Suomen edustaja Rudolf Holstin puhe
|
|
Viikko sitten Suomen hallitus pyysi Kansainliiton pääsihteeriä kutsumaan neuvoston ja yleiskokouksen koolle käsittelemään sitä äkillistä hyökkäystä, jonka uhriksi Suomi on joutunut Neuvostoliiton taholta. Olette kokoontuneet tänään pohtimaan tätä pyyntöä, sen-jälkeen kuin neuvosto oli joulukuun 9 päivänä päättänyt, että Suomen vetoomus esitetään yleiskokoukselle. Suomen puolesta on minulla suuri kunnia esittää Teille ja Teidän kauttanne hallituksillenne lämmin kiitokseni siitä nopeudesta, jolla olette vastanneet tähän vetoomukseen. Tämä on koko maailmalle todistuksena siitä, että huolimatta tämän hetken valtavista poliittisista vaikeuksista Kansainliiton perusajatus on yhä kyllin elinvoimainen ja vahva, jotta se voidaan muuntaa käytännölliseksi energiaksi. Pääsihteerin ystävällisellä välityksellä oli minulla kunnia lähettää yleiskokouksen jäsenille asiakirjat, jotka antavat selvän ja uskollisen kuvan siitä tavasta, jolla Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, joka myös on Kansainliiton jäsen, on meitä viime päivinä kohdellut. Uskallan toivoa, että voin lähettää edelleen asiakirjoja sille komitealle, joka laatii selostuksen. Teillä on ollut tilaisuus perehtyä selkkaukseen. Asiakirjat ovat antaneet Teille täydellisen selvityksen. Senvuoksi en tahdo toistaa yksityiskohtia, mutta haluaisin käsitellä kysymystä erikoisesti moraaliselta näkökannalta tehdäkseni niistä käytännölliset johtopäätökset. Olemme kaikki nähneet sen suuttumuksen myrskyn, jonka Neuvostoliiton hyökkäys Suomea vastaan on nostattanut koko maailmassa. Tämä on ennen kaikkea moraalinen vastavaikutus tätä ennenkuulumatonta väkivallantekoa vastaan. Tahdon täällä esittää Suomen kansan syvän kiitollisuuden tästä yleismaailmallisen omantunnon ilmauksesta. Ei mikään tuomio ole ankarampi kuin se, jonka itse itsestään langettaa. Sattuu toisinaan, että yksilö tai kansa ensiksi ilmaisee mielipiteitä, jotka osoittavat korkeata moraalista tasoa toimiakseen sitten ensimmäisenä täysin vastoin näitä periaatteita. Nykyisessä selkkauksessa on muistettava, mitä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto on lausunut Kansainliitolle, sekä huomattava, kuinka se itse tuomitsee hyökkäyksensä Suomea vastaan. Yleiskokouksen 21 päivänä syyskuuta 1937 pidetyssä istunnossa Neuvostoliiton ensimmäinen valtuutettu lausui m.m.: »Minusta tuntuu olevan aika tehdä loppu vaarallisesta propaganda-aseesta hyökkäyksen hyväksi. On aika, että ne, jotka palavasti puolustavat rauhan asiaa, sanovat korkeassa asemassa oleville papukaijoille, että mielettömyys on mielettömyyttä, vaikka se jatkuvasti toistuisikin; että on parasta nimittää asioita oikealla nimellään ja että hyökkäys on hyökkäys, piilipä se minkä muodon alla hyvänsä. Ei mikään kansainvälinen periaate oikeuta hyökkäystä, aseellista interventiota, muiden valtioiden valtaamista ja kansainvälisten sopimusten rikkomista. On myös aika sanoa näille vihan saarnaajille, että heidän asianaan ei ole ilmaista huolestumistaan ihmisyyden etujen puolesta. Niillä, jotka ovat saattaneet kunniaan pakanuuden aikojen ja keskiajan vanhat barbaariset teoriat, ei ole oikeutta puhua nykyajan Euroopan nimissä. Ne, jotka ovat polttaneet