Viipurin lääni |
|
Viipurin lääni (Wiborgs län, Wiipurin lääni) sijaitsee Kaakkois-Suomessa, se leviää noin 60°7' ja 62°42'8" pohjoista leveyttä välisellä alueella (siihen ei lasketa mukaan Viipurin lääniin kuuluvaa Suomenlahden osaa eikä saaristoa; se ulottuu etelään päin noin 59°45' asti sekä 26°26' alkaen 32°47' asti itäistä pituutta (Greenwichin mukaan). Viipurin lääniin kuuluu suurin osa niin sanottua Vanhaa Suomea (Gamla Finland), joka käsittää Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon osia sekä pieniä osia Uuttamaata ja Hämettä. Kymmene (Kymijoki) virtaa läänin länsiosassa ja muodosta sen länsirajan. Pohjoisessa Viipurin lääni rajaa Mikkelin ja Kuopion lääneihin. Idässä Viipurin läänin ja Aunuksen läänin välinen raja (ja sen mukana myös osa Suomen itärajaa) kulkee ensin Maanselän vuorijonoa pitkin, sitten Unosjärveä ja Irstaanjokea pitkin, joka on Suojoen sivujoki. Tämän jälkeen raja kääntyy suurin piirtein etelään päin, mutkittelee ja saavuttaa Laatokanjärven. Läänin kaakkoisraja kulkee Laatokan poikki sen länsirannalta kaakkoisrannalle, sen jälkeen jatkaa länteen päin, kääntyy etelään ja myötäilee Rajajokea Suomenlahdelle asti erottaen näin Viipurin läänin Pietarin läänistä. Viipurin läänin etelärajana on Suomenlahti. Viipurin lääniin kuuluvat myös saaret, jotka sijaitsevat kaukana lahden pohjoisesta rannasta ja ovat oikeastaan lähempänä lahden etelärantaa: Hogland eli Suursaari, Tytärsaari, Sayvi eli Vähä Tytärsaari, Lavansaari, Peninsaari ja Seiskari (Seskär eli Seitskaarto). Näiden saarten asukkaat ovat syntyperältään suomalaisia, paikallinen väestö kalastaa, metsästää hylkeitä ja harjoittaa luotsausta. Luotseja täällä tarvitaan kipeästi, koska saarten ympärillä on paljon vaarallisia luotoja ja kareja, joilla sattuu vuosittain laivaonnettomuuksia. Siksi saarilla on useita merimerkkejä ja majakoita: kolme majakkaa on Hoglandilla, yksi Seitskaartolla, kaksi Lavansaaren pohjoispuolella olevilla luodoilla ja vielä kaksi majakkaa on Hoglandista kaakkoon. Kaikkia noita majakoita rahoitetaan Venäjän valtion kassasta ja ne kuuluvat Pietarin amiraliteetin alaisuuteen. Mikä tulee itse Suomenlahden rannikkoon ja sen rantavyöhykkeeseen Viipurin läänin alueella, niin itäranta Styrsuddniemelle asti on laakeaa hiekkarantaa, eikä sen tuntumassa ole saaria lainkaan. Siitä eteenpäin ranta kääntyy jyrkemmin luoteiseen ja muuttuu tyypillisesti suomalaiseksi luonteeltaan, se on poukamien ja lahtien pirstoma, ja pian näkyy jo melko laaja saariryhmä, johon kuuluu neljä suurempaa saarta: Björkö eli Koivusaari, Biskopsö eli Piissaari, Tuorsaari ja Soukansaari, ja joukko pieniä saaria. Saariston ja kuivan maan välillä on melko kapea (2-4 virstaa), mutta pitkä (noin 25 virstaa) Björkösundin salmi, joka tunnetaan vuoden 1790 sodasta. Kun jatkamme matkaa länteen päin, tulemme Viipurinlahdelle (Wiborgska viken), joka on suurin Suomen rajojen sisäpuolella oleva lahti. Pääsyä lahdelle vaikeuttaa pitkä ja kapea Björköniemi, joka ulottuu lahden poikki ja vie ¾ sen leveyttä. Niemen toisella puolella lahti laajenee huomattavasti koilliseen päin ja on kauttaaltaan saarten peittämä. Trångsundsalmessa (=kapea salmi) Uuransaaren ja Suonionsaaren välillä seisovat