heninen.net
heninen.netРусский | English
vuodesta 1997Ajankohtaista    Tämä päivä historiassa

Laatokan sotalaivaston komentajan
RAPORTTI
Itämeren-laivaston komentajalle
laivaston sotatoimista
30:nnestä marraskuuta 1939 13:een maaliskuuta 1940

Raportoin:

Ensimmäinen tehtävä, joka suunniteltiin Itämeren-laivaston Sotaneuvoston käskystä lokakuussa 1939, oli lujitetun rykmentin maihinnousu Sortanlaakson lahdessa. 6. ja 23. 11 välisenä aikana 75 tarkka-ampujadivisioona siirrettiin järveä pitkin Pähkinälinnasta Olonkajoelle.

23.11. Itämeren-laivaston Sotaneuvosto käskyssään N07/op asetti Laatokan sotalaivastolle seuraavat tehtävät:

Tuhota suomalaiset laivat Laatokalla. Estää vihollisen maihinnousu Laatokalla Volhovajoen, Säsjoen, Olonkajoen ja Vitelejoen suussa. Antaa tulitukea 7. ja 8. armeijan sivustoille. Turvata yhteydet Vitelen ja Sviritsan suuntaan. Olla valmiita lähettämään tuholaisryhmiä Sortavalan ja Käkisalmen rintamalle. Järjestää Laatokalla sukellusvenetorjunta.

Tämän käskyn suorittamiseksi tehtiin operaatiosuunnitelma, jossa tärkeimpänä iskuryhmänä olisi neljä Kronstadt-tyyppistä tykkivenettä, samalla laivaston johto asetti kysymyksen laivaston vahvistamisesta muilla laivoilla ja välineillä.

Laivasto ei kuitenkaan saanut vahvistusta, päinvastoin sille jätettiin vain yksi tykkivene. Samalla talventulo siirsi tuonnemmaksi monien laivastolle käskyssä N07/op asetettujen tehtävien suorittamisen. 29.11 mennessä muodostettiin Laatokan sotalaivaston ensimmäinen laivaosasto, johon kuuluivat tykkivene Oranienbaum, miinanraivaajat Vidlitsa, Moskva, M-31, M-37, vartioveneet R-413, R-414, R-416 ja R-417. Osaston komentajaksi nimitettiin laivaston esikuntapäällikkö komentakakapteeni Trainin, komissaaariksi laivaston sotakomissaari prikaatikomissaari Akimov.

29.11 selvisi, että laivasto ei pysty toimimaan itärannikon tuntumassa, koska siltä puuttuu joukkoja ja tukikohtia, mistä raportoitiinkin Itämeren-laivaston Sotaneuvostolle, Leningradin sotilaspiirin joukkojen komentajalle sekä 8. armeijan johdolle. Näin ollen laivaston päällystö oli silloin sitä mieltä, että sen tehtäväksi on jäänyt tukea tykistötulella 7. armeijan sivustoja ja suojata sitä järven suunnalta tapahtuvilta hyökkäyksiltä sekä tuhota vihollisen laivasto. Myöhemmin Itämeren-laivaston Sotaneuvosto laajensi tämän tehtävän. 31.12 päivätyssä salakielisanomassa N2256 käskettiin lisäksi tuhota saarten rannikkopatterit ja tukea tulella 8. armeijan sivustoja. Tämän jälkeen tehtäviä ei enää muutettu, mutta niiden sisältö supistui luonnollisella tavalla järven jäätymisen jälkeen (14.-20.01.1940 ), jolloin laivat eivät enää päässeet itärannikolle. Silloin tehtäväksi jäi vain tulituen antaminen 13. armeijalle sekä sen oikean sivustan suojaaminen hyökkäykseltä järvenjäältä päin. Viimeinen tehtävä kävi yhteen laivaston Saunasaaren tukikohdan puolustuksen kanssa.