poroksi ihmishengen kauneimmat luomukset, ne, jotka vainoavat taiteen, tieteen ja kirjallisuuden loistavimpia edustajia, ne. jotka halveksivat koko sivistysmaailmaa, tekevät itsensä yleisen naurun alaiseksi jaaritellessaan sivistyksen pelastamisen välttämättömyydestä ja käyttäessään tätä syytä hyväkseen saarnatakseen ristiretkeä muita kansoja vastaan.» Neuvostoliiton edustaja jatkaa: »Olen kuitenkin täysin vakuuttunut, että jos Kansainliitto omaksuu lujan politiikan hyökkäystä vastaan, se päästäisi meidät kaikista uusista hyökkäyksistä; ja silloin, mutta myös vasta silloin toiset valtiot olisivat varmoja siitä, että ne eivät hyödy hyökkäyksestä mitään ja että niiden on siitä pidätyttävä, ja vain silloin toteutuu yhteinen ihanteemme yleismaailmallisesta Kansainliitosta, rauhan välikappaleesta. Mutta me emme toteuta tätä ihannetta lähettämällä kyselykaavakkeita. Me saavutamme sen vain ponnistamalla yhteisesti hyökkääjää vastaan, puolustamalla yhteisesti tätä rauhaa, jota me kaikki tarvitsemme ja jonka hedelmistä me kaikki nautimme.» Näihin Neuvostoliiton valtuutetun lausumiin ajatuksiin yleiskokous päätti keskustelunsa salissa, jota se siihen saakka oli käyttänyt istuntoihinsa. Viikkoa myöhemmin se kokoontui tähän suurenmoiseen rakennukseen, Kansainliiton uuteen palatsiin, ja Suomen edustajalla oli kunnia olla täällä ensimmäinen puhuja. Tietoisena tämän historiallisen hetken tärkeydestä lausuin silloin: »Olen vakuuttunut siitä, että tulkitsen oikein kaikkien läsnä olevien valtuutettujen tunteet lausumalla toivomuksen, että tämä uusi rakennus olisi ikuisesti tyyssija, jossa kaikki jalot aatteet ja inhimilliset tarkoitusperät saavat osakseen ylevämielisen ja lämpimän vastaanoton, sekä että kansat oppivat näkemään oikeat vihollisensa, ei naapurikansoissa, vaan ihmiskunnan kurjuudessa ja kärsimyksissä. Ikivanhoista ajoista lähtien ihminen on etsinyt tyydytystä väärään osuneelle kunnianhimolleen hävityksestä ja sortamisesta. Äitien ääni, jotka kärsimyksillään ovat luoneet uusia sukupolvia, on saanut vähän vastakaikua. Naisilla on kuitenkin oma käsityksensä kunniasta, sanoisinpa jaloin käsitys: rakkaus, joka uhrautuu luovan elämän hyväksi. Mitä enemmän tämä värisevä ääni, jonka saattavat kantamaan kunnian ja velvollisuuden tunto, pääsee kuulumaan tässä salissa, sitä paremmin on rauhan säilyminen maailmassa turvattu ja hedelmällinen työ kaikilla elämän aloilla arvostettu.» On ehkä syytä huomauttaa, että mainitsemani ote Neuvostoliiton valtuutetun puheesta ei ole mikään poikkeus. Päinvastoin ovat Kansainliiton jäsenet siitä päivästä alkaen, jolloin Neuvostoliiton valtuutetut ovat tulleet Liittoon, voineet tottua sellaisiin puheisiin. Alot-teista, joita Neuvostoliitto on tehnyt ja joita se on pitänyt tehokkaina rauhan säilyttämiseksi ja erikoisesti hyvien naapuruussuhteiden pysyttämiseksi, mainitsen sen ehdotukset hyökkääjän määrittelemisestä ja hyökkäämättömyys-periaatteen soveltamisesta. Pääsihteerille 7 päivänä joulukuuta osoittamassani kirjelmässä viittasin 21 päivänä tammikuuta 1932 tehtyyn, hyökkäämättömyyttä ja riitojen rauhanomaista ratkaisua koskevaan sopimukseen sekä saman vuoden huhtikuun 22 päivänä tehtyyn sovittelumenettely-sopimukseen. Tätä Neuvostoliiton