Aunukselaiset ja heidän elinkeinonsa |
|
Aunuksen seudun venäläinen väestö, vaikka siinä onkin jonkin verran suomalaista verta, on sittenkin venäläistä heimoa puhtaimmillaan. Pohjois-Venäjän kolmessa läänissä voi vieläkin tavata venäläisen tyypin edustajia, muualla Venäjällä se on jo kadottanut monet luonteenomaiset piirteensä. Kasvojen latteus, korkeat poskipäät, litteä taikka pystynenä, harva parta, ovat piirteitä joita tapaa usein venäläisen talonpojan kasvoissa, vaikka ne eivät ole ominaisia slaavilaiselle tyypille. Pohjolan niissä osissa, joita venäläiset asuttivat hitaasti ja rauhanomaisesti, uudisasukkaiden ja paikallisten asukkaiden välille syntyi sukulaisuussiteitä, ja silloin venäläiset sulautuivat suomalaissukuisiin heimoihin. Tämä on havaittavissa erityisen hyvin monissa Novgorodin, Tverin, Vologdan ja monien Volgan-varren lääneissä, missä suomalainen tyyppi on vaikuttanut kovasti slaavilaiseen ja jopa vääristänyt sen. Siellä voi tavata venäläisen talonpojan, jolla on aivan suomalaiset kasvot. Äänisen seudun venäläinen on tämän aution seudun ensimmäisenä asuttajana päinvastoin säilyttänyt rotunsa puhtauden; paikallinen väestö, jonka piiriin venäläinen oli tullut, pikemminkin suli hänen ympärillään kuin sai uusia erikoispiirteitä ja voimaa. Täällä venäläinen aines ei sekoittunut vieraaseen, se sulkeutui enemmän tai vähemmän itseensä ja on kestänyt sellaisenaan tähän asti. Valkosilmäiset tshuudit venäläistyivät tai siirtyivät kauemmas syrjäseudulle. Oikeat aunukselaiset, samoin kuin Vienanmeren rannikon asukkaat, ovat säilyttäneet tähän asti paljon muinaisajan erikoisuuksia ja jäännöksiä, heidän novgorodilainen yritteliäisyytensä, matkaintonsa ja ahkeruus, jolla he vievät loppuun aloittamansa työn, erottavat heidät jyrkästi niistä heimolaisistaan, jotka ovat sekoittuneet muihin heimoihin. Ei kovin pitkä, mutta tanakka ja tukeva aunukselainen, jolla on säännölliset kasvojenpiirteet, komea puhtaasti venäläinen ulkomuoto, harmaat silmät ja tumma tukka, on venäläistyneen karjalaisen vastakohta, tämän viimeksi mainitun kasvoista huomaa heti suomalaisia piirteitä. Sama luonto ja samanlaiset elinolot, jossa elävät Äänisen seudun venäläiset ja karjalaiset, heijastuivat eri tavalla kummankin luonteeseen ja mielenlaatuun: venäläinen luonne otti omansa eikä alistunut sokeasti luonnolle; venäläinen ihminen on yhä sama suurpiirteinen ja avara, ja usein yritteliäs luonne, samalla kun suomalainen on itseensä sulkeutunut. Aunuksen läänin luonto on sama kuin Suomessa, seudulla on lukuisia järviä, kallioita, soita ja metsiä, mutta tämä luonto ei kuvastu edes tämän maan venäläisen asukkaan maailmankatsomuksesta. Ympäristö ei ole muuttanut millään tavalla venäläisten bylinojen, varmaankin etelästä kulkeutuneiden kansarunojen, sisältöä, muotoa eikä edes sävyä. Karjalan vanha kansanperinne on syntynyt ja kehittynyt Suomen maaperällä, mutta aunukselainen bylina on tullut tänne novgorodilaisen uudisasukkaan mukana ja siinä on yhä etelävenäläistä sävyä… Maanviljely ei ole aunukselaisen tärkeimpiä elinkeinoja, hän saa toimeentulonsa kotiseutunsa metsästä ja vedestä. Täällä on keksitty useita kalastusvälineitä ja verkkoja, on keksitty monenlaisia keinoja pyytää riistaa ja metsänlintuja, mutta venäläinen ei ole vieläkään oppinut jalostamaan järkevällä tavalla tuota rikkauttaan, ja tässä mielessä omat karjalaisetkin ovat päässeet häntä edelle, koska he ottavat oppia heimoveljiltään, Suomen karjalaisilta… Aunukselaisten vanhauskoisuus on pannut leimansa sen kotiin, siinä on selvästi nähtävissä isäntäväen ahkeruutta ja taloudellisuutta, mutta tämän lisäksi myös puhtautta, josta ei meikäläisellä talonpojalla ole tietoakaan. Tässä mielessä aunukselaisen talo eroaa edukseen naapurissa asuvan Venäjän karjalaisen talosta ja vetää ehkä vertoja suomalaisten asunnolle.
|