I.

Saksan ulkoministeriön hallussa on lukuisia todistuksia siitä, että Moskovasta käsin harjoitetaan kolmansiin maihin suurisuuntaista kiihotus- ja kumouspropagandaa korostetusti saksalaisvihamielisessä sävyssä. Vanhaa maailman vallankumouksen ajatusta noudatetaan muuttumattomasti edelleen. Saksalais-venäläisen ystävyyssopimuksen jälkeenkin Saksa sijoitetaan samaan luokkaan Englannin ja Ranskan kanssa ja sitä pidetään edelleen kapitalistisena valtiona, joka on tuhottava. Sopimuksia Saksan kanssa käytetään tällöin yksinomaan taktillisina välineinä, joiden avulla koetetaan hyötyä poliittisesta tilanteesta.

Nämä tarkoitusperät ilmenevät yhtäpitävästi Neuvosto-Venäjän kaikissa maissa harjoittamassa propagandassa. Erikoisen selvästi ne määritellään lokakuussa 1939 julkaistussa kirjoituksessa "Slovakian Kommunistisen Puolueen sisäpoliittisen, organisatorisen ja ideologisen taistelun suuntaviivat". Nämä suuntaviivat liittyvät erääseen Leninin lausuntoon, jonka mukaan yksityisten kapitalististen maiden kanssa kyllä voidaan tehdä sopimuksia, kunhan ne vain palvelevat Neuvostoliiton etuja ja hankkivat mahdollisuuden vastustajan tuhoamiseen. Taktillinen yhteistoiminta Saksan kanssa, lausutaan tässä julkaisussa edelleen, vastaa täydelleen näitä Leninin sanoja. Neuvosto-Venäjän politiikan päämäärä ilmaistinan seuraavin sanoin: "Neuvostoliitto ja sen punainen armeija voivat ilman tappioita pysytellä valmiina käydäkseen sopivalla hetkellä ja sopivassa paikassa heikentyneen vihollisen kimppuun".

Sama ajatuksenjuoksu toistuu lentolehtisissä, joita on levitetty moniin Euroopan maihin. Niinpä eräässä Sveitsissä painetussa lentolehtisessä Neuvostoliiton tämän hetken politiikka ilmaistaan seuraavalla Leninin lausunnolla: "Niin pian kuin olemme tarpeeksi vahvoja lyödäksemme koko kapitalismin maahan, käymme paikalla sen kimppuun."

Myöskin Moskovassa ilmestyvät sanoma- ja aikakauslehdet teroittavat kaikkien maiden kommunisteille yhä uudelleen maailmanvallankumouksen periaatteita. Kuvaava on esim. "Internationalnij Majak" nimisen lehden pääkirjoitus (1941, No: 1), jonka otsikkona on "Leninin asia on voittava kaikessa maailmassa" ja jossa lausutaan: "Leninin työn suuren jatkajan, toveri Stalinin johdolla maamme kulkee eteenpäin kommunismin tiellä rohkeana ja varmana. Kansainvälinen köyhälistö, koko maailman sorretut ja kurjuuteen syöstyt massat toistavat lujan luottamuksen vallassa Leninin profeetallisia sanoja: 'Raivotkoon porvaristo vielä jonkin aikaa, murhatkoon se rauhassa tuhansia työläisiä, voitto on oleva meidän, kommunistisen maailman vallankumouksen voitto on taattu'." Ja edelleen: "Tämän vallankumouksellisen taistelulipun alla, tämän Kommunistisen internationaali sotalipun alla yhtyvät koko maailman proletaarit ja työtätekevät viimeiseen ja ratkaisevaan iskuun kapitalismia vastaan, sosialistisen vallankumouksen ja kommunismin voiton puolesta." (osa 41, No: 4) Samassa hengessä korostavat Moskovan johtavat miehet yhä uudelleen Neuvostoliiton kansainvälistä tehtävää: niinpä lausui Molotov eräässä puheessaan joulukuussa 1939: "Kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle Stalin ei ole vain bolshevismin johtaja ja Neuvosto-Venäjän johtaja, vaan myöskin maailmankommunismin luonnollinen johtaja", ja eräässä maaliskuussa 1940 julkaisemassaan kirjoituksessa: "Me tulemme olemaan loppuun asti uskollisia sille perinnölle, jonka määräyksen mukaan kommunismin on aina pysyttävä kansainvälisenä." Ja Stalin lausuu eräässä puheessaan tammikuussa 1940: "Leninin lipun avulla olemme voittaneet taistelun lokakuun vallankumouksen puolesta. Saman lipun avulla olemme voittava koko maailman. proletaarisessa vallankumouksessa."