ankkurissa suuret laivat, joille lastataan tai joilta puretaan tavaraa. Pienemmät laivat kulkevat Viipuriin asti ja edelleen Saimaan kanavan suulle. Viipurinlahdesta länteen päin alkaa oikeiden vuonojen vyöhyke. Kaikkein lähimpänä Viipurinlahtea on saariryhmä nimeltään Pitkäpaasi, jossa on hyvä ankkuripaikka. Edelleen länteen päin ranta muodostaa lahden nimeltään Virolahti (Vederlaks). Monet erillään muista olevat saaret ja kokonaiset saariryhmät peittävät tämän osan lahtea; ne antavat purjelaivoille turvallisen suojan myrskyn aikana. Muuten purjehdus on täällä melko vaarallista kallioluotojen takia. Ilman luotsia laivat eivät täällä kulje. Pitkäpaaden ja Hoglandin välillä sijaitsee merimiehille hyvin tuttu saariryhmä Aspögaddar eli Perkel-skär (Haapasaari), jota ympäröivät vaaralliset vedenalaiset karit; tällä saarella on majakka. Saarista pohjoiseen leviää laaja ulappa, jota pitkin pääsee Vehkalahdelle (Vekkelaks), jonka rannalla Hamina (Fredrikshamn) sijaitsee. Siitä länteen päin on kolme suurta saarta: Kirkkomaa, Kuutsalo ja Kotka. Noiden kahden viimeksi mainitun välinen Ruotsinsalmi (Svensksund) on huomattava historiallisesti tunnettu salmi. Kuten sanottua, suuri osa Viipurin läänin kaakkoisrajaa kulkee Laatokkaa pitkin. Melkein Pietarin läänin rajalta alkaen ranta muuttuu luonteeltaan, se eroaa siitä, mitä se oli järven eteläosassa. Jo Suvantojoen suussa näemme metsää kasvavia korkeita hiekkaharjuja ja kukkuloita, jotka koostuvat siirtolohkareista ja vierinkivistä. Harjut myötäilevät Laatokan rantaa luoteis-kaakko-suunnassa. Vuoksen pohjoispuolella heti Hiitolajoen takana on paljaita graniittikallioita, ja seutu saa tyypillisen suomalaisen ilmeen. Rannat ovat yhtä mutkaiset ja vuonojen leikkaamat kuin Suomenlahden pohjoisrantakin. Järven länsirannan huomattavimpia saaria ovat Konevetsin saari eli Kononsaari ja Keksholm eli Käkisalmi. Siinä on samanniminen kaupunki ja linnoitus, joka on rakennettu Vuoksenjoen suulle. Vuonoja on eniten Laatokan luoteisosassa. Lähellä rantaa on Touna eli Kilpolansaari – Riekkalansaari (lähellä Sortavalaa) ja monia muita saaria. Koillisrannan tuntumassa olevista saarista kaikkein huomattavimpia ovat Uuksulahti, Mansinsaari ja Lunkulansaari. Kauempana rannasta sijaitsevien saarten joukosta kaikkein huomattavin on Valamon saaristo, jonka kallioseinämät nouset jyrkästi Laatokan kaikkein syvimmästä paikasta. Viipurin läänin pinnanmuodostus on melko erätasaista. Suurimpia ylänköjä ovat Salpausselän harjut, Pieni Salpausselkä ja Ayräpäänselkä. Ensimmäinen niistä kulkee Viipurin läänin koillisosan kautta, ja siitä lähtee sivuhaara kaakkoon Aunuksen lääniin, sitten se siirtyy Kuopion lääniin ja palaa Viipurin lääniin Pyhäjärven itärannan luona Sordavalan kihlakunnassa; täältä harju jatkaa lounaaseen, sitten länteen Uudenmaan lääniin. Salpausselkä toimii vedenjakajana Laatokanjärven ja Saimaanjärven välillä ja edelleen Saimaan ja Suomenlahden välillä. Harjun itäosa on glasifluviaalista reunanmuodostumaa, graniittikallio paljastuu aika harvoin; siitä länteen päin graniitti ja gneissi ovat jo kaikkialla hallitsevia. Hiukan kauempana lännessä Salpausselän halkaisee Vuoksijoki, joka muodostaa siinä kohtaa kuuluisan Imatran