Karjalaiset veljet Vienan ja Aunuksen Karjalassa.

Toista vuotta on Repolan kunta ollut eroitettuna siitä maasta ja valtapiiristä, johon se oli ollut monia satoja vuosia väkipakolla kykettynä. Toista vuotta on se saanut vapaasti olla ja toimia sen maan ja kansan yhteydessä, johon se kansallisesti. Kielellisesti, taloudellisesti ja maantieteellisestikin on aina kuulunut, nimittäin Suomen yhteydessä. Kaikesta siitä hyvästä, mitä jo tällä lyhyellä ajalla on tullut meidän osaksemme heimoveljiemme suomalaisten puolelta, sitä me repolaiset tahdomme täten lausua heille vilpittömimmän tunnustuksemme.

Vaatimaton ja syrjäinen Karjalamme on näinä viimeksi kuluneina sotavuosina tullut huomatuksi ja suurvaltain väliseksi kiistakapulaksi. Me olemme ahdingossamme kääntyneet sinne ja tänne, vieraidenkin puoleen apua saadaksemme. Samalla kumminkin, kun olemme saaneet tarvitsemamme vieraan avun, niin samalla olemme oppineet, miten tämä apu on aina ollut palkittava, ei vain kiitollisuudella vaan aineellisestikin, josta olemme havainneet, että vieraan apu on aina ollut itsekäs apu. Näin ei ole ollut heimoveljiemme suomalaisten antaman avunannon laita. Todellisella auliudella ja omanvoitonpyyteettömästi ovat he avustaneet meitä Repolan rahvasta sekä sotilaallisesti että sivistyksellisesti ja aineellisesti. Niinpä pyyntimme mukaan on Suomi aseellisesti vapaaehtoisella suojelusjoukollaan turvannut henkemme ja omaisuutemme Venäjältä päin uhkaavalta terrorilta omien miestemme saadessa vapaasti askarrella pelloillamme tarvitsematta astua nälkäaikana aseisiin. Suomi on järjestänyt kansankieliset koulut meidän lapsillemme ja nuorisollemme sekä järjestänyt Jumalanpalveluksen kirkoissamme toivomustemme mukaiseksi. Suomi on kustantanut kaiken tämän meille vaikeasti elettävinä aikoina. Me olemme saaneet yltäkyllin elintarpeita ja tarviketavaroita; olemme saaneet peltomme kylvetyksi viime syksynä, tänä keväänä ja myöskin tänä syksynä heimoveljiemme suomalaisten antamilla siemenillä. Suomi on avustanut meitä myöskin rahallisesti. Siltä olemme saaneet varoja maanviljelyksen edistämineen, elintarpeiden ostoon, teiden korjaukseen ja uudesti rakentamiseen sekä terveydenhoidon järjestämiseen vuoden sisällä jo noin 1,000 ruplaa kutakin Repolan asukasta kohti. Kotiteollisuus-, maatalous- ja metsänhoitoneuvontatyö on ollut ja on vieläkin käynnissä. Kunnalliset laitokset toimivat täällä säännöllisesti ja taloudellinen elämä alkaa elpyä ja vaurastua. Ilman tätä Suomesta saamamme apua olisimme jo kokonaan nääntyneet nälkään ja muuhun puutteeseen.

Nyt me karjalaiset olemme tienhaarassa. Jos osaamme oikein valita, seuraa siitä itsellemme ja tuleville sukupolville siunaus ja onni, mutta jos valitsemme väärin, on siitä seurauksena kirous ja kansallinen perikato. Meille karjalaisille nyt tarjotaan Pohjois-Venäjän väliaikaisen hallituksen taholta pakollinen tilaisuus uhrata henkemme sen aseellisessa palveluksessa. Mutta meidänkö hyväksi se tapahtuu? Emmekö ole saaneet kyllin kokea vieraan vallan sortoa? Emmekö ole saaneet kyllin uhrata sydänvertamme vieraan kansan oman voitonpyyteisiä tarkoituksia varten? Ja mitä on antanut ja mitä lupaa tuo vieras kansa meidän kalleimmasta uhristamme? Se lupaa korkeintaan jonkunlaisia kansalaisoikeuksia tulevassa, kenties hyvinkin imperiaalisessa venäläisessä valtiossa, ja vähäsen omakielistä opetusta sen vieraskielisissä kouluissa. Mutta samalla se uhkaa meitä suoranaisella nälkäkuolemalla, ellemme jokainen 19-39 ikävuoden välillä oleva mieshenkilö nurkumatta mene heidän, meille tuntemattomien ja vahingollisten tarkoitusperien hyväksi vertamme vuodattamaan.