Käsi kädessä tämän maailman vallankumouksellisen kiihotuksen kanssa käy kotimaata varten tarkoitettu ja yhä kiihkeämmäksi käyvä sota- ja varustuspropaganda Neuvostoliiton omien rajojen sisäpuolella. Lukemattomin puhein ja julistuksia kehotetaan kansaa sotilaalliseen valmiuteen ja myötämieliseen suhtautumiseen varustuskysymykseen. Tässä yhteydessä riittää, kun palautetaan mieliin marsalkka Budjonnyin vuoden vaihteessa 1940-41 antama julistus, jossa nuorisoa kehotetaan alati muistamaan, että "siinä silmänräpäyksenä, jolloin melkein koko maanpiiri on sodan pauloissa, Stalinin ohjeen on käytävä pyhästi toteen: koko maa on pidettävä alituisessa mobilisoidussa taisteluvalmiudessa. Sotatiedettä on tutkittava joka päivä, joka hetki, jotta oltaisiin valmiita silloin, kun taistelukutsu tulee. On pidettävä alituisesti mielessä, että vain sellainen sotilas, joka on harrastanut sotatiedettä sen kaikessa laajuudessa, voi antaa viholliselle kuolettavan iskun." Toukokuun lopussa 1941 kirjoittaa aluekomissaari Batanov "Pravdassa", että on välttämätöntä, "että Neuvostoliitto valmistautuu sotaan päivä päivältä". Koko neuvostolehdistö toistaa yhä uudelleen samaa tunnuslausetta: "Meidän punainen armeijamme on maailmanvallankumouksen ja maailmanproletariaatin armeija."

Nämä yleiset, kaikkialla Euroopassa mainostetut ajatukset jatkuvasta työstä maailman vallankumouksen hyväksi ja Neuvostoliiton sisäisestä sotilaallisesta valmennuksesta sitä varten kääntyivät akselivaltojen sotilaallisten menestysten johdosta yhä enemmän Saksaa vastaan, ja niitä täydensi eri maissa Saksaa vastaan harjoitettu selvä ja yhä voimistuva kiihotus. Euroopan eri valtioiden kaikista ulko- ja sisäpoliittisista vaikeuksista haetaan aineksia tätä kiihotussotaa varten. Romaniassa ei kommunistien kiihotustyö laimentunut edes ensimmäisiksi kuukausiksi saksalais-venäläisen ystävyyssopimuksen solmiamisen jälkeen. Viralliselta romanialaiselta taholta selitettiin Saksan lähettiläälle helmikuun 15 päivänä 1940, että romanialaiset kommunistit ilmaisevat lausunnoissaan ja kiertokirjeissään voimakkaasti kansallissosialismia ja Saksaa vastaan suuntautuvan hengen; heihin ei vaikuttanut millään lailla Moskovan ja Berliinin virallinen politiikka. Tämän toteamuksen kanssa yhtäpitävästi kommunistinen propaganda Romaniassa korostaa, että Saksa muka on syypää ulkopoliittisiin vaikeuksiin ja hädänalaiseen taloudelliseen tilaan. Transilvanian kysymyksen ratkaisun kiihkoon nostattamia kansallisia intohimoja käytetään hyväksi siinä ajojahdissa, joka suunnataan Wienin välitystuomiota vastaan ja joka siten ulottuu myöskin Saksan hallitusta vastaan. Romanian liityttyä kolmivaltasopimukseen väestöä koetetaan kiihottaa – joskin tuloksetta – saksalaisia joukkoja vastaan. Ja tämä kaikki tapahtuu painotuottein ja lentolehtisin, joiden muodosta ja painotekniikasta käy päätteleminen, että ne oli laadittu ulkomailla, ja jotka asianomaisten romanialaisten viranomaisten ilmoitusten mukaan Neuvostoliiton lähetystön kuriiri oli tuonut Bukarestiin.

