Pohjois-Venäjää pitkin |
|
…Kentjärvellä on kuulemma saaria yhtä paljon kuin on vuodessa päiviä; kaikki saaret ovat järven suuntaiset ja niillä on pyhimysten nimet, paitsi yhtä saarta, joka on ties mistä syystä järven poikki, siksi se onkin saanut haukkumanimen Hölmö. Tämä tarina kerrotaan ehdottomasti jokaiselle matkailijalle. Kansatieteellisessä mielessä kiinnostavaa on se, että Kentjärvi erottaa karjalaiset kylät venäläisistä, ja järven kahdella vastakkaisella rannalla puhutaan kahta eri kieltä. Me jatkoimme matkaa Perttijärveä pitkin, jota ympäröivät erinomaiset kuparimalmin suoniesiintymät, joita on joskus aikaisemmin louhittu. Tämän seudun väestö on etupäässä karjalaista. Karjalaisia on kaikkiaan noin 40000 henkeä. Myös Novgorodin alueella asuu karjalaisia. Karjalaiset joutuivat aikoinaan jättämään synnyinseutunsa novgorodilaisten syrjäyttäminä. Karjalaiset kastettiin kristinuskoon 600 vuotta sitten. Samoihin aikoihin he muuttivat korpeen jätettyään venäläisille parhaat maat. He ovat arkoja ihmisiä ja kestävät hyvin kärsivällisesti liikanimensä: "koreshki", "valkosilmäinen koreha". Karjalaisten kylät ovat suurimmalta osaltaan köyhiä ja pieniä, niissä on 2-6 taloa; kirkkoja, tsasounoja ja ristejä on runsaasti: ne ovat erakkomunkkien perustamia. Joskus näkee 200 vuotta vanhoja karjalaisia taloja. Ne ovat kaksikerroksisia, vankkarakenteisia ja hyvännäköisiä, mikä johtuu metsien runsaudesta. Mutta se onkin melkein ainoa merkki hyvinvoinnista: ei ole mikään harvinaisuus, että leipään leivotaan pettua ja olkia. Metsästys ja kalastus ovat tärkeitä talonpojan toimeentulon kannalta, mikä johtuu siitä, että vesistöt käsittävät 1/6 seudun pinta-alasta ja metsä 5/6. Järvet ovat erittäin kalarikkaita: kalaa pyydetään nuotalla, merralla, rysällä ja verkolla; onkimalla saa joskus päivässä kolmisenkymmentä kiloa kalasaalista; tärkeimpiä kaloja ovat säyne, siika, särki, kuore, hauki, ahven ja kiiski. Veden äärellä asuminen on valitettavasti johtanut siihen, että on kehittynyt vahva usko vedenhaltijoihin. Seudulla on säilynyt paljon runoja ja lauluja, jotka eivät täällä pohjoisessa ole yhtä värikkäitä kuin Venäjän eteläosien sadut, missä tyttö pistää neulansilmään langan asemesta auringonsäteitä ja ompelee niillä kuvioita hiuksista tehdylle kankaalle. Paikalliset laulut muistuttavat pikemminkin suomalaisia alakuloisia lauluja, joissa Kalevalan runonlaulaja sanoo, että on saanut laulunsa kanervasta ja että pakkanen opetti hänelle laulujaan ja sade toi sanoja. . . .
|