politiikkaa ulkoasiainkansan-komissaari perusteli m.m. neuvoston Lontoossa vuoden 1936 maaliskuussa pidetyn istunnon aikana seuraavalla periaatteellisella julkilausumalla: »Neuvostoliiton asenteen sanelee sen yleinen politiikka, joka tähtää rauhan säilyttämiseen ja turvallisuuden kollektiiviseen järjestelyyn sekä rauhan erään välikappaleen, Kansainliiton, säilymisen turvaamiseen. Olemme sitä mieltä, että on mahdotonta taistella rauhan puolesta puolustamatta samanaikaisesti kansainvälisten velvoitusten loukkaamattomuutta, erikoisesti niiden velvoitusten, jotka välittömästi tarkoittavat nykyisten rajojen pysyttämistä, aseistautumista sekä poliittisia ja sotilaallisia hyökkäyksiä.» Näitä Neuvostoliiiton viime, vuosien aikaisia periaatteita sekä asennetta ei ole unohdettava arvostellessamme moraaliselta kannalta Neuvostoliiton menettelyä Suomea kohtaan viime lokakuun 5 päivän jälkeen, jona päivänä hallitukseni kutsuttiin käymään neuvotteluja, mitkä päätyivät vihollisuuksiin. Kahden viime viikon aikana Neuvostoliiton armeija, laivasto ja ilmavoimat ovat kylväneet kuolemaa ja hävitystä maahamme, terrorisoineet siviiliväestöä ja tehneet kaiken voitavansa murtaakseen puolustusvoimiemme vastustuksen. Mutta Suomen kansa on kokonaisuudessaan hallitukselleen uskollinen. Ei mikään osoita paremmin neuvostohallituksen moraalista alhaisuutta kuin tämä yritys estää Suomea saamasta ääntään kuuluville maailman tärkeimmällä kokouspaikalla, Kansainliitossa. Pieneen rajakylään Neuvostoliitto on muodostanut muka demokraattisen hallituksen, jonka jäsenet ovat palkattuja neuvostopettureita. Yleismaailmallinen mielipide ei ole ollut tuomitsematta tätä petosta. Sallikaa minun kiinnittää huomiotanne siihen, mitä neuvostohallitus on lausunut 28 päivänä syyskuuta 1937 pidetyssä istunnossa: »On aivan selvää, että kansainvälisen oikeuden mukaan ei ole annettava mitään apua kapinallisille laillista hallitusta vastaan; kaikki apu, mikä annetaan kapinallisille sotatarvikkeiden ja erikoisesti miesten muodossa, olisi törkeä kansainvälisen oikeuden loukkaus; kapinallisten päällikön tunnustaminen hallituksen päämieheksi ei paranna tilannetta, sillä siten voitaisiin laillistaa mikä kumous tai kapina hyvänsä julistamalla yksinkertaisesti, että kapinalliset muodostavat hallituksen; kapinallisten tunnustaminen lailliseksi hallitukseksi käsittää itsessään intervention.» Näin kuuluivat neuvostovaltuutetun sanat. Tässä asiassa neuvostohallitus on halunnut käyttää vieläkin häpeällisempiä kansainvälisiä menettelytapoja. Kun Suomen hallitus oli Suomen ja Neuvostoliiton välisten diplomaattisten suhteiden katkeamisen jälkeen pyytänyt Ruotsia huolehtimaan sen asioista Moskovassa, kieltäytyi neuvostohallitus hyväksymästä tätä edustusta; Suomen hallitus kääntyi silloin Yhdysvaltain puoleen, jotka olivat tarjonneet sille hyviä palveluksiaan; mutta Neuvostoliitto torjui tämänkin välityksen. Puheeni alussa lausuin, että halusin käsitellä kysymystä erikoisesti moraaliselta näkökannalta. Te tiedätte, millä kasvavalla kammolla koko maailma katsoo Neuvostoliiton toimintatapaa. Edellä sanotulla olen tahtonut osoittaa, että Neuvostoliitto on koko sinä aikana, jonka se on ollut yhteistoiminnassa Kansainliiton