Jugoslaviassa on samaten syyskesästä 1940 lähtien huomattavissa kommunistisen propagandan muutos saksalaisvihamieliseen suuntaan. Ljubljanan Drava-Banovinan hallinnon alaisilleen viranomaisille osoittamassa, elokuun 5 päivänä päivätyssä kiertokirjeessä lausutaan, että kommunistinen propaganda on käytettävissä olevienmahdollisuuksien mukaan vastoin aikaisempaa menettelytapaa hoidettava siten, että tulevaisuudessa järjestetään vihamielisiä mielenosoituksia Saksaa ja Italiaa vastaan". Tämä serbialaisten viranomaisten väite saa vahvistuksensa varsinkin Kranjskaan levitetyissä kommunistisissa lentolehtisissä. Niinpä saksalais-venäläisen sopimuksen vuosipäivän johdosta elokuun 23 päivänä 1940 levitetyssä lentolehtisessä käydään Jugoslavian hallituksen kimppuun, koska se pyrkii politiikassaan lähestymään Roomaa ja Berliiniä ja "valjastamaan Jugoslavian Saksan ja Italian imperialististen vaunujen eteen". Ulkopoliittisessa suhteessa tämä propaganda toivoo, että Jugoslavia nojaisi Venäjään. Samaten hyökätään marraskuussa Zagrebissa levitetyssä lentolehtisessä Mačekin kimppuun, koska hän "haluaa myydä maan Berliinin ja Rooman fasisteille imperialisteille". Venäjän vallankumouksen vuosipäivänä marraskuun 7:ntenä 1940 Sloveniassa kiertäneessä lentolehtisessä kehotetaan esittämään vastalause sen johdosta, että Cvetkovićin hallitus haluaa tehdä sopimuksia Berliinin ja Rooman imperialististen hallitusten kansaa. Samaa tarkoitusta palvelivat ne joukkomielenosoitukset, jotka neuvostopiirien aloitteesta pantiin toimeen; kun Jugoslavian poliisi toimitti pidätyksiä erään sellaisen julistuksen johdosta, kävi ilmi, että pidätettyjen joukossa oli Belgradin neuvostolähetystön apulaisia.

Toisinaan julistetaan kommunistisissa piireissä avoimesti Venäjän Balkanille ja Saksaa vastaan suuntautuvista valloitusaikeista. Niinpä tiedottaa Saksan Belgradin lähetystö syyskuun 13 päivänä 1940, että muutamia viikkoja sitten Zagrebissa pidetyssä kommunististen puoluetoimitsijoiden kokouksessa muuan osanottaja oli lausunut, "että Venäjältä tulleiden ohjeiden mukaan Slovakian, Unkarin, Jugoslavian, Bulgarian, Romanian samoin kuin sillä hetkellä saksalaisten joukkojen miehittämän Puolan alueita on pidettävä Venäjän protektoraatteina. Uusi toimenpide voidaan kuitenkin panna toimeen vasta sitten, kun Saksan odotettavissa oleva sotilaallinen heikentyminen on tapahtunut."

Belgradin valloituksen jälkeen sikäläisestä neuvostolähetystöstä löydetystä asiakirjasta käy ilmi, että tämäntapaisia lausuntoja Neuvosto-Venäjän tulevasta toiminnasta Saksaa vastaan oli todella venäläiseltä taholta annettu serbialaisille kommunisteille ja Neuvostoliiton ystäville. Siinä luodaan yhteenveto siitä, millaiseksi venäläismielisille serbialaisille ryhmille venäläiseltä taholta esitettiin Neuvostoliiton asenne Romanian liityttyä kolmivaltasopimukseen. Tässä venäjäksi laaditussa asiapaperissa, joka sisällöstä päätellen on syntynyt syksyllä 1940, lausutaan seuraavaa: "Neuvostoliitto toimii vasta sopivan hetken tullen. Akselivallat ovat jatkuvasti hajoittaneet sotavoimiaan, ja sen vuoksi tulee Neuvostoliitto suuntaamaan iskunsa Saksaa vastaan yht'äkkiä. Tällöin Neuvostoliitto ylittää Karpaatit, mikä tulee olemaan vallankumouksen alkumerkki Unkarissa, ja Unkarin kautta joukot viedään Jugoslaviaan, ja kun päästään Adrian rannalle asti, erotetaan Balkan ja Lähi-itä Saksasta. Milloin tämä tapahtuu? Sellaisena hetkenä, jota Neuvostoliiton johtajat, pitävät toimenpiteen menestymiselle otollisimpana! Samaan aikaan puhkeaa vallankumous Ranskassa.

