Järviseutu |
|
Nykyaikana järviseudulla asuvat sekä venäläiset että karjalaiset. Ennen karjalaiset elivät kiertolaiselämää: he kalastivat ja metsästivät. Venäläisten ja toisten kansalaisten vaikutuksen alaisena karjalaisten oli pakko harjoittaa maanviljelystä, kauppaa, tehdä käsitöitä ja toisia, joita venäläinen asukas teki. Siitä, millaisia karjalaiset olivat aikaiseimmin, voidaan arvostella sananparsin perusteella: metsässä he asuvat, kantoa palvovat. Usein venäläiset käyttävät tuota sananparsia puhuessaan itsestään. Erittäin paljon karjalaisia on Aunuksen läänissä; ennen heitä oli vielä enemmän, siksi seutu sai Karjala-nimen. Ulkonäöltään karjalainen on lyhyt, ruummiinrakenne on suhteeton, pitkät kädet ja lyhyet jalat vartalon pituuteen verrattuna. Karjalaisella on leveäposkiset kasvot, leveä nenä, harva ja suora tukka, haljakan vaaleaaharmaat silmät. Ei suotta venäläiset sanovat heitä valkosilmäiseksi tshuudiksi. Tähän asti karjalaiset ovat säilyttäneet piirteet, jotka ovat ominaisia suomalaisille. Karjalaiset ovat itsepäisiä ja sinnikkäitä. Nuo piirteet ilmenevät selvästi. Siksi venäläiset ovat keksineet sanapirsin, joka he härnäävät karjalaista. Luonteeltaan karjalainen on vaiteliaampi ja umpimielisempi kuin venäläinen. Karjalainen on rehellinen, luottavainen ja uuttera. Keväällä, kesällä ja syksyllä hän toimii metsässä, järvessä, joellä. Talvella hän työskentelee kaupungissa. Perhe harvoin näkee omaa elättäjää. Hän toimii paljon, muttei hän rikastu ja usein kärsii nälkää. Karjalainen on moraalinen ja raitis, kaupungista kaukana sijaitsevissa taajamissa ihmiset eivät tappele eivätkä käytä alkoholia väärin. Usein se tapahtuu näin, koska kaupungin tavat eivät vielä ehtineet päästä syrjäisiin kyliin. Mitä taajama on kaupunkia lähemmin sitä henkilön moraali on höllempää. Paheet kehittyvät nopeaa vauhtia. Älyllisesti karjalaiset ovat huonosti kehittyneitä. Älyllinen kehitystaso on alhainen erittäin syrjäisillä seuduilla, joilla teiden puutteesta kanssakäyminen naapureiden kanssa on hankalaa. He ovat jo tottuneet elämääm eristyneenä. Kun joku matkustaja vierailee karjalaisten luona, niin hänen on vaikea saada heiltä vastauksia omiin kysymyksiin, jopa aikuisilta puhumatta lapsista. He ryntäävät eri suuntiin, kun näkevät tuntemattomat kasvot. Luku- ja kirjoitustaito ei ole levinnyt laajasti, siksi kehittymättömyys on kukkinut. Kaupungin lähellä olevissa taajamissa on joskus koulut. Ei rikas paikallinen semstvo ei pysty käyttämään paljon rahaa koulujen kunnostamiseen. Karjalainen asuu paremmin kuin venäläinen; hän asuttaa kuivat vuoriseudut, hän ei rakenna taloja vesistön lähelle. Hän uskoo, että vedestä nousevat sumut ja haihdutukset vaikuttavat terveyteen kielteisesti ja aiheuttavat tautien leviämistä. Ylänköseudulla karjalaisen on parempi asua kuin veden lähellä asuvan venäläisen. Kuolematapausten määrä karjalasten keskuudessa on pienempi venäläisiin verrattuna. Karjalaiset karja viihtyy hyvin. Karja huolehditaan ja se asuu lämpimässä aitassa. Erotukseksi venäläisestä karjalainen on käytännöllinen kaikissa asioissa. Venäläinen kadehtii häntä. Eri sananparsit kertovat siitä, miten venäläinen suhtautuu karjalaista kohtaan: "Missä venäläinen söi saappaat, siellä karjalainen rikastui". Nykyään karjalaiset ovat jo venäläistyneet ja heidän elämäntapansa vähän erottaa venäläisten. . . . …Ensimmäisessä kamarissa, etunurkassa tavallisesti riippuvat ikonit ja taulut jumalallisten juonten kanssa: venäläiset laittavat tuohon pöydän, karjalaisessa talossa pöytä laitetaan keskelle huonetta, kahden ikkunan välillä. …Venäläiset usein nukkuvat lattialla, patjassa, lammasnahkassa, karjalaisella on aina vuode. . . . …Venäläisen talon lähellä on piha, karjalaisilla sitä ei ole. Karjalan talon lähellä tavallisesti auringossa riukuille ripustettu liha kuivuu. . . . Juovat teetä ja kahvia, mieltymys tuohon juomaan on siirtyvät karjalaisille suomalaisilta. . . . …Karjalaiset ovat taikauskoisia: tähän asti heillä ovat säilyneet pakanalliset tavat ja uskot. Heillä on pyhät lehdot, joissa muinaisajoissa pakanalliset ihmiset antoivat uhreja… . . . Karjalaiset uskovat, että kuoleman jälkeen kuolleen henki on maassa 40 päivää. Se menee omaan kotiinsa ja antaa määräyksiä. 40.päivänä papin kanssa se tulee muistotilaisuuteen, siksi sitä pitää tavata juhlallisesti ja tyynyllä viedään se uunille, johon laitetaan astiat ja ruoka. Pöydän ääressä on tarpeen jättää paikka ja astiat kuollutta varten. . . .
|