Otteita kirjasta
"Matka Ääniselle ja Karjalaan"

2. Aunuksen seudun vanhoista asukkaista

Tietojen puutteen takia on vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta kysymykseen, mitä kansallisuutta olivat Aunuksen seudun kivikauden asukkaat. Voidaan kuitenkin olettaa, että hautakumpuja edeltäneellä kaudella (Aunuksen läänin hautakummuista on löytynyt rautaesineitä) alueella asui sama kansa, joka jatkoi myöhemmin kulkuaan kahteen suuntaan: toisaalta pohjoiseen, Skandinaviaan, ja toisaalta luoteiseen Itämeren rannikon ja Pomorian kautta Tanskaan. Olivatko he suomalaisia vai heidän edeltäjiään Euroopassa? Tästä päättää se tutkija, joka onnistuu löytämän muutaman pääkallon, joka kuului esihistoriallisille Aunuksen seudun asukkaille. Mikäli Aunuksen läänin kivikauden asukkaat eivät olleet suomalaisia, niin tuo heimo saattoi jo hävitä maan päältä tai sulautua kumpujen kansaan tai suomalaiskansaan. Todennäköisempää taitaa olla sittenkin olettamus, että Aunuksen läänin kivikautiset asukkaat kuuluivat uralilais-altailaisten ensimmäisen länteen suuntautuneen muuttoliikkeen kansoihin, ja ne olivat sukua pikemmin lappalaisille kuin savakoille tai vepsäläisille ym.

Osa 3.