Jugoslaviassa edistyy kansanjoukkojen yhä suurempi radikaalisuus samassa suhteessa kuin hetken taloudellinen asema huononee. Mikäli talvi tulee olemaan yhtä kylmä kuin nälkäinen, on Jugoslavia keväällä sellainen ruutitynnyri, ettei tarvitse muuta kuin pitää tulitikkua sen lähellä."

Bulgariassa kommunistinen propaganda tulkitsi saksalais-venäläisen ystävyyssopimuksen siten, että Saksa siinä täydellisesti alistui Venäjän voiman edessä, ja samalla kun Saksaa hirvittävästi solvattiin, kehotettiin jatkamaan taistelua fasismia ja saksalais-italialaista uhkaa vastaan. Bulgarian virallisen tahonkin oli kesällä 1940 todettava, että bolshevistinen propaganda oli Kaakkois-Euroopan valtioissa kautta linjan vahvistunut. Myöskin Bulgariassa koetti bolshevistinen propaganda käyttää hyväkseen kansallisia tunnuslauseita. Niinpä leimattiin Bulgarian hallituksen Dobrudzhan kysymyksessä omaksuma maltillinen ja vastuuntuntoinen politiikka heikkoudeksi, ja Neuvostoliiton tukea pidettiin toivottavana jatkuvan elämän turvaamiseksi.

Unkarissa bolshevistisen propagandan oli vaikea löytää apulaisia, sillä siellä on vielä elävässä muistossa Béla Kunin hirmuhallitus. Sitä hillittömämmin suuntaa Neuvostoliitto sen vuoksi maanalaisen propagandansa Unkarin maaliskuussa 1939 takaisin saaman alueen ruteenilainen vähemmistön keskuuteen, ja täällä sen propagandaan liittyy anastustarkoitukset. Niinpä kertoo esim. amsterdamilainen sanomalehti Algemeen Haudelsblad joulukuun 30 päivänä 1939, että kaikkialla näkyy talojen seinissä neuvostotähtiä ja vasaran ja sirpin kuvia. Suurin määrin jaetaan edelleen lentolehtisiä, jotka ilmeisesti on salakuljetettu Venäjältä. Lentolehtisissä sanottiin, että isä Stalin, kaikkien venäläisten ja venäjänsukuisten heimojen isä sekä veli Voroshilov halusivat vapauttaa köyhä ruteenien kansa, joka sorrettiin unkarilaisten pakkoherruudesta. Ateenasta löydetystä Kreikan Ankaran lähettilään helmikuun 3 päivänä 1941 päiväämästä tiedonannosta käy sitovasti ilmi, että Neuvostoliitolta oli todella hyökkäävät aikeet Unkariin nähden. Tämän tiedonannon mukaan Neuvostoliiton lähettiläs oli selittänyt kreikkalaiselle virkaveljelleen, "ettei Unkarilla vielä ole mitään pelättävää Venäjän taholta", jolloin hän ei kuitenkaan "mitenkään kieltänyt päinvastaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa".

Slovakiassa propaganda toimi aivan edellä mainittujen "suuntaviivojen" hengessä, jotka sisälsivät yksityiskohtiin asti meneviä ohjeita kommunistisen puolueen työlle. Taistelu voimassa olevaa hallitusta vastaan oli toteutettava ennen kaikkea soluttautumalla Hlinkan kaartiin ja valtion hallussa oleviin vuorikaivosyhtiöihin. Tosiasiassa harjoitettiinkin sangen uutteraa propagandaa lentolehtisillä, seinäjulisteilla, kirjeillä ja kommunistisilla symboleilla, ja käsi kädessä kiihkeän saksalaisvastaisen toiminnan kanssa kävivät pyrkimykset, joissa avoimesti myönnettiin, että tarkoituksena oli maan liittäminen Neuvostoliittoon. Slovakiassa on sitä paitsi käynyt sangen silmäänpistävästi ilmi, että propagandaa johdettiin Bratislavassa olevasta Neuvostoliiton lähetystöstä käsin; kuten Havas maaliskuun alussa 1940 osoittaa, painettiin kiihotusaineisto lähetystön talossa. Erikoisen tarmokkaita olivat neuvostovenäläisten juonittelut Itä-Slovakiassa, jossa monimutkaiset kansalliset olosuhteet tarjosivat hyvän tekosyyn kansallisten ja panslavististen vaalilauseitten käyttöön.

