Hälyttäviä tietoja Aunuksesta

Sortavala, 27. kesäkuuta. Bolshevikien pommittaessa viime yönä Laatokalta Viteleä haavoittui pommituksessa jääkärikapteeni Toivo Kuisma. Tänä iltana kapteeni Kuisma tuotiin Viteleestä tänne, mutta heti täkäläiseen sairaalaan saavuttuaan hän kuoli.

Viteleessä sattuneiden tapahtumien johdosta on Salmista tänään lähetetty paikalle kiireellisesti apujoukkoja.

Yleisesikunta, 28. kesäkuuta. Taistelut vihollisen maihinnousujoukkojen kanssa Viteleessä eivät ole vielä päättyneet. Aunuksen vapaaehtoisen armeijan eteläinen ryhmä vetäytyy Tuulos-joelta, uusiin asemiin pohjoiseen Viteleestä.

Viteleen valtaukseen otti osaan 14 vihollislaivaa, niiden joukossa risteilijöitäkin. Viteleen rantapatterit upottivat tulellaan yhden aluksen. Yksi alus vetäytyi takaisin uppoavassa tilassa. Tunnin kestäneessä taistelussa pakottivat viholliset tulellaan rantapatterit vaikenemaan ja valtasivat maihinnousujoukoillaan palavan kylän kaikkine varastoineen.

Sortavala, 28. kesäkuuta. Tänään saapuneiden tietojen mukaan pitää vihollinen vielä Viteleä hallussaan. Siellä olleet valkoisten joukot ja majuri von Hertzenin esikunta ovat vetäytyneet jonkin verran lähemmäksi Suomen rajaa. Alavoisten ja Tuuloksen tienoilla olleet valkoisten pääjoukot ovat Viteleen menetyksen johdosta vetäytyneet pohjoiseen päin. Tieto siitä, että ne olisivat saarroksissa, on perätön. Rintama on kaikkialla nyttemmin järjestyksessä ja joukot valmiit käymään viholliseen käsiksi. Uusia apujoukkoja tykistöineen lähetetään Salmista joka päivä.

Länsi-Savo -sanomalehti N:o 70
maanantai, 30. kesäkuuta 1919