Rahjan vankina14-vuotiaan nuorukaisen seikkailuja Aunuksessa, Pietarissa ja Karjalan kannaksella Kirjeenvaihtajamme on lähettänyt seuraavan mielenkiintoisen kuvauksen erään nuoren pojan olosta bolshevikien vankina. Kertomus kuuluu: »Nimeni on Leo Björkholm, olen 14-vuotias kotoisin Uudenmaan läänin Pyhäjärveltä. Lähdin vanhempieni luvalla 18 p. toukok, Aunukseen ja jouduin siellä majuri von Hertzenin joukkojen 2:n patalj. 1 komppaniaan, joka oli suurimmaksi osaksi turkulainen. Otin osaa useampiin taisteluihin, mutta 26 p. kesäk. tehty yleinen hyökkäys Tuuloksen rintamaosalla, oli alkuna vangiksi joutumiseeni. Ajoimme punikit pois Tuuloksesta ja etenimme Alavoisiin saakka. Sieltä lähetettiin 21 miestä, minä joukossa, Pisin kylään, joka on Laatokan rannalla. Sillä aikaa olivat punikit edenneet ja katkaisseet meiltä paluutien. Huomattuamme sen lähdimme kiireesti peräytymään pitkin rantaa. Rämmittyämme 3 päivää soissa ja tiheiköissä saavuimme viimein Aunuksenjoen suuhun. Osa meni veneellä yli, mutta kun eivät he, vaikka määrä oli, tuoneet sitä takaisin, täytyi loppujen mennä uiden yli, sillä punikit olivat ihan kintereillä. 1 mies hukkui, minä ja eräs ryssä jouduimme vangiksi, loput 18 pääsivät karkuun. Meidät laahattiin potkien ja tyrkkien lähimpään “esikuntaan“. Vangitsijamme “toverini“ valehteli kuulustelussa niin hyvällä menestyksellä että pääsi heti vapaaksi ja liittyi punikkeihin. Minua sensijaan lähti 2 ratsumiestä viemään Aunuksen kaupunkiin. Sain koko ajan juosta hevosten välissä. Olin kolme päivää Aunuksessa. Sillä ajalla sain kuulla, että kolmisenkymmentä taloa olivat punikit polttaneet siellä. Aunuksesta lähdin 2 vahdin seurassa kävelemään Lotinanpellolle. Matkalla tuli vastaamme 2 komppaniaa noin 400 suomalaista punikkia, aivan uusissa varusteissa, matkalla rintamalle. Siinä olin jo joutua korppien ruuaksi, mutta selvittiin sentään siitäkin ja jatkettiin matkaa. Rahjan edessä Päästyämme Lotinanpeltoon, vietiin minut heti Jukka Rahjan eteen kuulusteltavaksi, toinen veli Eino, seisoi vaan ja katseli. Näistä jaloista veljeksistä kolmas kuului olevan jossakin Pietarin upseerikoulussa. Rähjättyään aikansa kanssani, ilman tulosta, käski Rahja viedä minut koppiini. Oleskeltuani viikon ilman kuulustelua kopissani, avattiin kopin ovi ja sisään työnnettiin kookas suojeluskuntapukuinen mies. Teimme tuttavuutta. Kohtalotoverini sanoi nimensä olevan Toivo Kaasalainen, jonka “ruumis“ jo lähetettiin kotipaikalleen haudattavaksi. Kaasalainen oli joutunut kiinni Matrosassa tehdyllä partioretkellä 11. 6. Hän oli kuulunut majuri Talvelan rykm. 3 patalj. 1 kompp. Oli ollut viikon päivät vankina Petroskoissa. Kaasalainen kertoi, että Suolusmäen tappelussa, 20. 6. kaatui paljon punikkiupseereita. Ilta kului hauskasti tarinoiden ja laulaen. Seuraavana päivänä vietiin K. kuulusteltavaksi. Rahja kysyi, oliko hän ottanut osaa vapaustaisteluun. K. kielsi. Rahja veti silloin esiin valokuvan Viipurin paraadista heti valtauksen jälkeen ja kysyi näyttäen erästä miestä eturivissä: “Kuka tämä on?“ Kuva esitti K:ta ja K. myönsikin sitten kuvan esittävän häntä. K. vietiin koppiin. 2 viikon kuluttua edellä kerrotusta tapahtumasta vietiin meidät asemalle ja lähdettiin kuljettamaan Pietariin. Siellä olin vähän toista viikkoa jokapäiväisen kuulustelun tai oikeammin haukkumisen alaisena. Kaasalainen vietiin pois*, luultavasti inkeriläisten mobilisoitujen kasarmille. Minua lähdettiin kuljettamaan pohjoiseen Parkalan pakkotyöleirille. Siellä en sentään ehtinyt olemaan tuntiakaan. Karkaus Pyysin nim. vahdilta lupaa mennä ottamaan perunoita läheisestä torpasta ja sain. Menin torppaan ja huomasin heti että metsän puoleisella seinällä oli toinen ovi. Menin heti ja katsoin siitä ulos. Ketään ei näkynyt ja minä otin lipetin metsään. Vahti oli odottanut pitkän aikaa ja kun ei ollut löytänyt minua, oli hän juossut heti ilmoittamaan Parkalan esikuntaan. Sieltä lähetettiin 2 ratsua perään, mutta ne eivät löytäneet minua. 3 päivää harhailin metsissä syöden mustikoita ja suomuuraimia. Saavuin lopulta rajalle Sirkiänsaaren kohdalla. Vartiosotilaat ottivat minut ystävällisesti vastaan, antoivat kunnollista ruokaa, jota en ollut saanut vangiksi joutumisestani saakka. Vankina ollessani sain vaan palasen mustaa hapanta leipää ja vähän kuumaa vettä. Sirkiänsaarelta jouduin Metsäpirtin kautta Rautuun ja sieltä pääsin Terijoen karanteeniin, jossa sain olla 2 viikkoa ennenkuin monen mutkan kautta pääsin pois.«
* Toivo Kaasalainen palasi Suomeen vasta huhtikuussa 1921.
Suomeen päästyään Leo Björkholm liittyi uudelleen Aunuksen vapaaehtoiseen armeijaan. Sen jälkeen hän otti myös osaa Itä-Karjalan kansannousu vuosina 1921-1922.
|