Ruotsissa kommunistinen puolue ei ole tosin lukumäärältään kovin suuri, mutta sillä on kuitenkin Kominternin kansainvälisessä toiminnassa varsin tärkeä merkitys. Kun Ruotsi on Euroopan ainoa maa, joka ei ole kieltänyt kommunismia, on osa aikaisemmin Saksan Itävallassa, entisessä Tshekkoslovakiassa, Sveitsissä ja Ranskassa suoritetusta kommunistisesta toiminnasta sijoitettu nyt Ruotsiin. Niinpä esim. aikaisemmin Baselissa ilmestynyt Kominternin virallinen äänitorvi Die Rundschau painetaan nykyään Tukholmassa. Ruotsin kommunistien propagandan pääväline on päivälehti Ny Dag, jolla on Neuvostoliitolle aivan erikoinen merkitys, koska se on ainoa säännöllinen ja laillisin muodoin ilmestyvä kommunistinen päivälehti, mikä ylipäänsä vielä Euroopan puolueettomissa maissa ilmestyy. Tämän Neuvostoliiton ylläpitämän lehden asenne on sangen saksalaisvastainen, ja sitä paitsi pidetään huoli siitä, että Ny Dagin julkaisemat saksalaisvihamieliset kirjoitukset saadaan leviämään ympäri maailmaa. Niinpä lehti julkaisi esim. huhtikuun lopussa 1941 muka Saksan kommunistisen nuorison nimessä manifestin, jossa mitä kiukkuisimmin arvosteltiin Saksan toimenpiteitä Jugoslaviaa vastaan. Kuinka tämän saksalaisvihamielisen artikkelin levittämisestä maailman eri puolille huolehdittiin, se käy ilmi New York Timesin Tukholman kirjeenvaihtajan tämän vuoden huhtikuun 29 päivänä päivätystä ilmoituksesta, joka kuuluu seuraavasti: "Ruotsalaisen kommunistisen sanomalehden tämänpäiväinen numero lähetettiin englantilaisille ja amerikkalaisille sanomalehtimiehille suljetussa kuoressa. Mainittu manifesti oli merkitty sinikynällä kuin merkiksi siitä, että Kommunistisen Internationaalin Ruotsin osasto pitää erityisen tärkeänä tämän manifestin julkaisemista ulkomailla. Tämä epätavallinen asiakirja sisältää kiivaan hyökkäyksen Hitleriä ja hänen politiikkaansa vastaan ja on itse asiassa selvä kehoitus kapinaan ja defaitismiin. Se uhkaa Moskovan paheksumisella. Asiakirja onkin todellisuudessa peräisin Moskovan Kominternista, se on täällä yleinen käsitys. Tukholmassa olevat tarkkailijat pitävät manifestia uutena ja painavana merkkinä siitä, että Neuvosto-Venäjän ja Saksan suhteet ovat nopeasti huononemassa."

Suomessa bolshevistinen propaganda joutui suomalais-venäläisen sodan aikana pysähdyksiin. Rauhanteon jälkeen ryhtyi Helsingin Neuvostolähetystö heti järjestämään uudelleen kommunistista puoluetta, joka ensiksi organisoitiin pienten solujen muodossa. Varsinaista propagandaa varten luotiin "Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura", jonka jäsenten joukossa oli – suomalaisen tuomioistuimen lausunnon mukaan – runsaasti rikollisia aineksia. Propagandaa varten perustettiin Venäjän valtioradion toimesta Suomen rajan läheisyyteen Petroskoin lähetysasema, joka lukemattomin kiihotuspuhein koetti häiritä Suomen sisäpoliittista elämää ja harjoittaa alituista painostusta Suomen hallitusta kohtaan. Tällöin oli yhtenä päämääränä myös häiritä Suomen ja Saksan valtakunnan ystävällisiä suhteita.