Maarintaman oikealla sivustalla 49 tarkka-ampujadivisioona valmistautui 6.12 ylittämään Taipalejokea. Tulevasta hyökkäyksestä laivasto-osaston komentaja sai 3 tarkka-ampuja-armeijakunnan käskyn Laatokan sotalaivaston yhteysmieheltä luutnanttikapteeni Slizkoilta. Osaston päällikkö komentajakapteeni Trainin päätti 6.12 siirtyä Taipaleenlahdelle tukeakseen armeijan hyökkäystä kääntämällä rannikkopatterien tulen laivoja kohti. Laivue, johon kuuluivat vartiolaiva Tiedustelija (lippulaiva), vartiolaiva Dozornyi, miinanraivaajat M-32 ja M-34, VV-422 ja vartiovene MO-213 lähtivät 6.12 kello 14.00 Taipaleenlahden suuntaan. Kello 15.10 laivat kääntyivät pohjoista kohti ja seuraavien 5 minuutin päästä kääntyivät kohti vihollista 30 astetta. 1 tunnin ja 10 minuutin ajan laivat olivat viholisen tulittamina ja kävivät taistelua. Vihollisen puolelta osumia laivoihin ei ollut. 5.-7.12 ja aamupäivällä 8.12 otettiin ripeästi käyttöön Saunasaaren satama ja uusi tukikohta. 8. 12 kello 12.10 vihollisen patteri alkoi tulittaa satamaa, jossa siihen aikaan olivat vartiolaiva Tiedustelija, miinanraivaajat Moskova, Vitele, M-30, M-32, M-34, hinaaja-alus Bojevoi ja neljä vartiovenettä. Ensimmäiset ammukset putosivat sataman itäpuolelle ja seuraavat osuivat suoraan satamaan laivojen lähelle. Laivasto-osaston päällikkö komentajakapteeni Trainin käski osaston lähteä satamasta. Sitä mukaa kun kiinnitysköysiä irrotettiin, laivat lähtivät satamasta avojärvelle, missä siihen aikaan raivosi koillispuoleinen 7-8 boforin myrsky. Onnellisen sattuman ansiosta yksikään vihollisen ammus ei osunut laivoihimme, siitä huolimatta osasto kärsi huomattavia menetyksiä. Korkeat aallot ja riittämättömästi tutkittu satamansuu aiheuttivat useita vaurioita. Niinpä miinanraivaaja Moskovan oikeanpuoleinen potkuri vioittui osuen kiviin. Miinanraivaajat M-30 sai reiän koneosaston seinämään, jonka kautta se alkoi nopeasti täyttyä vedellä. Sen jälkeen satamaa tulitettiin 9., 10., 13., 15., 17., 20., 29.12.1939 ja 12.01.1940. Tulituksessa käytettiin 152 mm ammuksia vuoden 1907 mallia, eivätkä monet ammukset räjähtäneet. Vain yöllä ja päivällä kun näkyvyys oli huono, yksittäiset laivat palasivat tulituksen jälkeen satamaan hankkiakseen polttoainetta. Muut laivat pysyttelivät järvenselällä ja vartioivat karille ajautunutta tykkivenettä.

1.01.1940 mennessä satamaa kohti oli ammuttu 99 ammusta. Silloin jää oli jo niin vahva, että miinanraivaajat eivät enää pystyneet liikkumaan. Tulituksesta huolimatta jouduttiin jättämään miinanraivaajat talvehtimaan satamaan ja miehistö siirrettiin rannalle. Samana päivänä satamaan saapui kaksi vartiolaivaa Tiedustelija ja Dozornyi. Talven aikanaa satamaa tulitettiin vielä muutaman kerran, mutta osumia laivoihin ei ollut. Osastoon kuuluneet tykkevene Oranienbaum, pelastushinaaja Vodolaz ja vartiolaiva Tjulen jäivät talvehtimaan sataman ulkopuolelle ja jäätyivät . Sotatoimien aikana vihollisen laivoja ei näkynyt osaston sotatoimialueella.

