heninen.net
heninen.netРусский | English
vuodesta 1997Ajankohtaista    Tämä päivä historiassa

Sotatoimet Laatokalla 1941 - 1944


Kuvia

Tarton rauhansopimuksen mukaan, jonka Neuvosto-Venäjä ja Suomi solmivat 14. lokakuuta 1920, osapuolet eivät saaneet pitää Laatokalla yli 100 bruttorekisteritonnin vetoisia sota-aluksia eikä tykkien kaliiperi saanut olla suurempi kuin 47 mm; ei myöskään saanut rakentaa sotatukikohtia. Neuvostoliiton hyökättyä Suomea vastaan 30. marraskuuta 1939 Tarton rauhansopimus menetti voimansa. Kuitenkaan talvella 1939-40 Laatokalla ei ollut sotatoimia, koska järvi oli jäässä. Talvisodan päätyttyä Moskovan rauhan solmimisen jälkeen 13.3.1940 Laatokasta tuli Neuvostoliiton sisävesistö.

25. heinäkuuta 1941 487 neuvostoliittolaista sotilaslentokonetta suoritti massiivisia ilmaiskuja Suomen aluetta vastaan. Suomi joutui taas sotatilaan.

Heti suomalaisten sotajoukkojen saavuttua Laatokalle ryhdyttiin perustamaan uudelleen Laatokan merivoimia. 2. elokuuta 1941 Läskelään perustettiin komentopaikka ja 6.8. mennessä Laatokalle siirrettiin noin 150 moottorivenettä, 2 hinaajaa ja 4 höyrylauttaa. Nämä sota-alukset varustettiin 47 mm:n kaliiperisilla tykeillä ja konekivääreillä. Hinaajista tehtiin miinanlaskijoita. Perustettiin muutama rannikkopatteri, joissa oli 88 ja 100 mm kaukotykkejä.

Kun 10.8 vallattiin Lahdenpohja ja 15.8. Sortavala, Laatokan laivaston komentopaikka siirrettiin Sortavalaan, ja Lahdenpohjan satamasta tuli tärkein tukialue. Sitä mukaa kuin maavoimat etenivät, perustettiin liikkuvia tukikohtia Sortanlahdelle, Käkisalmeen ja Salmiin.

Aamun sarastaessa 7. syyskuuta 1941 kymmenen minuuttia kestäneen tykistökeskityksen jälkeen rannikkopatterin tulen suojassa alkoi maihinnousu Rahmaasaarelle, joka oli neuvostoliittolaisten hallussa. Keskipäivään mennessä vihollisen joukot oli pirstottu ja pesäkkeet saarrettu. Vaikka lähellä sijaitsevilta Heinäsenmaa-, Verkkosaari- ja Valamon saarilta yritettiin sinnikkäästi antaa apua neuvostoliittolaisen Laatokan laivaston voimin, pyrittiin kuljettamaan ammuksia ja evakuoimaan varuskunnan eloonjääneet sotilaat, iltaan mennessä vastarinta oli murrettu lopullisesti. Kaatuneet neuvostosotilaat haudattiin veljeshautaan, jolle pystytettiin puuristi. Ristissä lukee, että haudassa sai levon 110 Puna-armeijan sotilasta, jotka kaatuivat 7.-10. syyskuuta 1941 Rahmaasaaren taistelussa.

22. kesäkuuta 1942 Laatokalle siirrettiin 12. moottoritorpedovenelaivue Italiasta, Speciasta. Siinä oli 4 MAS-merkkistä moottorivenettä - MAS 526, MAS 527, MAS 528 ja MAS 529 (valm.vuosi 1939, täysuppoama 20 tonnia, koneisto 2000 hv, nopeus 47 solmua, 2 torpedoimisvälinettä, 20 mm konekivääri, 6 syvyyspommia, savutarvikkeita). Saarelle perustettuun KM-moottorivenelaivueeseen kuului paitsi italialaisia myös 6 saksalaista miinanlaskijaa.