Veljet! Meilläkin täytyy nyt olla sanavalta omissa asioissamme. Jo aikaisemmin kansainvälisesti tunnustetun kansojen itsemääräämisperiaatteen oikeudella meillä on täysi oikeus siihen.

Sen vuoksi, että jo yli tuhannen vuotta ovat esivanhempamme tätä maata asuneet ja viljelleet, täytyy meillä olla täydellinen käyttöoikeus siihen ja sananvalta maamme suuren kansallisomaisuuden suhteen. Ja meillä tulee olla oikeus järjestää maan- ja metsänomistusolomme jokaista kansalaistamme tyydyttävälle kannalle.

Me tarvitsemme myöskin omat sekä ylemmät että alemmat sivistyslaitoksemme. Kouluissamme meidän lastemme tulee saada opetuksensa omalla äidinkielellään. Silloin ei meidän pienokaistemme tarvitse kuluttaa tärkeitä kehitysvuosiaan turhassa vieraan kielen oppimisessa. Me tarvitsemme edelleen oman virkamiehistömme, sellaisen, joka ymmärtää ja tuntee tarkoin olomme ja elämämme. Siksi meidän on nuorisoamme ohjattava ja autettava opintiellä. Kansalaissivistystä ja -kuntoa on kohotettava oman, meille sopivan kansanvalistustyön avulla.

Mutta ennenkaikkea on meidän saatava taloudellinen elämämme nousemaan ja paranemaan. Meillä on siihen hyvät edellytykset. Hallussamme on arvaamattomia rikkauksia. Meidän tarvitsee vain osata niitä taidolla käyttää ja vaalia niitä itsemme ja tulevien sukupolvien hyväksi.

Mutta mitään emme saa aikaan, ellemme aseta itsellemme selvää päämäärää, mihinkä pyrimme. Jokaisella ajattelevalla kansalla on korkein ihanne: kansan itsenäisyys. Meilläkin karjalaisilla on oma itsenäisyysihanteemme, johon meidän nyt juuri on pyrittävä. Siihen meillä on nyt hyvä tilaisuus. Paraikaa yleisissä kansojen rauhanneuvotteluissa ratkaistaan pientenkin kansojen kohtaloita. Vain ne kansat pääsevät siellä kuuluville, jotka osaavat pitää oikeuksistaan kiinni.

Samalla tavalla kuin heimoveljemme ovat antaneet meille repolaisille apuaan, samalla tavalla he, niin uskomme, tarjoavat veljestunteen elähyttämänä sitä koko Karjalalle. Yksin emme saa mitään aikaan. Mutta jos rupeamme veljemme kanssa yhteistoimintaan, silloin on meillä varmuus, että sekä poliittiset ja taloudelliset että henkiset asiamme ratkeavat oikeaan suuntaan.

Sivistyskansojen suurin vihollinen nykyään on bolshevismi. Sen kukistamisessa olkaamme mukana, mutta ei siten, että menemme vieraan riveihin emmekä samalla tiedä, että uhrauksemme menevät oman itsenäisyysihanteemme hyväksi. Heimoveljemme suomalaiset ovat saaneet aikaan sen, että nytkään meidän repolaisten ei tarvitse mennä vieraan riveihin taistelemaan. Vaan oman kansallistunteen elähyttäminä me olemme jokainen, niin nuoret kuin vanhatkin, täällä valmiit astumaan vapaaehtoisesti puhtaasti karjalaisina joukkoina vainoajiamme vastaan. Jos näin muuallakin Karjalan kunnissa menetellään, yhteisymmärryksessä toimitaan, silloin me heimoveljiemme myötävaikutuksella saamme oman, puhtaasti karjalaisen joukon, joka ymmärtää taistella vain itsenäisen Karjalan merkeissä, puolesta ja hyväksi.

Lopuksi muistakaamme, että meidän karjalaisten vähälukuisuutemme takia on edelleenkin kuljettava käsi kädessä suomalaisten kanssa. Ja Suomi voikin maailman vapaamielisimmän tasavaltalais-hallitusmuotonsa turvissa taata meille karjalaisille mahdollisimman onnellisen tulevaisuuden.

Repolaisia

Karjalaisten Sanomat -sanomalehti n:rot 3-24, 1919