vesiputouksen, ja vielä kauempana kulkee Saimaan kanava. Tästä lähtien harju on jo etupäässä hiekkaa, jossa näkee tuon tuostakin erillisiä rapakivipaasia ja joka kasvaa harvaa metsää. Se on hyvin mukava paikka tien rakentamisen kannalta, ja tie kulkeekin harjanteen selkää pitkin yli 200 virstan etäisyydellä; myös useita kymmeniä virstoja pitkä Suomen rautatie kulkee harjua pitkin (Riihimäen asemalta itään päin). Viipurin läänissä harju on noin 100 m korkea. Kuvatun harjanteen kanssa aamansuuntaisena kulkee sen pohjoispuolella 20–40 virstan päässä Pieni Salpausselkä, joka alkaa Pyhäjärven länsipuolella ja jatkuu lounaaseen ylittäen Saimaanjärven. Tämä harju on Suuren Salpausselän sivuhaara. Toinen tärkeä sivuhaara on nimeltään Ayräpäänselkä, joka jatkuu pääselänteeltä Saimaan kanavan pohjoispuolelle ja edelleen kaakkoon myötäillen Vuoksen länsirantaa. Rajajoen yläjuoksulla se tulee Pietarin läänin alueelle. Salpausselän ja Laatokan välisellä alueella on koko Suomen rikkaimpia mineraaliesiintymiä. Sordavalan kihlakunnassa on Ruskeala-niminen marmorivuori, noin 2 virstaa pitkä, ½ virstaa leveä ja noin 150 jalkaa korkea. Suomenlahden itärannikko on tasaista. Lännempänä se muuttuu epätasaiseksi rapakiviylängöksi (rapakivi on herkästi murenevaa graniittia); samanlaista graniittia, mutta kestävämpää, louhitaan Pyterlahden louhoksista. Suomenlahden saaret ovat yleensä matalia, poikkeuksena Hogland, jolla on kolme noin 180 metriä korkeaa huippua, jotka näkyvät kauas merelle; yleisenä kivilajina on porfyyri. Viipurin läänin pääkivilajina on gneissi-graniitti, rapakiveä esiintyy vähemmän. Oikeaa gneissiä on vain rajoitetusti Laatokan luoteisrannikolla, liuskekiveä ja vihreäkivisiä esiintymiä on vain joskus Laatokan pohjoisrannalla ja siitä eteenpäin pohjoiseen. Viipurin läänin vesistöjä ovat osa Suomenlahden vesistöaluetta ja osa Laatokan vesistöaluetta. Niistä mainittakoon ennen muuta Uudenmaan läänin rajajoki Kymmene ja siihen liittyvät Pyhäjärvi (jonka läpi joki virtaa) ja Vuohijärvi; idässä Kymijokeen laskevat suuren Kivijärven vesistöalueen vedet. Kivijärvi sijaitsee Suuren ja Pienen Salpausselän välissä. Edelleen Suomenlahden itäosaan laskee joukko pieniä jokia, mm. Siestarjoki (Systerbäck) joka on Venäjän ja Suomen rajajoki. Laatokan vesistöalueen kaikkein huomattavin joki on Vuoksi, se laskee Laatokkaan Käkisalmen luona. Viipurin läänin alueella sijaitsee suuri osa Saimaanjärveä, jossa on runsaasti saaria. Noin 30 virstan päässä Vuoksijoesta alkaa Saimaan kanava, joka kulkee suunnilleen kaakkoon Viipurinlahdelle asti. Ja vihdoin osaksi Viipurin läänin alueella virtaa suuri Suojoki eli Suoju, joka ottaa alkunsa Suojärvestä. Koko Viipurin läänin pinta-ala on Strelbitskin laskelmien mukaan 43056 neliökilometriä (37833 neliövirstaa), kuiva maa ja sisävesistöt ovat pinta-alaltaan 42716,7 neliökilometriä, ja järvien pinta-ala läänille kuuluva Laatokan osa mukaan lukien on 12587,2 neliökilometriä. Ignatiuksen mukaan suot ja turvesuot käsittävät 8626,76 neliökilometriä, mikä muodostaa 24,1% koko läänin pinta-alasta, ellei oteta huomioon läänille kuuluvaa Laatokanjärven osaa. Sisävesistöt käsittävät 10,5%; näin ollen, ottamatta huomioon Laatokanjärveä, suot ja vesialueet