Ranskassa Moskova koetti systemaattisesti häiritä niiden ranskalaisten politiikkojen ponnistuksia, jotka kolmannen tasavallan tappion jälkeen koettivat saada Ranskan kansan poliittiseen yhteistyöhön Saksan kanssa ja solidaariseen suhteeseen koko Euroopan kanssa. Pétainin hallituksen jäsenet leimattiin lahjotuiksi pettureiksi ja pienten suurkapitalististen ryhmien palkkalaisiksi. Tappion kärsineen Ranskan taloudelliset ja sosiaaliset vaikeudet johtuivat muka yksinomaan siitä, että maa oli Saksan miehittämä. Melkein kaikki lentolehtiset ja laittomat sanomalehdet kehottavat bolshevistiseen vallankumoukseen ja yhteistyöhön Neuvosto-Venäjän kanssa, mistä olisi seurauksena kaikkien nykyhetken vaikeuksien poistuminen. Myöskin Belgiassa ja Hollannissa on saksalaisvastainen kommunistinen kiihotus käynyt kauttaaltaan samassa hengessä.

Kuvernementissa on neuvostopropaganda pantu käyntiin heti Saksan ja Venäjän intressialueiden rajojen tultua määrätyksi. Täällä se vetoaa ennen kaikkea panslavistisilla aatteillaan Puolalaisten kansallistuntoon ja koettaa esiintyä näissä piireissä vapauttajana, joka pelastaa maan saksalaisten herruudesta. Toisaalta venäläiset eivät tietenkään häpeä käyttämästä varsinkaan juutalaisia hyväkseen passien väärentäjinä ja tietojen välittäjinä. Viime aikoina on myös koetettu kiivaalla hajotuspropagandalla yllyttää toimintaan saksalaisia joukkoja vastaan.

Niinä muutamina viikkoina, jotka ovat kuluneet saksalaisten marssista Kreikkaan, bolshevikit ovat jo sielläkin, Saksan valtakunnan sikäläisen valtuutetun tiedonantojen mukaan koettaneet uudelleen kiihottaa Englannin pulaan jättämän Kreikan kansan Saksaa ja Italiaa vastaan. Kuten kaikilla muillakin miehitetyillä alueilla valmistellaan täälläkin vallankumousta saksalais-venäläisen sodan varalta ja julistetaan, että liittyminen Neuvostoliittoon on tepsivä parannuskeino kaikkia vaikeuksia vastaan.

Näin on venäläinen propaganda koettanut kaikissa Euroopan maissa käyttää sodan mukanaan tuomia vaikeuksia ja mullistuksia omien maailmanvallankumouksellisten vehkeittensä hyväksi. Kaikkialla on tämä vallankumouksellinen kiihotus kohdistunut kuukaudesta kuukauteen kiihtyvällä voimalla Saksan valtakuntaa ja niitä Saksan yrityksiä vastaan, joiden tarkoituksena on luoda uusi vakava järjestys Eurooppaan.

II.

Täsmälleen vastaavanlaisia kuin edellä kuvattu maanalainen propaganda ovat ne muutkin poliittiset kiihotuskeinot, joita Neuvostoliitto käyttää mainitsemissamme maissa. Niinpä Moskova on yhä uudelleen yrittänyt häiritä sitä välitystoimintaa, jota Saksa on harjoittanut Romanian, Unkarin ja Bulgarian välisten alueellisten kiistojen poistamiseksi, ja koettanut estää Balkanin valtioiden liittymistä kolmivaltasopimukseen. Romanian uusien rajojen suojaksi annetun saksalais-italialaisen takuun bolshevistinen kiihotus leimasi Venäjää vastaan suunnatuksi taistelutoimenpiteeksi. Erikoisella ponnella Moskova on työskennellyt Bulgarian kolmivaltasopimukseen liittymistä vastaan. Kuningas Boriksen luo lähetettiin marraskuun lopussa 1940 Neuvostoliiton erikoislähettiläs, jonka tehtävänä oli vaikuttaa Bulgarian akselivaltoihin lähentymistä vastaan ja samalla takuusopimusta tarjoamalla vetää Bulgaria Neuvostoliiton vanaveteen. Tätä tehtäväänsä venäläiset koettivat tukea mobilisoimalla bulgarialaiset kommunistit, joiden oli pantava toimeen tekaistuja joukkomielenosoituksia hallitusta vastaan. Kun Bulgaria muutamia kuukausia myöhemmin antoi myöntymyksensä saksalaisten joukkojen läpimarssiin, antautui neuvostohallitus, vaikka Saksan valtakunnan hallitus oli antanut sille erittäin tarkat tiedot saksalaisten Balkanilla suorittamien toimenpiteitten perusteista ja tarkoitusperistä, suorastaan Englannin Propagandan työkaluksi väittäessään tarkoituksellisesti vihamielisessä julkisessa selityksessä, että Bulgarian asenne oli omiansa vetämään maan mukaan sotaan väite, jonka tosiasiat ovat kuitenkin riittävänhyvin kumonneet.