Kesällä 1942 Laatokan merivoimia vahvistettiin huomattavasti siirtämällä sinne saksalaisia maihinnousutukialuksia (höyrylauttoja, uppoama 144 t, aseistus, eversti Fritz Siebelin suunnittelu). Aluksi oli tarkoitus käyttää niitä Englannin kanaalin ylitykseen. Ne olivat katamaraaneja, jotka koostuivat kahdesta ponttonista; niitä yhdisti raudoitettu silta ja panssaroidut ylärakennelmat. Aseistuksena oli kolme 87 mm tykkiä, kaksi 20 mm moniputkikonekivääriä, kevyt aseistus: yksi 37 mm tykki, kaksi 20 mm ilmatorjuntakonekivääriä. Kaksi bensiinimoottoria vedenalaisine äänettömine pakokaasupoistoineen kehitti 10 solmun tuntinopeuden. Ponttonien syväys oli enintään 1 metri.

15. heinäkuuta 1942 mennessä toimitettiin Tallinnasta Helsinkiin höyrylaivalla ja sieltä edelleen rautateitse Lahdenpohjaan ensimmäiset 15 lauttaa. Myöhemmin niitä oli yhteensä 30. Niistä muodostettiin laivue, jonka miehistö käsitti 2400 henkeä, ja sitä johti itse saksalaiseversti Fritz Siebel.

Laatokan yhteisten merivoimien molemmat laivueet olivat suomalaisen Laatokan rannikkopuolustusprikaatin komentajan alaisia ja niiden tukikohta oli Lahdenpohjassa, mutta se toimi Saksan merivoimien etujen mukaisesti.

Laatokan eteläosassa 37 km päässä neuvostojoukkojen hallussa olleen Novaja Ladogan kaupungista sijaitsi Suhon tekosaari, jolle 1891 rakennettiin kivimajakka. Saari oli tärkeä taktisessa mielessä, koska sieltä käsin valvottiin Laatokan laajaa vesialuetta. Varuskuntaa oli 90 henkeä. Patteri käsitti kolme 100 mm tykkiä ja useita konekiivääriasemia. Saksalaisten merivoimien johto laati Brazil-suunnitelman Suhosaaren valtaamiseksi.

9. lokakuuta 1942 vastaisena yönä lauttalaivue ja 4 italialaista torpedovenettä lähti kohti Suhosaarta, mutta aamulla palasi Sortanlahden tukipaikkaansa, koska ne eivät olleet varmoja sijainnistaan.

Uusi yritys tehtiin 22. lokakuuta 1942 vastaisena yönä. Ilma oli huono, ja laivat onnistuivat pääsemään lähelle saarta ja heti ensimmäinen laukaus tuhosi radioaseman. Paikalla kuitenkin sattui olemaan neuvostoliittolainen merivartioston moottorivene, joka sähkötti maihinnoususta komentajalleen ja yhtyi taisteluun. Muutama moottorivene ja lautta saivat vaurioita, siksi kello 8 aamulla 7 pommikoneen tehtyä iskun saarta vastaan maihin nousi vain 70 miestä. He eivat onnistuneet valtaamaan patteria, ja käsikähmän jälkeen joutuivat siirtymään saaren länsiosaan, mistä he sitten nousivat taas laivan kannelle. Aamulla kello 9 neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat luoteissuuntaan perääntyviä maihinnousualuksia. Sen jälkeen neuvostoliittolaiset merivartioston laivat saavuttivat ne ja hyökkäsivät niiden kimppuun. 23 aluksesta, jotka ottivat osaa maihinnousuun, vaurioitui ja katosi 17.

Marraskuussa 1942 italialaiset torpedoveneet siirrettiin Saimaankanavan kautta Itämerelle. Tämän jälkeen ei Laatokalla enää ollut huomattavia sotatoimia.

Moskovan välirauhan (19. syyskuuta 1944) ehtojen mukaisesti Laatokasta tuli taas Neuvostoliiton sisävesistö.

Aineistoa on julkaistu Neuvostoliiton aikaisessa avoimessa lehdistössä
Tutustukaa Antti Joronen's War Photo Gallery - nimiseen julkaisuun, joka sisältää elo-syyskuun 1941 Laatokan taistelujen osanottajan muistoja ja useita valokuvia.
© 1997–2016
Lähetä viesti Antti Hänniselle