käsittävät 34,6% koko Viipurin läänin pinta-alasta. Ainoastaan Kuopion, Vaasan ja Mikkelin lääneissä vesistöjen pinta-ala on vielä suurempi. Vuonna 1887 Viipurin läänin asukasluku oli 330823 henkeä (miehiä 162858, naisia 167965). Kaupungeissa asui 26518 asukasta ja maalaiskunnissa 304305; väestöntiheys oli 10,5 henkeä neliökilometriä kohti. Suurin osa asukkaista oli syntyperältään suomalaisia. Vuoden 1880 tietojen mukaan 301975 asukkaasta 291490 henkeä piti äidinkielenään suomea, 7382 henkeä ruotsia; paikoin alkuperäisen suomalaisväestön keskuudessa tapasi venäläisiä perheitä, ja Muolaan pitäjässä on muutama venäläinen kylä, kuten Kyyrölä, Kangaspelto, Suvenoja ja Parkina. Kaupungeissa venäläisten lisäksi asuu saksalalaisia. Ruotsalaisia asuu paitsi kaupungeissa myös läänin länsiosassa. Suurin osa suomalaisväestöä kuuluu itäiseen eli savolais-karjalaiseen haaraan ja puhuu vastaavasti paikallisia murteita. Läänin länsiosassa asuu länsisuomalaisia eli hämäläisiä. Viipurin läänissä on 6 kaupunkia, 1 suurtaajama, 49 maalaiskuntaa, 1819 kylää; kylän asukasluku keskimäärin 171 henkeä (kuudes paikka Suomessa). Maanviljelys samoin kuin kotiteollisuus ovat kehittyneet huonosti. Vettä, soita, rämeitä sekä hiekkaista ja kivistä maata on aika paljon, siksi maanviljelyä harjoitetaan hyvin vähän. Vuonna 1885 muokattua maata oli vain 3,38% läänin pinta-alasta. Sadon määrän osalta Viipurin lääni on yhdessä Mikkelin läänin kanssa viimeisellä sijalla; peltojen muokkaus on täällä Suomen huonointa. Vuonna 1887 viljasato oli seuraava (hehtoina): vehnää 3766 (sato 7,69), ruista 597885 (sato 7,07), ohraa 179345 (sato 5,93), kauraa 781665 (sato 5,76), ohraa ja kauraa yhdessä 11326 (sato 5,78), tattaria 6833 (sato 8,33), herneitä 13870 (sato 5,64), perunoita 626163 (sato 5,95); tämän lisäksi naurista yms. 55710, pellavaa 302709 kiloa, hamppua 115246 kiloa. Henkeä kohti oli 1,83 hehtolitraa ruista ja vehnää, 0,55 hehtolitraa ohraa, 2,41 hehtolitraa kauraa ja kauran ja ohran sekoitetta, 0,06 hehtolitraa herneitä ja tattaria, 1,91 hehtolitraa perunaa ja 0,17 naurista yms. Henkeä kohti tulevan rukiin, vehnän, kauran sekä kauran ja ohran sekoitteen, herneiden ja tattarin määrän osalta Viipurin lääni on viidennellä sijalla Suomen läänien joukossa; ohran ja perunan osalta seitsemännellä, nauriin ja muun osalta kolmannella. Tattaria kasvatetaan täällä suhteellisen paljon; tässä mielessä Viipurin lääni on toisella paikalla Mikkelin läänin jälkeen. Kuten Suomessa yleensäkin, Viipurin läänissä pienmaanviljely on ylivoimaista verrattuna Suomen muihin lääneihin. Vuoden 1887 tietojen mukaan läänin 29387 maanomistajaa jakautuivat seuraavasti: niitä joilla oli yli 100 ha muokattua maata – 87 henkeä, 25:stä 100:aan ha – 1940 henkeä, 5:stä 25:een ha – 10718, alle 5 ha – 16642 henkeä. Karjan lukumäärä oli Viipurin läänissä melko suuri; vuonna 1887 talven aikana pidettiin hevosia ja varsoja 41433, lehmiä, härkiä ja vasikoita 167028, lampaita 125455, sikoja 44903, vuohia 298, siipikarjaa 48578. Pedot tuottavat täällä suurta vahinkoa; vuonna 1887 metsästäjille maksettiin Viipurin läänissä 4036 markkaa palkkiota ammutuista pedoista. Viipurin läänissä kasvaa runsaasti metsiä. Metsämaan yhteispinta-ala