heninen.net
heninen.netРусский | English
vuodesta 1997Ajankohtaista    Tämä päivä historiassa

Suomen väestö

Suomi on omille lapsilleen ihana, mutta samalla ankara äiti. Suomi on järvien ja soiden maa, eikä se anna mitään ilmaiseksi, jokainen leipäpala saadaan kovan työn hinnalla. Tämä seikka yhdessä ankaran ilmaston kanssa on niitä tärkeimpiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet sekä elämänoloihin, että ihmisten mielenlaatuun ja ulkonäköön. Ihmisen riippuvuus ilmastosta ja maaperän erikoisuuksista on Suomessa erittäin havainnollista, tämä maa on työnteon tyyssija, karu ja synkkä, muuta silti siinä on oma erikoinen viehätyksensä. Ihminen on täällä itse luonnon heijastuma ja kantaa sen kaikkia kirkkaita ja synkkiä värejä. Samalla kun tavasti, hämäläinen - oikea tyypillinen suomalainen – on luonteeltaan hidas, vähäpuheinen ja synkkä kuin hänen vuoristoisen kotiseutunsa metsät, karjalainen, joka on sen veli, on eloisa ja vilkas kuin kirkkaat vedet, joita on runsaasti hänen kotiseudullaan. He eivät silti eroa niinkään tyypiltään kuin luonteenlaadultaan kahden eri heimon edustajina.

Karjalaisen sympaattinen, hyväntahtoinen hahmo ja vaaleat eloisat silmät ovat täynnä elämää. Jos joku tuntee suomalaiset pelkästään Pietarin veikkojen ja maamiesten pohjalta, hän ei ikinä tunnista iloisessa ja rempseässä karjalaisessa oikeaa suomalaista. Karjalainen ei murjota eikä vaikene, hän on iloinen ja puhelias, viettää mielellään aikansa hyvässä seurassa laulaen ja tanssien. Hänesta puuttuu sitä erikoista suomalaista varovaisuutta ja itseensä syventymistä; päinvastoin, hän on yhtä avomielinen kuin venäläinen talonpoika. Hän tulee helposti toimeen muiden ihmisten kanssa ja ystävystyy nopeasti. Hän ei ole vihainen eikä usko kohtalon voimaan naapurinsa hämäläisen tavoin. Luonteeltaan vilkas karjalainen on nopeaälyinen, hän tarttuu herkästi vaikka minkälaiseen toimeen, mutta kadottaa pian kärsivällisyytensä. Suhteessa muihin ihmisiin hän on varsin hyväntahtoinen, kohtelias ja ystävällinen. Karjalaisten joukosta tapaa erittäin miellyttäviä ja jopa kauniita kasvoja, erityisesti naiset ovat usein niin hyvännäköisiä, että heitä voidaan sanoa kaunottariksi. Yleensä, jos näin voidaan sanoa, vertaisin karjalaista ranskalaiseen erotuksena hämäläisestä, joka muistuttaa oikeaa syvämietteistä saksalaista. Yleisesti ottaen karjalaisen kasvot, samoin kuin suomalaisenkin, eivät ole erityisen komeat; vain korkea otsa, siniset silmät, joista heijastuu vaatimattomuus, hyväntahtoisuus ja ystävällisyys, terve kasvojen väri ja todella erinomainen usein kihara tukka antavat kaikki yhdessä erittäin hyvännäköisen tuloksen, ellei suorastaan kauniin, niin ainakin soman ja miellyttävän ulkonäön, jollaisia tapaa karjalaisten keskuudessa paljon useammin kuin Keski- ja Länsi-Suomen suomalaisten keskuudessa.

Vaikka karjalaiset seutunsa maantieteellisen sijainnin takia olivat tekemisissä enemmän slaavilaisten kuin esimerkiksi ruotsalaisten kanssa, ja heillä oli ikiajoista asti yhteyksiä novgorodilaisiin, Karjalassa on silti säilynyt paljon kansan perinnetietoa, vanhoja runoja ja taruja. Toiset niistä mustuttavat suomalaisten ja venäläisten välisistä selkkauksista, toiset taas ovat peräisin ikivanhoilta ajoilta.

.  .  .


Aleksandr Vasiljevitsh Jelisejev
Euroopan-puoleinen Venäjä – maantieteellinen kokoelma, 1906.

© 1997–2016
Lähetä viesti Antti Hänniselle