Tänään sain radiosanoman, jossa Ulkoasianministeriö vaatii minua estämään repolaisten aikomusta puolustaa aseellisesti kotiseutuansa bolshevikeja vastaan. Tämä tehtävä on kuitenkin minunlaiselle miehelle mahdoton. Jos siihen alistuisin, niin tulisin tehneeksi raskaan moraalisen rikoksen.

Tosin ei Repolan nykyinen aktiivinen politiikka ole mikään voimakas, ehken päinvastoin vain provoseerattu (sanaa ei käsitettävä tavallisessa pahassa merkityksessään), vain muutamien harvojen persoonallisuuksien varassa lepäävä. Syvemmät kansankerrokset ovat vielä niin kehittymättömät ettei niitä elähytä näin konkreettinen natsionalismi. En uskokaan, että Repola nyt tässä politiikan vaiheessa – varsinkin kun sen selkäranka, Paavo Höttönen, katkesi, – jaksa nousta. Multa kuitenkin olen jo ehtinyt huomata siitä idun korkeampaa kansallista kehitystä kohti ja tätä itua on minun mahdoton tieten taiten tappaa.

On ehken niinkin, että repolaisille on hyödyksi se, mihin Ulkoministeriö pyrkii. Senhän näyttää kuitenkin vasta tulevaisuus. En ainakaan epäile, etteikö Teillä, Herra Ministeri, olisi asiassa hyvät tarkotukset repolaisia kohtaan, mutta kuten sanottu, en minä itse omine vakaumuksineni ja maailmankatsomuksineni voi asettua Karjalan kansan sielussa herääviä vapaushaaveita tuhoamaan, en vaikka näkisinkin, että niiltä puuttuu laajanäköisempi intellektuaalinen pohja. Uskon, että ainoastaan tämä tie, millä muutamat Repolan miehet ovat viimeaikoina seisseet, vie – huolimatta siitä, että lähivuosina toiselta tulee näyttämään – Karjalan kansan valtiolliseen vapauteen, vapauteen, jonka kautta kalevalaisen kansanhengen nuoret kulttuurikyvyt pääsevät elämään.

Edelläesitetyn syyn takia en voi, Herra Ministeri, määräystänne täyttää, – vaan olen pakotettu riistämään itseltäni itsemurhan kautta hengen. Älkää luulko, että ryhdyn tähän tekoon harkitsemattomasti. Ei, se on ollut aavistettavissani jo viime syksystä saakka, silloinkun Suomi Tarton rauhanneuvotteluissa jätti Repolan ja Porajärven ja silloinkun Te, Herra Ministeri, pyysitte minua edelleenkin tänne jäämään. Ehken juuri tällä teollani, joka itseasiassa on sovittava, täytän minulle antamanne määräyksen, sillä voi olla, että Repolan vapausaate nyt hetkeksi minun mukanani väsähtää – onko se sitten onneksi tai ei, sitä en tiedä. Mutta toivon samalla, että tämä tekoni sovittaa omalta osaltaan ne erehdykset, mitkä Suomi on Karjalalle tehnyt, ja kannustaa Karjalan kansaa tulevaisuudessa, kun maailmanpolitiikka saa taas edullisemman ulkonaisen vaiheen, yhteisymmärryksessä veljeskansansa kanssa vapauspyrintöjänsä ajamaan.

Ennen kun murha-aseeseeni tartun, pyydän – luottaen siihen, että ymmärrätte minua ja annatte mahdolliset erehdykseni anteeksi – kiittää Teitä, Herra Ministeri, siitä luottamuksesta, mitä olette minulle osottanut.

Repolassa
12. tammikuuta 1921

H.H.Sivén
Ulkoasiainministeriön edustaja Repolassa ja Porajärvellä