kanssa, jokaisessa Geneve'issä pidetyssä istunnossa julistanut periaatteita, jotka nyt kansainvälisen mielipiteen mukaan kääntyvät sitä itseään vastaan. Voidaanko kuvitella halveksittavampaa asemaa, kuin mihin Neuvostoliitto on joutunut kansainvälisissä suhteissaan? Mutta niin syvästi kuin Suomen kansaa koskevatkin koko sivistyneen maailman myötätunnon osoitukset, niin lujasti vakuuttunut kuin se onkin neuvostohallituksen poliittisesta teeskentelystä, niin eivät ystävälliset myötätunnon osoitukset, rohkaisut eikä hyökkäyksen tuomitseminen riitä. Kyetäkseen taistelemaan petollista hyökkäystä vastaan Suomen kansa tarvitsee kaiken mahdollisen käytännöllisen tuen ja avun eikä vain rohkaisevia sanoja. Maailman suuttumuksen kyyneleet ovat tavanneet sydämemme; Suomi itse on kyllin vuodattanut kyyneleitä viime päivinä. Mutta me emme pysty suojaamaan Suomen kansaa hyökkääjän luodeilta, kranaateilta, srapnelleilta ja kaasuilta kansainvälisin päätöksin. Tarmolla ja sisulla, jotka herättävät koko maailman ihailua, Suomi taistelee ei vähemmästä kuin olemassaolostaan. Mutta kaikkialla maailmassa, missä näinä kauhun päivinä tunnetaan syvää inhoa Neuvostoliiton toimintaa vastaan, tiedetään myös varsin hyvin, että Suomi taistelee kaikkien kansojen jaloimpien poliittisten ihanteiden puolesta. Suomen eduskunta on eilen osoittanut maailman kansoille seuraavan vetoomuksen: »Suomen kansaan, jonka pyrkimyksenä aina on ollut elää sovussa kaikkien kansojen kanssa ja rauhallisella työllä rakentaa tulevaisuuttaan, on sen itäinen naapuri kohdistanut häikäilemättömän hyökkäyksen Suomen antamatta siihen vähäisintäkään aihetta. Meidät on pakotettu taisteluun, eikä meillä ole ollut valinnan varaa. Suomen kansa taistelee itsenäisyytensä, vapautensa ja kunniansa puolesta. Me puolustamme isänmaata, kansanvaltaista valtiojärjestystämme, uskontoa, kotia ja kaikkea sitä, mitä sivistyskansat pitävät pyhänä. Toistaiseksi me taistelemme yksin maahamme hyökännyttä vihollista vastaan, mutta meidän taistelumme on koko ihmiskunnan yhteisen asian puolustamista. Me olemme jo osoittaneet tekevämme parhaamme tässä taistelussa, mutta me uskomme, että sivistynyt maailma, joka jo on osoittanut suurta myötätuntoa maatamme kohtaan, ei voi jättää meitä yksin lukumäärältään ylivoimaista vihollista vastaan. Länsimaisen sivistyksen etuvartijana kansallamme on oikeus odottaa aktiivista apua muilta sivistyskansoilta. Kaikille näille kansoille Suomen kansan eduskunta osoittaa tämän vetoomuksen.» Kun Suomen hallitus on pyytänyt Teitä kokoontumaan, katsoi se, että Te löytäisitte keinon muuttaa yleismaailmallinen myötätunto käytännölliseksi avuksi. Suomi ei pyydä muuta kuin saada elää rauhassa ja turvata oman elämänsä antaessaan maailmalle vähäisen osuutensa onnellisemman tulevaisuuden luomista varten ihmiskunnalle. Hyvät herrat, palauttakaa Suomelle rauha, niin kaikki kansat ja yksilöt, jotka näinä traagillisina päivinä lämmittävät myötätunnollaan Suomen kansaa sen taistelussa olemassaolonsa puolesta, siunaavat Teitä Kansainliiton korkeimpien päämäärien puolustajina! Hyvät herrat, täyttäkää velvollisuutenne! Suomen kansa kyllä täyttää omansa sivistysmaailmaa kohtaan ja tekee sen kalleimmalla, mitä sillä on, omalla verellään. |
