Kontupohjan luterilainen kirkko
Eestin evankelis-luterilaisen kirkon Kontupohjan seurakunta rekisteröitiin virallisesti vuonna 1990. Seurakunnan ensimmäisena pastorina oli suomalainen pastori Oiva Hujanen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen seurakunta liittyi uudestaan perustettuun Inkerin Evankelis-Luterilaiseen kirkkoon.
Ensimmäisinä vuosina seurakunnalla ei ollut vakituista paikkaa jumalanpalveluksen suorittamiseen. Vasta vuonna 1993 vuokrattiin Gorkinkadulla sijaitseva entinen kaupparakennus. Seurakuntalaisten lisääntyessä esille nousi luterilaisen kirkon rakentamista koskeva kysymys. Vuonna 1997 Joensuussa perustettiin rakennusseura, alkoi varojen kerääminen kirkon rakentamista varten.
|