Aallokas
Jäänmurtaja Aallokas rakennettiin Sortavalan Telakka ja Konepaja Oy:n telakalla, laskettiin vesille 9. lokakuuta 1935 ja valmistettiin kesällä 1936.
Talvisodan 1939-1940 alettua jäänmurtajan aseistuksena oli kaksi 75 mm:n tykkiä ja kaksi 40 mm:n ilmatorjuntatykkiä, siitä tuli Suomen Laatokan-laivaston uusin ja suurin alus, tykkiveneiden laivasto-osaston lippulaiva (kapteeniluutnantti Asikaisen johtamaan tykkiveneiden laivasto-osastoon kuuluivat myös tykkiveneet Aunus, Tarmo ja Vulcan). 14. joulukuuta 1939 ja 12. tammikuuta 1940 välisenä aikana Aallokas, Vulcan ja Tarmo suorittivat 11 retkeä Pitkärannan, Mursulan ja Koirinojan alueelle tarkoituksena tulittaa neuvostojoukkojen kuivan maan asemia. Yleensä retkeen otti osaa kaksi tykkivenettä. 4. tammikuuta 1940 yhdessä Tarmon kanssa retkellä ollutta Aallokasta tulitettiin ensi kertaa rannalta päin, mutta kranaatinheitinten laukaukset jäivät liian lyhyeiksi eivätkä saavuttaneet maaliaan. Noiden retkien aikana tykkiveneiden laivasto ampui vihollista kohti yhteensä sataviisikymmentä 75 mm:n ammusta. Tammikuun 1940 loppuun mennessä Laatokan jääpeite oli niin vahva, että kaikista sota-aluksista saatiin käyttää vain yhtä, Aallokas-jäänmurtajaa. 2. helmikuuta 1940 alus sai joitakin vähäisiä vaurioita viholliskoneiden hyökkäyksessä, muutama miehistön jäsen loukkaantui. 12. maaliskuuta 1940 solmitun Moskovan rauhansopimuksen mukaisesti Aallokas yhdessä muiden laivojen kanssa jäätettiin Laatokan-laivastoon. 24. elokuuta 1940 alus liitettiin Neuvostoliiton merivoimien koulutusalusten osastoon. Sotatoimien alettua uudelleen aluksen aseistuksena oli kaksi 76.2 mm:n tykkiä, yksi 20 mm:n ilmatorjuntatykki, kaksi 12.7 mm:n konekivääriä ja yksi nelinkertaistettu 7.62 mm:n konekivääri, uuden luokittelun mukaan aluksesta tuli tykkivene. Šeksna-nimisenä se liitettiin 3. elokuuta 1941 Neuvostoliiton merivoimien Laatokan-laivastoon. 12. ja 22. elokuunta 1941 välisenä aikana Šeksna yhdessä tykkiveneiden Vira, Bureja, Olekma ja Selemdzha kanssa suojasi tykkitulellaan Hiitolan seudulla saarroksiin joutuneiden 142. tarkka-ampujadivisioonan ja 198. moottoridivisioonan sekä NKVD:n joukkojen evakuointia. 30. syyskuuta 1941 tykkivene Šeksna samoin kuin enemmistö Laatokan-sotalaivaston aluksia otti osaa rahtien kuljetukseen saarrettuun Leningradiin, mutta polttoaineen puute jarrutti melko pian noita kuljetuksia. Esimerkiksi marraskuussa 1941 Šeksnan seisokki kesti ajoittain 6-7 vuorokautta kivihiilen puuttumisen vuoksi. Vuoden 1941 purjehduskausi päättyi 4. joulukuuta, ja 28. toukokuuta 1942 Šeksna lähti Novaja Ladogan satamasta vuoden 1942 purjehduskauden ensimmäisen laivakaravaanin mukana. 28. elokuuta 1942 vuoronmukainen laivakaravaani joutui kahden italialaisen torpedoveneen hyökkäyksen kohteeksi, mutta hyökkäys torjuttiin tykkivene Šeksnan tykkitulen avulla. Marraskuussa 1942 jääoloissa liikkumaan soveltuvista laivoista muodostettiin erikoisosasto, johon myös Šeksna kuului. Tämän ansiosta purjehduskausi kesti pitempään eli 13. päivään tammikuuta 1943, ja 29. maaliskuuta Šeksna osallistui jo seuraavan purjehduskauden ensimmäiseen retkeen. 13. huhtikuuta 1943 Šeksna poistettiin Laatokan-sotalaivaston taistelulaivojen listalta ja luokiteltiin kuljetusalukseksi. Vuoden 1943 Laatokan purjehduskausi päättyi kuljetusalus Šeksnan tekemään retkeen. 29. marraskuuta 1947 Šeksna luokiteltiin uudelleen yhteysveneeksi, ja 27. joulukuuta 1956 se poistettiin käytöstä ja siitä tuli lämmitysvene OT-33. 26. kesäkuuta 1961 alus alus poistettiin laivaston luetteloista ja romutettiin. |