Romaniassa venäläisten pyrkimysten päämääränä on syksystä 1940 lähtien ollut kaikin tavoin lisätä uuden hallituksen sisäpoliittisia vaikeuksia ja valmistella kansalaissotaa panemalla toimeen kaikenlaisia levottomuuksia. Jo marraskuussa 1940 Legioonaliikkeeseen soluttautui kommunisteja ja palkattuja agentteja, jotka koettivat käyttää Romanian sisäisissä oloissa vallitsevia vastakohtia Moskovan hämärien tarkoitusperien hyväksi. Jo marraskuussa 1940 kommunistinen toiminta oli ilmennyt eräissä paikallisissa, varsinkin öljyalueella toimeenpannuissa mellakoissa, mutta sen kohokohdan muodosti legioonalaisten äärimmäisyysainesten tammikuun 23 ja 24 päivänä 1941 toimeenpanema kapinayritys, jonka – se on kiistattomasti todistettu – kommunistiset agentit ja paikalliset kommunistijohtajat panivat alulle. Kapinayrityksen epäonnistuttua eräät mellakan johtajat pakenivat neuvostolähetystöön välttääkseen siten vangitsemisen. Saksan Bukarestin lähettiläs on helmikuun 11 päivänä 1941 esittänyt kapinayrityksen takana olevista syistä seuraavan yhteenvedon: "Kumouksen ovat suunnitelleet venäläiset ainekset, jotka tahtoivat Romanian kautta ja Secret Servicen avulla saada yhteyden Bulgariaan. Molemmat ovat heti havainneet tilaisuuden ja käyttäneet sitä hyväkseen. Se joka tuntee heidän menettelytapansa, on täysin varma siitä, että heillä on ollut sormensa mukana pelissä. Suunnitelma: sekasorto saatava aikaan hinnalla millä tahansa, jotta Romania olisi Saksan teollisuus ja keskitysalueena levottomuuden vallassa."

Yhtä selvästi ilmenevät venäläisten juonet Moskovan suhteessa Jugoslaviaan. Löydetyistä ranskalaisista asiakirjoista Saksan hallitus on päässyt perille Venäjän ulkoasiain kansankomissaarin Molotovin lausunnoista, jotka tämä oli toukokuussa 1940 esittänyt Jugoslavian lähettiläälle Djordjevichille ja jotka selvästi osoittavat, että Molotov oli keskusteluissa Jugoslavian kanssa alun perin halunnut osoittaa Saksan vastaisen kantansa, kun hän sen sijaan oli lausunut Ranskasta ja Englannista ajatuksia, "jotka eivät osoittaneet minkäänlaista pahansuopuutta". Tällöin on Molotov, kuten Djordjevich kertoo, avoimesti viitannut siihen mahdollisuuteen, että Venäjä tulee asettumaan kaikkia Italian ja Saksan Tonavan alueelle suuntautuvia etenemisiä vastaan. Sitä paitsi Neuvostohallitus on tässä tilaisuudessa kehottanut Jugoslaviaa kiireellisesti varustautumaan ja ilmoittanut, että Neuvostohallitus on valmis tukemaan tätä varustautumista luovuttamalla aseita luottoa vastaan.

Djordjevich on saanut Moskovassa sen vaikutelman, että Saksaa pidettiin siellä huomispäivän vastustajana. Jo nyt on Saksa se mahtava vihollinen, jota vastaan Moskovassa varustaudutaan. Jugoslavian lähettiläs uskoo myös voivansa sanoa, että Venäjällä koetetaan kaikin tavoin hidastuttaa eikä suinkaan helpottaa Saksalle luvattuja hankintoja. Samaan tapaan arvostelivat Venäjän asennetta Belgradin sotilaalliset piirit. Eräässä Jugoslavian yleisesikunnan asiapapereitten joukosta löydetyssä, kesäkuun 24 päivänä tehdyssä muistiinpanossa sanotaan, että "Neuvostoliiton ulkopolitiikka on täysin riippumaton Saksasta ja ettei ole mahdotonta, että se tuottaa Saksallekin yllätyksiä".

