II:n Yleiskarjalaisen Neuvostojen Edustajakokouksen memorandumi vastaukseksi Suomen hallituksen elokuun 26 pnä v. 1921 antamaan noottiin liittyneeseen memorandumiin

1. Vakuutus, että I:ssä Yleiskarjalaisessa Neuvostojen Edustajakokouksessa, joka pidettiin helmikuun 11-19 päivänä, ainoastaan Puhemiehistö oli päättävä tekijä ja päätösten laatija, on väärä. Asiain käsittely oli poikkeuksellisen laaja, alustajien päätöslauselmaehdotuksiin tehtiin lukuisia korjauksia. Edustajakokouksen edustajien taholta ja Puhemiehistö asetti ne ainoastaan äänestettäväksi.

2. Kokonaan valheellinen on vakuutus, että tämän Edustajakokouksen päätöslauselmat olivat lähetetyt paikkakunnille jo ennen Edustajakokouksen kokoontumista. Paikkakunnille ei oltu lähetetty edes päätöslauselmaehdotuksia.

3. Yllytystä on vakuutus, ettei Karjalassa oteta huomioon erikoisia paikallisia tarpeita ja että tämän seurauksena on Karjalan taloudellisen elämän täydellinen rappeutuminen ja lamaantuminen. Kaikki autonomisen Karjalan tarpeet kaikissa yksityiskohdissaan käsitellään Neuvostojen Edustajakokouksissa ja toteuttavat niitä Neuvostojen Toimeenpanevat Komiteat. Jos Karjala on vielä köyhä ja sen talous ei vielä ole hyvin järjestetty, niin on siihen syypää etusijalla valkoinen Suomi, joka on ottanut osaa VSFNT:n taloudelliseen saartoon ja aseellisiin hyökkäyksiin Karjalaan.

4. Valheellinen on vakuutus, että Suomesta Karjalaan palaavien pakolaisten oikeudet ovat rajoitetut ja että heille on laittomasti asetettu joukko ehtoja paluuta varten. Tarton rauhansopimusta Karjala on tarkoin noudattanut ja omaavat takaisin palaavat pakolaiset kaikki ne oikeudet, jotka ovat myös muilla Kommuunin kansalaisilla. Karjalan Toimeenpanevan Komitean Suomessa olevien pakolaisten valtuuskunnan kanssa maaliskuun 1-3 päivinä v. 1921 tekemässä sopimuksessa on Tarton rauhansopimuksen kehittämiseksi tarkoin määritelty järjestys julkista palaamista varten ja on valtuuskunta katsonut nämä ehdot tyydyttäviksi. Jos heidän palaamisensa ehdoksi on asetettu "juhlallisen lupauksen” antaminen aseellisen taistelun lopettamisesta Kommuunia vastaan ja täysivaltaisten Karjalan edustajakokouksien hyväksymän neuvostojärjestelmän tunnustaminen, niin eihän yksikään hallitus päästä maahan sen ilmeisiä aktiivisia olevan poliittisen järjestelmän muuttamisen kannattajia.

5. Ristiriidassa totuuden kanssa on väite, että pakolaisten omaisuus takavarikoidaan yleisenä sääntönä. Päinvastoin, on pakolaisille osoitettu kaikenpuolista apua ja sattuneita yksityisiä väärinkäsityksiä poistetaan.

6. Ainoastaan provosoiva valkosuomalainen vakoilu Karjalassa on voinut antaa Suomen hallitukselle aineistoa pakolaisten laittomista vangitsemisista ja ampumisista. Kemin kihlakunnassa on tosiaan tullut ammutuksi saattajilta karkuun yrittänyt kansalainen Tähti; Aunuksen kihlakunnassa ovat ammutut, – tästä ei kyllä ole memorandumissa mitään mainittu, – vakoilijat Veshkalski ja Hasarov, jotka olivat saapuneet naamioituina ja toivat mukanaan vastavallankumouksellisia julistuksia ja aseita. Vangitsemistapauksia on ollut ja ovat ne olleet laillisia, ja kaikki laittomuutta vastaan tehdyt valitukset tarkastetaan.

7. Repolan ja Porajärven kuntaan nähden:

a) On väärä väite, ettei Karjala noudata rauhansopimuksen 11 artiklaa näiden kuntien väestön täydellisestä armahtamisesta. Memorandumissa mainitut vangitsemiset ovat johtuneet pääasiassa kriminaalirikoksista: Pekka Saavanen on vangittu yhteiskunnallisen elintarvevaraston ja varojen kavaltamisesta, Fedor Netshajev – kavalluksesta, Mikko Ramanainen – viranomaisten määräysten toimeenpanon laiminlyömisestä jne. Ennen Tarton rauhansopimusta tehdyt poliittiset rikokset ovat armahdetut ja entiset teloittajat, jotka ovat julkisesti ampuneet neuvostovallan edustajia ja kannattajia, ovat nykyään vapaana.

b) On väärä väite rahansopimuksen 11 artiklan 2 momentin rikkomisesta, koskeva näiden kuntien miliisiä, joka memorandumin tekstin mukaan on riisuttu aseista, osaksi vangittuja loput paenneet Suomeen. Tosiaan on rauhansopimuksen 11 artiklan 2 momentin selvyyden johdosta riisuttu aseista näiden kuntien miliisi koska sitä ei ylläpitänyt paikallinen väestö, vaan rajantakainen valkoinen suomalainen ”Karjalan Liitto” – todisteena on – Porajärven paikallisen itsehallintoneuvoston pöytäkirja maaliskuun 10-14 p:ltä v. 1921, 38 pyk. ja se, että se sai aseensa ja varustuksensa Suomesta, Suomen hallituksen tieten ja myötävaikutuksesta, minkä on myös todennut sisäasiainministeri Ritavuori. Rauhansopimus ei anna Suomelle oikeutta järjestää aseellisia joukkoja Karjalan alueella, ei edes miliisi-nimen varjossa. Ei yksikään aseistetuista miliiseistä ole tullut vangituksi palveluksensa takia miliisissä. Heistä ovat vangitut: Fomin – aseellisen esiintymisen järjestämisestä, Romanov – vakoilusta ja Orehov – viranomaisten vastustamisesta. Nykyään toimivan miliisin on valinnut näiden kuntien edustajain kokous ja ylläpitävät sen Karjalan Kommuunin keskusvaltaelimet.

c) Rauhansopimus ei edellytä, että näissä kunnissa järjestettäisiin erikoinen hallintomuoto ja Suomen ylläpidettävänä olleen miliisin aseistariisumisen jälkeen on väestö ilman minkäänlaista pakoitusta valinnut neuvostot.

d) Väestön omaisuutta ei ole otettu takavarikkoon.

e) Kuntien asukkaille ei ole laillisessa järjestyksessä asetettu minkäänlaista kieltoa muuttaa pois kunnasta. Raja yksityistä kulkua varten on suljettu, koska passikysymystä ei ole järjestetty.

f) Syytös Venäjän valtuuskunnan Tartossa tekemän ilmoituksen laiminlyömisestä, että aseellisten voimien kuljetus näihin kuntiin rajoitetaan pieniin vartiojoukkoihin – on väärä. Aseistettuja miehiä tulli- ja rajavartiopalvelusta varten on näihin kuntiin tuotu valkoisten suomalaisten erittäin voimakkaan toiminnan takia rajalla.

g) Paikallisen itsehallinnon jäseniä ei ole karkotettu vaan ovat he itse siirtyneet Suomeen vieden mukanaan suurimman osan kunnan rahavaroista.