Yhteenvedot:

  1. Vihollisen rannikkopatterin suorittama sataman ja laivojen tulitus oli tehotonta, koska yksikään laivoistamme ei vahingoittunut.
  2. Osaston kärsimät tappiot - vartiovene R-416:n tuhoutuminen ja miinanraivaaja M-30:n vaurioituminen - johtuivat meidän omasta riittämättömästä valmiudestamme purjehtia huonoissa sääoloissa. Miinanraivaaja M-30:n kapteeni päätti laskea laivan maihin, mutta liikettä tehdessään laiva törmäsi R-416:een ja tämä upposi.
  3. Oman tukikohdan puuttuminen (niin kuin Laatokan sotalaivastolla) osoittaa, kuinka vaikeaa sotalaivojen on käydä sotaa kaukana huoltoyksiköistä, kun ei saada mitään varastojen täydennystä. Laatokan sotalaivaston esimerkki osoittaa, että laivojen ja miehistön voimat kuluivat kamppailuun luonnonvoimia vastaan eikä taisteluun vihollista vastaan.
  4. Laivasto-osaston miehitettyä vihollisen lähellä sijaitsevan tukikohdan vihollinen sai nähdä, että laivamme ovat täynnä päättäväisyyttä suorittaa niille asetettu tehtävä, tämän todistaa myös vihollisen laivaston käymien sotatoimien luonne Laatokan itärannikolla, missä laivojamme ei ollut. Järven jäätyttyä ja laivojen talvehtimiskauden alettua Saunasaaren satamassa Laatokan sotalaivasto ryhtyi järjestämään tukikohdan puolustusta. Puolustusjärjestelmän tarkoituksena ei ollut vain vartioida tukikohdan alueella olleita kohteita, vaan myös estää vihollisen tiedustelu- ja tuholaisryhmien, samoin suurten joukko-osastojen, pääsyn rintaman taakse järveltä päin. Helmikuuhun 1940 mennessä tukikohdan puolustusjärjestelmä oli valmis. Koko alue jaettiin osiin. Tulitusjärjestelmä perustui kehätuliperiaatteeseen ja siinä olivat mukana kaikki tuliyksiköt. Tilanteesta riippuen määrättiin taisteluvalmius.

28.01.1940 kello 17.40 Rantakylän suunnassa huomattiin 6 lentokonetta, jotka lensivät 130 asteen kurssilla 2500-3000 m:n korkeudessa. Ne kiersivät tukikohdan etelästä ja järvellä talvehtivien laivojen kohdalla kääntyivät rivissä pohjoista kohti suuntima satamaan. Valkaniemen yläpuolella ensimmäinen kone lähti syöksyyn ja noin 17.45 pudotti sarjan pommeja, jotka putosivat syrjässä padon alkupäässä olleista laivoista. Tykkivene Oranienbaum sekä vartiolaivat Tiedustelija ja Dozornyi alkoivat viipymättä tulittaa toista konetta, joka lähestyessään satamaa alkoi myöskin syöksyä laivoja kohti, mutta syttyi tuleen ja putosi hajoten samalla osiksi. Kolmas lentokone pudotti pommit miinanraivaaja M-34 viereen jä lensi luoteiseen ensimmäisen koneen jäljessä. 2-3 minuutin päässä paikalle saapui toinen laivue, joka otettiin vastaan tykkiveneen 45 mm ilmatorjuntatykki- ja konekivääritulella, johon yhtyivät pian myös satamassa olleiden laivojen ilmantorjuntatykit ja -patteri. Tulituksen takia laivue hajosi. Ensimmäinen kone jatkoi matkaa ja ollessaan sataman yläpuolella pudotti pommit padon muodostamaan nurkkaan miinanraivaajien ja vartiolaivojen väliin. Toinen sai osuman lähestyessään Valkaniemeä; siitä irtosi laskuteline ja sukset, jotka putosivat 200 metrin päähän padosta; koneesta tuli savua ja se meni jyrkkään laskuun. Ollessaan järven yläpuolella 15 metrin korkeudessa kone jatkoi matkaa luoteiseen ja savuten katosi iltahämärään. Komas lentokone lensi satamalle asti ja kääntyi ensin ilmatorjuntatykistön tulittamana paluukurssille aivan kuin olisi halunnut hyökätä tykkivenettä kohtaan, mutta sitten teki täyskäännöksen ja lentäen ilmatorjuntapatterin yläpuolella tulitti sitä konekiväärillä ja katosi luoteiseen.

