuessaan. Rukajärvellä he tappoivat useimmat pitäjän kommunistit, yllättäen heidät aseettomina, äkkiarvaamatta kotonaan. Seesjärven rautatehtaalle he tulivat yöllä, ryöstivät sen elintarpeet, tavarat ja valmisteet, häviten samana yönä saalineen. Paateneen pitäjän väestö, joka tehtaalta saa työansionsa ja jonka hyväksi tehdas on työskennellyt, tihutyön johdosta suuttuneina vaativat aseita, rosvoja ase kädessä tilille vaatiakseen. Kontokin ja Vuokkiniemen pitäjissä rosvot ryöstivät Karjalan Kommuunin viljavarastot, jotka suurella vaivalla ja kustannuksilla oli kuljetettu näihin kaukaisiin pitäjiin, että väestö talvella voisi saada leipää. Tämä turva on nyt hävitetty, ja väestöllä nälkä edessä. Muurmannin rautatiellä polttivat rosvot isohkon rautatiesillan, siten vaikeuttaen väestön muonituskysymystä vieläkin enemmän.

Esimerkkejä voisi luetella useampia. Mutta riittänee tämä jo osottamaan, millainen on se ”kansannousu”, josta valko-suomalaiset rosvolehdet kirjottavat. Rosvojoukkojen alussa saavuttama menestys oli vain vähäinen murto-osa siitä, josta maailmalle Suomen palkatut porvarilehdet toitottavat. Muita niiden saattama ryöstövaurio ja hävitys ovat karjalaisille sitä tuntuvampia. Ankarana nousee kansan viha ilkiöitä vastaan. Sellaisten tekojen alkuunpanijat ovat saatettavat tilille. Ei saa tapahtua, että työväki sallii kapitalistien palkkaavan rosvojoukkojaan sellaisen kansan kimppuun, jossa on vallassa työväen ja talonpoikain hallitus.

Luultavasti onnistuu osa rosvojoukkoja pakenemaan rajan yli takaisin Suomeen, ja pelastautua ansaitsemastaan tuomiosta. Mutta nämä palkkarengit eivät olekaan pääsyylliset. Sellaiset istuvat korkeammalla, sellaisia ovat valko-Suomen valtaherrat, nuo verihurtat, joiden kynsillä työläisveri vuodelta 1918 tuskin on alkanut hyytyä.

Toverit! Eikö jo ole aika vetää nuo lurjukset tilille. Me vetoamme teihin, Suomen ja Skandinavian työläiset. Nouskaa te miehissä osottamaan, että tunnuslauseemme: Kaikkien maiden raatajarahvas yhtykää – on suuri ja voimakas tosi-asia. Silloin tulee loppu valkoisten paikkarosvojen hävityksistä, silloin sortuu sortajain valta.

Eläköön työläisten ja talonpoikain Puna-Armeija.

Eläköön Kolmas Internationale ja työväen vallankumous!

Petroskoissa 5 pnä joulukuuta 1921

Karjalan Työkansan Kommuunin Toimeenpaneva Komitea
Puheenjohtaja: Edvard Gylling