Kirje Saksan valtakunnan johtajalle ja ylipäällikölle Adolfi HitelrilleTänä edessä olevien vaikeiden ratkaisujen hetkenä tunnen tarvetta ilmoittaa Teille tulleeni siihen vakaumukseen, että kansani pelastaminen velvoittaa minut löytämään keinon nopeasti irtautua nykyisestä sodasta. Yleisen sotatilanteen epäedullinen kehitys rajoittaa yhä enemmän Saksan mahdollisuuksia antaa meille varmaankin vielä tulossa olevina suurimman hädän hetkinä oikeaan aikaan ja riittävässä määrin apua, jota välttämättä tarvitsemme ja jota Saksa käsitykseni mukaan vilpittömästi haluaisi meille toimittaa. Jo yhden ainoan saksalaisen divisioonan siirtäminen Suomeen vie aikaa niin paljon, että sillä välin vastarintamme voi luhistua vihollisen ylivoimaan. Tilanne taas ei salli, kuten hyvin ymmärrän, sitä, että riittävää määrää saksalaisia divisioonia varta vasten pidettäisiin Suomessa toimintavalmiina. Viime kesän kokemuksetkin vahvistavat tätä olettamusta. Tässä esittämäni sotatilanteen arvioinnin kannalla on yhä kasvava Suomen kansanedustajain enemmistö. Vaikka itse olisin toista mieltäkin, niin minun ei valtiosääntömme mukaan enää olisi mahdollista olla ottamatta huomioon tätä jo nyt selvästi ilmenevää kansan enemmistön tahtoa. Kun herra kenraalisotamarsalkka Keitel äskettäin Teidän toimeksiannostanne vieraili luonani, hän viittasi siihen, että Suur-Saksan kansa epäilemättä jaksaa käydä sotaa vielä kymmenen vuotta, jos kohtalo niin vaatii. Huomautin siihen, että vaikka – kuten toivon – tämä pitääkin paikkansa 90-miljoonaisesta kansasta, on kuitenkin varmaa, että me suomalaiset jo pelkästään fyysillisesti olemme kykenemättömiä kestämään pitempää sotaa. Jo venäläisten kesäkuussa tekemä suurhyökkäys on tyhjentänyt reservini. Emme voi enää sallia itsellemme sellaista verenhukkaa saattamatta vaaraan koko pienen Suomen kansakunnan jatkuvaa olemassaoloa. Haluaisin erityisesti tähdentää, että vaikka kohtalo ei soisikaan aseillenne menestystä, Saksa tulee kuitenkin yhä elämään. Samaa ei voida väittää Suomen kohdalta. Jos tämä tuskin nelimiljoonainen kansa sotilaallisesti voitettaisiin, lienee epäilemätöntä, että se karkotettaisiin maastaan tai hävitettäisiin sukupuuttoon. Tällaisen uhan alaiseksi en voi kansaani päästää. Vaikka tuskin rohkenen toivoa, että Te tunnustaisitte oikeiksi tai hyväksyisitte nämä näkökohtani ja perusteluni, olen kuitenkin halunnut ennen ratkaisua lähettää Teille nämä rivit. Tiemme eroavat todennäköisesti hyvin pian. Mutta saksalaisten aseveljiemme muisto tulee täällä elämään. Suomessahan saksalaiset eivät ole suinkaan olleet vieraan väkivallan edustajia, vaan auttajia ja aseveljiä. Mutta sellaisenakin on vieraiden asema aina vaikea ja paljon vaativa. Voin antaa Teille sen todistuksen, että koko viime vuosien aikana Suomessa ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi saattanut meidät näkemään saksalaisissa joukoissa maahantunkijoita tai sortajia. Uskon, että Pohjois-Suomeen sijoitetun saksalaisen armeijan suhtautuminen väestöön ja maan viranomaisiin tulee siirtymään historiaamme ehkä ainoalaatuisena esimerkkinä vastaavanlaisissa oloissa kehittyneiden välien korrektisuudesta ja sydämellisyydestä. Pidän velvollisuutenani johdattaa kansani irti sodasta. Omasta tahdostani en milloinkaan voi enkä halua kääntää aseitamme, joita meille niin runsaskätisesti on luovutettu, saksalaisia vastaan. Toivon, että Te, vaikkette hyväksyisikään tätä kirjelmääni, haluaisitte ja koettaisitte kuten minä ja kaikki suomalaiset toteuttaa tähänastisten suhteidemme loppuselvittelyn välttäen kaikin keinoin niiden tarpeetonta kärjistämistä.
|