Otteita
|
|
Karjalaiset ovat vierasheimoinen suomensukuinen kansa. He asuvat verraten laajalla alueella Suomen rajalta Äänisjärveen ja Laatokasta lähes Pohjoiseen jäämereen saakka. Kyseessä ovat nimenomaan seudun kanta-asukkaat. Novgorodilaiset slaavit hyökkäsivät seudulle 1200-luvulla. Alussa hyökkääjät tekivät ryöstöretkiä rauhallisten ja hiljaisten karjalaisten pariin, mutta sitten he asettuivat Karjalaan ainiaaksi. Siitä asti molemmat heimot, suomensukuinen ja slaavilainen, ovat täällä jatkuvasti sekoittuneet toisiinsa. Omalaatuisen karjalaiseen kasvotyyppiin on tullut jonkinasteista slaavilaista pyöreyttä ja suurempaa liikkuvuutta, samalla kun slaavilainen kasvotyyppi on vuorostaan saanut selvää kulmikkuutta ja huomattavan korkeaa poskipäisyyttä. Venäläiset ovat tunkeneet karjalaiset pois Äänisen rannalta ja asuttaneet sen itse. Täällä, järven länsirannalla j a pääosin Syvärin vartta pitkin, voi vielä tavata puhtaan, heimojen sekoittumiselta säästyneen isovenäläisen ihmistyypin. Mutta jo 50-100 virstan etäisyydellä rannasta tämä tyyppi menettää etnografisen eheytensä ja muuttuu suomensukuiseksi. Muutoksia on tapahtunut myös tämän Äänisen rannan venäjän kielessä. Vaikka siinä onkin säilynyt runsaasti muinaisvenäjän sanoja ja lauseparsia, ääntämys on kärsinyt pahoin karjalaisten naapuruudesta, koska rannan venäläisväestö puhuu yhä vieläkin mainiosti karjalaa. Äkkinäisen on aika vaikea erottaa karjalainen venäläisestä. Kummallakin on vaaleat hiukset, vaaleansiniset tai harmaat silmät, kumpikin edustaa lähes samaa muinaisvenäläistä antropologista tyyppiä. Vasta lähemmässä tarkastelussa huomaamme karjalaisessa voimakkaat suomensukuisen heimon tunnuspiirteet. Kasvojen väri on hänellä aina vaalean punertava, lähes vadelmanpunaiseen vivahtava (tästä piirteestä itse karjalaisetkin tunnistavat toisensa). Ulkonevat poskipäät erottuvat hädin tuskin kasvojen ovaalissa. Viikset ovat aina partaa vaaleammat (näin etenkin viiksenkärjet ja parran tyvi). Vartalo on kulmikas ja pitkä, jalat ovat verraten lyhyet ja kädet pitkähköt. Karjalainen on keskimittainen vanttera mies, hänen kasvonsa tekevät aina miellyttävän vaikutuksen. Rumia tai luotaantyöntäviä kasvoja en ole juuri nähnyt, ja karjalaislapset näyttävät jopa kauniilta. Luonteeltaan karjalainen on hiljainen, tasainen ja pehmeä, hän rakastaa hiljaisuutta, rauhaa ja äänettömyyttä, karjalaiskylissä vallitseekin sen vuoksi täysi hiljaisuus. Toisaalta hän on umpimielinen, ei kovinkaan seurallinen ja usein epäluuloinen. Karjalaisten elämänmuoto on patriarkaalisen yksinkertainen; se on säästynyt ulkonaisen pintasivistyksen turmelevalta vaikutukselta, josta venäläinen naapuriväestö on niin pahoin kärsinyt. Karjalainen on rehellinen jopa pikkuasioissa, hän ei koskaan huiputa eikä varasta mitään. … Lisäksi hänessä ei ole sitä rahanahneutta, joka vaivaa hänen naapureitaan. Hän ei halua ottaa maksua matkalaisen kestityksestä, ja jos ottaa, niin tyytyy vaikka kuinkakin pieneen korvaukseen. Hintasuhdanteisiin perehtymättömänä maanviljelijänä karjalainen ei ymmärrä rahan arvoa, ja monesti hän myy raskaan raadantansa hedelmät polkuhintaan. Kaiken maailman saalistajat käyttävät hänen tietämättömyyttään hyväkseen. Usein käy niin, että karjalainen, joka paremmissa olosuhteissa tulisi hyvin toimeen kotonaan, joutuukin pestautumaan uittotyöläiseksi, miilunpolttajaksi tai muihin raskaisiin alipalkattuihin töihin. |