Koska sanomalehdissä on moneen kertaan kirjoitettu minua kohtaan tähdättyjä häväistys- ja parjauskirjoituksia tuossa kuuluksi tulleessa Saarenpuun jutussa ja koska viimeisessä kirjoituksessa tuon koko jutun alkuunpanija, ensinnä oltuaan kulissien takana, ilmaisi itsensä, tahdon minäkin selvittää asiaa.

Vaikkakin vänrikki (virolainen luutnantti) Kallio jo Vieljärvellä lausuu uhkauksia minua kohtaan, niin en sentään olisi luullut itseäni niin virheettömäksi, ettei hän olisi löytänyt minussa myöskin edes vähänkin totuuteen perustuvia syytöskirjoituksia, sillä sen nyt täytynee herra vänrikinkin tietää, että olen aivan ulkopuolella koko Saarenpuun jutun ja kuolemantuomion. Sillä vaikkakin Yrjö Saarenpuu teki itsensä viisikertaisesti syypääksi kuolemaan en ole kuitenkaan koskaan, eikä myöskään II pataljoonan sotaoikeus tuominnut häntä kuolemaan, sillä pataljoonalla ei ollut oikeutta panna omalla päätöksellään kuolemantuomiota täytäntöön. Ihmettelen suuresti, kuinka vänrikki Kallio on voinut sanomalehtikirjoituksen mukaan jollekin tutkijalle todistaa Saarenpuun syyttömäksi, silloin kun hänen on mahdoton tietää asiasta muuta kuin sen, minkä hän ehkä on noilta kirkonryöstäjiltä, joiden kanssa hän näytti olleen hyvä toveri, kuullut, sillä mainittu Kallio oli koko tuon rikossarjan tapahtuessa Kanabrojärvellä, josta Vieljärvelle on minun laskujeni mukaan ainakin 50 virstaa.

Vaikkei minulla olekaan koko tuon Saarenpuun jutun kanssa mitään muuta tekemistä, kuin se, että sotilaana ja upseerina olen totellut käskyä, tahtoisin kuitenkin asettaa suuren yleisönkin ja arvoisan lukijakunnan arvosteltavaksi seuraavat asiat: Mitä olisitte tehneet silloin, kun meidän valkoiset sotilaat, jotka ovat lähteneet Aunuksen sorrettuja veljiä auttamaan, ryöstävät ja häpäisevät heiltä heidän kalleimpansa, kun päällikön luo tulee itkeviä ja valittavia aunukselaisia syyttäen, ettei bolshevikit vielä olleet tehneet heille tuollaista, kun tuo sama 11-miehinen roskajoukko karkaa tärkeästä paikasta rintamalta, antautuu aseelliseen vastarintaan omien miesten kanssa ja katkoo tärkeät puhelinjohdot rykmentin ja pataljoonan välillä. Kaiken tämän teki tuo 11-miehinen kopla, ”sakin päätöksellä”, joka sekin itsessään on ääretön sotilaallinen rikos, ja kaikissa näissä oli Yrjö Saarenpuukin mukana? Jo niiden monien urheiden, kunnon poikien veri, joka jo oli niin monessa kohden kostuttanut Aunuksen maata, me innostusta ja syvää isänmaanrakkautta uhkuvat pojat, jotka olivat tulleet Aunukseen jalojen ja pyhien aatteiden pakoituksesta, eikä mistään omanvoitonpyynnin ja besorkaamishalun, jo niidenkin kirkas ja puhtautta uhkuva muisto vaati jollakin tavoin puhdistamaan tuon likatahran. Se vaati, ottamatta lukuunkaan niitä monia kunnon poikia, jotka jo olivat koko ajan nuhteettomasti taistelleet ja olivat vieläkin valmiina kaikkein kriitillisimmällä hetkellä käymään vaikka omassa keskuudessaankin olevan roskan kimppuun, ja vaikka tilanne näytti minusta niinkuin heistäkin aivan toivottomalta, uhraamaan kalleimpansa sen veljesaatteen hyväksi, jonka innostamina he olivat lähteneetkin. Niiden kaatuneiden ja vieläkin kanssani taistelevien kunnon urhojen kunnia vaati hyvitystä ja sen täytyi päällikönkin oivaltaa.

Että vänrikki Kallio upseerina alentuu tuollaista pataljoonassa löytynyttä 11-miehistä koplaa puolustamaan, ihmetyttää minua suuresti.

Lienee syytä toivoa, että ne sanomalehdet, joiden ohjelmistossa on kirjoituksillaan kannattaa yleistä järjestystä ja kuria niin sotaväessä kuin muuallakin, ottaisivat selvitykseni palstoilleen.

Hyppölä, jääkärikapteeni
Aamulehti -sanomalehti, n:o 217
21. syyskuuta 1919