Sandarmoh 1937 – 1938

Sandarmoh

Heinäkuussa 1997 Sandarmohin metsässä lähellä Karhumäen kaupunkia (Karhumäen-Poventsan tien 16. kilometri) Memorial-yhdistyksen retkikunta Juri Dmitrijevin johdolla kaivoi esille vuosien 1937-1938 poliittisten joukkovainojen uhrien salaisen haudan. Yhteensä 10 ha:n alueelta löytyi 236 joukkohautaa.

Arkistotietojen mukaan 11. elokuuta 1937 alkaen vuoden 1938 joulukuun 24. päivään mennessä tällä paikalla oli ammuttu ja haudattu yli 9500 henkeä, jotka edustivat 58 kansallisuutta (venäläisiä, karjalaisia, suomalaisia, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, tataareja, udmurteja, juutalaisia, romaneja, saksalaisia, puolalaisia ym.).

4514 ammutun Karjalan asukkaan, Belbaltkombinaatin karkotetun¹ ja vangitun sukunimet on saatu selville säilyneistä teloitusasiakirjoista, joihin merkittiin myös konkreettinen teloituspaikka. Tunnetaan myös vähintään 900 ihmisen sukunimet – he olivat etupäässä lähikylien asukkaita – jostain syystä asiakirjoista puuttuu teloituspaikan ja haudan tarkka maininta.

Tunnetaan myös 1111 Solovetsin vankileirin vangin sukunimet. Nuo ihmiset teloitettiin tällä paikalla 27. lokakuuta ja 4. marraskuuta välisenä aikana. Nimenomaan tämän ryhmän teloittamisesta on säilynyt suuri määrä arkistotietoja.

Solovetsin vankileirin puhdistamisen Neuvostoliiton vastaisista aineksista toimitti Sisäasiain kansankomissariaatin Leningradin alueen hallinnon erikoiskolmikko, johon kuuluivat:
  • Leningradin kaupungin ja alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinnon johtaja valtionturvallisuuspalvelun ensimmäisen luokan komissaari Leonid Zakovski (oikea nimi – Henriks Stubis²),
  • Leningradin kaupungin ja alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinnon varajohtaja valtionturvallisuuspalvelun vanhin majuri Vladimir Garin (oikea nimi – Ivan Zhebenev²),
  • Leningradin alueen syyttäjä Boris Pozern.

Kuolemaan tuomittuja vankeja tuotiin meriteitse 200 – 250 hengen ryhmissä Solovetsin saarilta Kemiin ja edelleen rautatietä pitkin Karhumäkeen, jossa heidät eristettiin puiseen tutkintataloon. Teloituspäivänä tuomitut riisuttiin alusvaatteisille, sidottiin naruilla kädet ja jalat, pistettiin kapula suuhun ja pinottiin kuorma-autoon, jolla vietiin teloituspaikalle. Siellä heidät pantiin polville haudan reunalle ja ammuttiin pistolilla otsaan (ei takaraivoon, jotta suljettaisiin pois mahdollisuus hypätä hautaan ennen laukausta).

Suurimman osan laukauksia teki omasta aseestaan Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin taloushallinnon varajohtaja valtionturvallisuuspalvelun kapteeni Mihail Matvejev.

27. lokakuuta ammuttiin 208 henkeä, 1. marraskuuta 210 henkeä, 2. marraskuuta 180 henkeä, 3. marraskuuta 265 henkeä ja 4. marraskuuta 248 henkeä. Ensimmäisen ja toisen teloituspäivän välillä oli kolmipäiväinen tauko, koska muutama kuolemaan tuomittu teki epäonnistuneen yrityksen paeta. Matkalla he saivat kätensä vapaaksi siteistä ja hyppäsivät kuorma-auton lavalta.

Leningradin alueen Sisäasiain kansankomissariaatin hallinto palkitsi toveri Matvejevin ansioista kamppailussa vastavallankuomousta vastaan ja lahjoitti hänelle arvoesineen ja matkan parantolaan. Tosin pian vuoronmukaisen Sisäasiain kansankomissariaatin "puhdistuksen" aikana hänet vangittiin ja tuomittiin muutaman vuoden vapausrangaistukseen, mutta ei poliittisen, vaan rikosoikeudellisen lainkohdan mukaisesti. Mihail Matvejev kuoli 1971, hän oli silloin 79-vuotias.

Vuonna 1997 Karjalan Tasavallan yhteydessä toimiva poliittisten vainojen uhrien oikeuksien palauttamisen komissio teki päätöksen Sandarmohin muistohautuumaan perustamisesta.

Rakennettiin 900 metriä pitkä asfalttitie, kreikkalaiskatolinen puinen Pyhän Yrjänän tsasouna ja pystytettiin kreikkalais- ja roomalaiskatolinen risti.

22. elokuuta 1998 paljastettiin petroskoilaisen kuvanveistäjän Grigori Saltupin veistämä muistomerkki – graniittipaasi, jossa on kohokuva ja kirjoitus "Ihmiset, älkää tappako toisianne".

Vuonna 1999 kirjoituksen kupariset kirjaimet varastettiin.

Elokuun 2006 loppupuolella "Ammuttu suojelusenkeli" -reliefi hävitettiin.

Monumentti rakennettiin uudelleen syyskuun 2020 lopussa.

Toinen kuuluisa 1930-luvun lopun poliittisten vainojen uhrien joukkohauta sijaitsee Petroskoin lähellä Krasnyi Bor -nimisessä metsikössä.

¹ Vienanmeren-Itämeren kanavan entiset rakentajat.
² Monet jo ennen vallankumousta salanimiä käyttäneet bolshevikit käyttivät niitä yhä.
Kiitän Karjalan Tasavallan kulttuuriministeriön historian ja kulttuurin muistomerkkien suojelun ja käytön valtiollinen keskusta avusta ja tämän sivun aineiston keruusta.