on 2191521 hehtaaria; niistä yksityisomistuksessa on 2070820 ha, valtiolle kuuluvia on 120701 ha. Viipurin läänin yksityismetsien pinta-ala on Suomen toiseksi suurin. Parhaat metsät ovat Laatokasta koilliseen; siellä metsäteollisuus on kehittynyttä, on paljon sahoja (vuonna 1887 sahoja oli 34, niistä 26 höyrysahaa; niissä toimi 1343 työläistä; tukkeja sahattiin 1141634 kappaletta). Jalopuita ja hedelmäpuita kasvaa vain läänin eteläosassa; Uudenkirkon pitäjässä (Nykyrka) on istutettu lehtikuusimetsä. Läänin itäosan metsissä sattuu peuroja ja poroja; harvoin näkee Viipurin läänissä myös hirviä. Kuten sanottua, petoja ja mm. karhuja on aika paljon. Suomenlahdella pyydetään silakkaa, mikä on tärkeä elinkeino. Talvisin jään alta saadaan paljon kuorikalaa (noin 400000 kiloa); järvistä pyydetään muikkua (muikku – Coregonus albula); Kymijoessa on runsaasti lohia, lohia kalastetaan myös Vuoksella. Hyvin tärkeitä ovat myös Viipurin läänin kivennäisesiintymät. Koko Suomen parhaimmat esiintymät ovat Laatokan pohjoispuolella. Viipurin läänissä tuotetaan paljon erilaista rakennuskiveä. Kaikkein tärkeimpiä ovat seuraavat louhokset: Pytärlahden rapakivilouhokset, louhokset Virolahden (Vederlakse) pitäjässä (sieltä toimitettiin Pietariin graniittia Aleksanterin pylvästä varten); Tuppuransaaren graniittiesiintymät lähellä Viipuria; Ruskealan marmorilouhokset Sordavalan pitäjässä (sinisenharmaa marmori, jossa on valkoisia ja tummia juovia, Ruskealan marmoria käytettiin Iisakin kirkkoa, Marmoripalatsia ja muita Pietarin rakennuksia rakennettaessa). Edelleen Sortavalan lähellä on harmaan syeniitti-graniittin louhoksia, suuria kivipaasia kuljetetaan vuosittain Venäjälle (tuosta kivestä tehtiin Novgorodin patsas, keisari Nikolain patsas ja Nikolain silta Pietarissa). Impilahdessa ja muissa paikoissa louhitaan maasälpää ja piidioksidia, joita viedään vuosittain Pietarin posliinitehtaalle noin 2400 tonnia. Sortavalan kautta viedään joka vuosi kiveä noin 100000 markan arvosta. Pitkärannassa Laatokanjärven rannalla on ainoa nykyään toimiva kuparikaivos; kuparia tuotetaan vuosittain yli 300000 markan arvosta. Siellä tuotetaan myös tinaa; vuosina 1884–1887 sitä saatiin noin 163000 markan arvosta. Joistakin järvistä (vuonna 1887 kuudessa) ja soista saatiin rautamalmia. Vuonna 1886 rautamalmia tuotettiin 3060000 kiloa, siitä valmistettiin 1192000 kiloa peltiä, 4600 kiloa taottua rautaa ja 123300 kiloa nauloja. Tehtaita ja pajoja oli vuonna 1886 yhteensä 835, niissä toimi 6143 työläistä, ja tuotteiden yhteisarvo oli 16325724 markkaa. Kaupungeissa ja taajamissa sijaitsee 368 tehdasta ja pajaa, niissä on 2126 työläistä ja tuotteiden yhteisarvo on 6907855 markkaa, muut 467 tehdasta ja pajaa, joissa on 4017 työläistä ja tuotteiden yhteisarvo 9417869 markkaa, ovat kylissä. Viinanpoltto on kehittynyt huonosti. Suurumpia tehtaita ovat seuraavat: Viipurissa on saippuatehdas ja konepaja, Viipurin lähellä Nurmeksessa on viilaamo, Perossa naulatehdas, Rokkolassa lasitehdas, Pitkärannassa maalitehdas joka tuottaa punaista rautamaalia, Raivolassa rautatehdas, Suotniemessä Käkisalmen luona fajanssitehdas, Kuusankoskella paperitehdas, Turpassa Haminan (Fredrikshamn) luona ruutitehdas, Inkeroisessa