Niinkuin jo on mainittu kuoli t.k. 27 p. Sortavalassa, Vitelen pommituksessa saamistaan haavoista, jääkärikapteeni Toivo Kuisma.

Toivo Kuisma oli syntynyt Karjalassa, Antreassa v. 1885, tuli ylioppilaaksi Viipurin realilyseosta 1903^*, jonka jälkeen opiskeli jonkun ajan yliopistossa, kohdistaen opintonsa kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Lopetti yliopistolliset lukunsa ja siirtyi sanomalehtialalle, työskenteli vähän aikaa Helsingin Sanomissa, josta siirtyi Turun Sanomain toimitukseen, sekä sittemmin henkivakuutusyhtiö Fennian kirjeenvaihtajaksi.

Toivo Kuismasta meni manan majoille lämmin isänmaan ystävä ja tarmokas itsenäisyysmies. Kun vielä moni piti tyhjänä haaveena Suomen riippumattomuutta, oli se hänelle niin varmaa, että hänen uskoaan ei saanut mitään järkkymään. Tämä hänen uskonsa se myöskin kokonaan määräsi hänen elämänsä uran. Se hetki on tuleva, jolloin tarvitaan työmiehiä itsenäisyyden luomiseksi ja sitä varten oli valmistauduttava. Sotilaana luuli hän suorittavansa hänelle tulevan velvollisuuden, ja sen vuoksi hän myöskin useat kerrat yritti tälle uralle. Nuorena ylioppilaana suoritti hän tutkinnon Mikaelin tykistökouluun Pietarissa, mutta epäilykset siitä, että Venäjän joukot eivät olleet ne, joissa oli itsenäistä Suomea ajattelevan suomalaisen kasvatuksensa saatava, sai hänet hylkäämään tämän ajatuksen ja hän lähti Unkariin, päästäkseen siellä upseerikouluun. Hänet olisikin hyväksytty, mutta ehtona oli, että hänen olisi ollut siirryttävä Unkarin alamaiseksi. Kun hänen isänmaallinen miehensä ei voinut antaa tähän myöten, raukesi se suunnitelma. Sen jälkeen teki hän yrityksen päästäkseen Ranskan muukalaislegioonaan, mutta sekään ei onnistunut. Kun sitten maailmansota syntyi ja jääkäriliike alkoi, oli Toivo Kuisma niitä, jotka ensimmäisinä lähtivät mukaan. Helmikuun 27 p:nä 1915 hän saapui Lockstedtin leirille. Jääkäriaikanaan käytettiin Kuismaa monissa tehtävissä, hän oli m.m. eri kertoja komennettuna Suomessa. Hänet koroitettiin yliluutnantiksi helmikuun 11 p:nä 1918 Libaussa. Jääkäripataljoonan mukana hän saapui helmikuussa 1918 Suomeen. Tänne saavuttuaan hän joutui n.s. Malmin retkikunnan mukaan Vienan-Karjalaan. Oli jonkun aikaa retkikunnan päällikkönä, kapteeni Malmin ollessa Suomessa, sekä tuli kesällä 1918 muodostetun Vienan-Karjalan retkikunnan johtajaksi, vaikka hän mieskohtaisesti olikin sotilaallista retkeä vastaan, kun retkikunta ei ollut tarpeeksi valmistettu ja riittämän suuri. Lämmin Karjalan rakkaus sai kuitenkin voiton ja hänet saatiin uuden retken etupäähän.

Kapteeni Kuisma palveli jonkin aikaa sotaministeriössä ja tuli sitten Kuopion suojeluskunnan päälliköksi, josta sitten siirtyi Sortavalan suojeluskuntapiirin päälliköksi. Ei liene oikeastaan mikään sattuma, että Kuisma sai kuolinhaavansa Aunuksessa, vaan että kohtalo lienee niin määrännyt. Hän jos kuka oli innokas Karjalan ystävä ja hänen harrastuksenaan oli työskennellä Aunuksen ja Vienan liittämiseksi Suomeen. Jo kauan sitten kun Suomessa kiinnitettiin harrastus Vienan ja Aunuksen suomalaisten valistustyöhön, oli Kuisma eturivin miehiä. Hänen aloitteestaan syntyi aikoinaan ylioppilasojakuntain karjalaiskomitea, jonka ohjelmana oli mainittujen Karjalan heimojen valistustyö. Tämän komitean puheenjohtajana hän myöskin vaikutti paljon Karjalan asian hyväksi.

Toivo Kuismassa meni manan majoille uuttera ja tunnollinen työmies, joka suoritti täsmälleen ja tarkoin sen, minkä hän otti suorittaakseen. Hänessä poistui nuoren upseeristomme joukosta myöskin laajatietoinen sotilas. Nuoresta ylioppilaasta alkaen oli hän harrastanut ei ainoastaan sotahistoriallisia, vaan myös muita sotatieteellisiä opinnoita. Se, joka joutui Kuisman kanssa keskusteluun näistä asioista, voi kuulla perinpohjaisia esityksiä maailman historian suurista taisteluista ja syistä toisen puolen voittoon ja toisen häviöön.

Toivo Kuisma oli vaatimaton mies, joka ei tahtonut loistaa tiedoillaan tai ylpeillä teoillaan. Hänen ilonsa oli työ ja toiminta. Toveripiireissä hänestä pidettiin aina pirteänä ja innostavana. Kaipauksella muistelevat tätä varhain poistunutta isänmaanystävää laajat toveri- ja ystäväpiirit. Lähinnä surevat häntä äiti, sisar ja isäpuoli.

Kepeät mullat sankarin haudalle.

Helsingin Sanomat -sanomalehti, n:o 171
29. kesäkuuta 1919