  • 6. erillisen haupitsipatterin toiminta; patteri oli 13. armeijan oikealla sivustalla (Kosilokylän luona) ja toimi yhdessä 3 AK joukko-osastojen kanssa 6.02. ja 13.3.1940 välisenä aikana.
  • Tykkiveneen antama armeijan sivustan tulituki.
  • 148. erillisen paikallisen tarkka-ampujarykmentin ja rannikkovartioston 3. joukkueen järven jäällä suorittama tiedustelutoiminta.

    Kaikki yllämainitut toimet estivät tehokkaasti vihollista pääsemästä armeijamme selustaan ja turvasivat sotalaivaston valmistautumisen kesäsotatoimiin. Joukko-osastoille tuotiin jatkuvasti aseita ja ammuksia, kaikki tilaukset täytettiin nopeasti, niinpä laivat ja joukot saivat tarvitsemansa aseet ja ammukset täydessä määrin. Sataman toiminta-aikana (Saunasaari) kuljetettiin 2469 tonnia rahtia, siinä luvussa hiiltä 1686; bensiinia 96; paloöljyä 4, voiteluöljyä 21 tonnia, polttopuita 560 kuutiometriä, elintarvikkeita 302 tonnia, aseita ja ammuksia 120 ja muita tarvikkeita 40 tonnia. Kaikki tarvikkeet tuotiin Leningradista ja Gruzinosta autoilla talviajan oloissa, pakkasessa ja lumisateessa, useimmiten öisin. Samaan aikaan Saunasaaren satamassa suoritettiin myös laajoja järjestelyjä. Päällystö, joka tuli paikalle tekemään työtä satamassa, oli usein kokematonta, siltä puuttui tietoja ja käytännön kokemuksia siitä työstä, jota he joutuivat tekemään.

    Yleinen johtopäätös:

    1. Laatokan sotalaivasto, joka perustettiin kiireesti, joutui sotatoimien kautta kokemaan joukon vaurioita, joiden tärkeimpänä syynä oli se, että komentajat eivät tunteneet aluetta, perämiesten koulutus oli heikonlaista, laivoista puuttui sota-ajan ohjauskojeita ja työvälineitä. Laatokan sotatoimialue ei ollut valmis sodankäyntiin. Samaan aikaan kun meillä ei ollut ainuttakaan suojattua satamaa, Suomella oli hallussaan sellaisia satamia, joista meillä ei edes ollut tietoa.
    2. Laatokan sotalaivasto selvityi tehtävästään ja suojasi 7. (13.) armeijan sivustoja ja selustaa voimavarojensa puutteesta ja vähäisestä miesvahvuudestaan huolimatta.

    Laatokan sotalaivaston komentaja
    2. luokan kapteeni SMIRNOV

    Laivaston sotakomissaari
    pataljoonankomissaari SVIRIDOV

    Laivaston esikuntapäällikkö
    2. luokan kapteeni BARANOVSKI

    Venäjän merivoimien valtionarkisto. Kokoelma r-92. Luettelo 2. Mappi 556. Sivu 189-218. Alkuperäinen

  • © 1997–2016
    Lähetä viesti Antti Hänniselle