paperitehdas. Viipurin läänin kauppalaivastoon 1. tammikuuta 1888 kuului 625 purjelaivaa tilavuudeltaan 43713 rekisteritonnia ja 64 höyrylaivaa tilavuudeltaan 1685 tonnia. Viipurin lääni käy laajasti kauppaa, erityisesti myydään metsätuotteita. Tässä mielessä tärkeä osa kuuluu Kotkalle, joka kilpailee metsätuotteiden kaupassa Koiviston (Björkö), Viipurin ja Haminan kanssa. Tämän lisäksi myydään voita, karjaa, lihaa, kalaa, kattopeltiä, rauta- ja terästuotteita, kiveä. Tuodaan ennen muuta jauhoja ja kotiteollisuuden tuotteita (Venäjältä). Viipurin, Kotkan ja Haminan lisäksi muita tärkeitä kauppapisteitä ovat seuraavat: Käkisalmi, Sortavala, Lappeenranta (Villmanstrand) ja Kurkijoki (Kronoborg). Viipurin läänin kautta kulkee Pietarin-Helsingin rautatie, josta haarautuu kaksi tietä, toinen vie Kotkaan (Kouvolan asemalta) ja Lappeenrantaan (Simolan asemalta). Tämän lisäksi rakennetaan tietä Viipurista Sortavalaan ja edelleen Joensuuhun. Viipurin läänin kannalta hyvin tärkeä on Saimaan kanava, joka yhdistää Saimaanjärven Viipurinlahteen. Tavallisia teitä laskettiin Viipurin läänissä vuonna 1880 olevan 7905 km, ts. 25 km teitä 100 neliökilometriä kohti. Kansakouluja vuosina 1887–1888 oli Viipurin läänissä 155 (118 kylissä ja 37 kaupungeissa); niistä 71 oli tarkoitettu tytöille ja pojille, 43 poikakoulua, 41 tyttökoulua; oppilaita oli yhteensä 9509. Suomalaisia kouluja oli 142, 6 ruotsalaista, 2 suomalais-ruotsalaista, 1 suomalais-saksalainen, 1 suomalais-venäläinen ja 3 venäläistä koulua. Keskiasteen oppilaitoksia on seuraavissa kaupungeissa: Viipurissa, Lappeenrannassa, Haminassa, Sortavalassa ja Käkisalmessa. Hallinnollisesti Viipurin lääni jakautuu 9 kihlakuntaan: 1) Ranta, 2) Ayräpää, 3) Käkisalmi, 4) Kronoborg (Kurkijoki), 5) Kymmene (Kymi), 6) Lappvesi, 7) Salmi, 8) Sordavala (Sortavala) ja 9) Jääski. Juridisessa suhteessa se on oikeuskamarin (Hofrätt) alainen; kirkollisessa mielessä luterilaiset kuuluvat Kurkijoen hiippakuntaan ja kreikkalais-katolisilla on Viipurissa hengellinen hallinto, joka on Novgorodin ja Pietarin metropoliitan alainen. Suurin osa asukkaista on luterilaisia; kreikkalais-katolisia ovat vain venäläiset ja osa suomalaisia läänin itäosissa (Salmin, Suistamon ja Suojärven sekä Kitilän – Impilahden (Impilax) pitäjissä). Nykyinen Viipurin lääni oli entisinä aikoina ruotsalaisten ja venäläisten taistelutantereena; sen suurin osa yhdessä Viipurin kaupungin kanssa liitettiin Venäjään Uudenkaupungin rauhansopimuksen mukaan, ja sen länsiosa liitettiin keisarinna Elisabet Petrovnan aikana. Suomen suuriruhtinaskuntaan Viipurin lääni liitettiin vuonna 1811.
Lisäys artikkeliinViipurin läänin asukasluku vuonna 1903 oli 438060 asukasta. Vuonna 1901 Viipurin läänissä asui 407817 suomea puhuvaa asukasta, ruotsinkielisiä oli 8821, venäjänkielisiä 3960, muita kieliä puhuvia 1012. Kaupungeissa asui 49184 henkeä, heistä Viipurissa 33210. Oppilaitoksia vuonna 1901 oli 402, niissä 20895 kummankin sukupuolen oppilaita; keskiasteen oppilaitoksia (lukioita) oli 8, oppilaita 1080, alakouluja ja kansakouluja 383, oppilaita 19172, ammattikouluja 11, oppilaita 643, niiden joukossa 1 opettajaseminaari, jossa opiskeli tyttöjä ja poikia, oppilaita 277 henkeä.
|