Venäjän todellinen asenne ilmenee erikoisen selvästi aseitten luovutusta Serbialle koskevassa kysymyksessä, mihin Belgradista löydetyt Serbian Sotaministeriön asiakirjat luovat valaistusta.

Neuvostohallitukselta tulleen kehotuksen johdosta antoi Serbian Moskovan lähettiläs marraskuun 14 päivänä 1940 ulkoasiainkomissaarin apulaiselle Vyšinskille luettelon Serbian toivomasta sotamateriaalista. Jo viikkoa myöhemmin, marraskuun 21 Päivänä, annettiin Serbian sotilasasiamiehelle Venäjän yleisesikunnan päällikön vastaus. "Me annamme kaikki mitä on pyydetty, aivan heti." Venäläisten palvelusinto meni vielä pitemmällekin: enemmänkin voitaisiin materiaalia antaa; lisäksi jätettiin hinta ja maksutapa Jugoslavian itsensä määrättäväksi. Jugoslavian sotilasasiamies saattoi ilmoittaa, että Venäjän taholta "oltiin valmiita laajaan sotilaalliseen huoltoon". Venäläisten ainoa ehto oli täydellinen vaiteliaisuus; oli pidettävä huoli siitä, etteivät varsinkaan Saksa, Bulgaria ja Romania saaneet tietää mitään näistä hankinnoista. Jugoslavian Moskovassa oleva sotilasasiamies oli lausunut sellaisen toivomuksen, että nämä neuvottelut käytäisiin yksinomaan sotilasviranomaisten kanssa, koska muussa tapauksessa saattoi tieto neuvotteluista päästä asiaankuulumattomien korviin. Sotilasviranomaiset olivat huolissaan ennen kaikkea siitä, että akselivallat voisivat päästä perille suunnitelluista kaupoista.

Tästä käy ilmi, että Jugoslavian sotilaspiirit käsittivät Venäjän avulla toimeenpantavan varustautumisen akselia vastaan suunnatuksi toimenpiteeksi. Venäläisten halu saada neuvottelut nopeaan päätökseen ilmeni edelleen siinä, että jo seuraavana päivänä – marraskuun 22:ntena – Venäjän yleisesikunnan taholta lausuttiin toivomus, että jo lähipäivinä annettaisiin lähemmät tiedot haluttavien aseitten tyypistä. Venäläiset korostivat tällöin, että nopean vastauksen antaminen oli jugoslavialaisten omien etujen mukaista. "Kaikenlainen hidastelu voi muodostua sangen vaaralliseksi." Jugoslaviasta lähetettiinkin pyydetyt yksityistiedot jo marraskuun 23 päivänä. Mutta seuraavina viikkoina alkavatkin neuvottelut sitten hidastua venäläisten takia. Syyksi esitetään ensin teknilliset olosuhteet, mutta myöhemmin myös puhtaasti poliittiset tekijät. Ilmeisesti halutaan tätä asekauppaa käyttää puristu keinona Cvetkovićin hallituksen silloin alkanutta akselivaltoihin lähentymistä vastaan. Kun oli kulunut joitakin viikkoja, joiden aikana koetettiin poistaa Venäjän esittämät teknilliset vaikeudet, tuli Jugoslavian Moskovan-sotilasasiamieheltä helmikuun 4 päivänä 1941 seuraava ilmoitus: "Neuvosto-Venäjän sotaministeriö ilmoitti minulle helmikuun 4 päivänä, että neuvottelut sotamateriaalin hankinnasta ovat vaikeutuneet sen takia, että olemme allekirjoittaneet sopimuksen Unkarin kanssa ja kauppasopimuksen Saksan kanssa. Nämä sopimukset selitetään etääntymiseksi Venäjästä. Tästä samoin kuin siitä huomautuksesta, että hintakysymys on toisarvoinen, käy ilmi, että he koettavat poliittisessa pelissä hyötyä meidän tarpeistamme." Näitä neuvotteluja ei ilmeisesti ole viety päätökseen Cvetkovićin hallituksen aikana.

Kuten tunnettua, tervehtivät Venäjän radio ja venäläiset sanomalehdet suosiollisesti Belgradin valtiokeikausta ja Simovićin hallitusta. Epäilemättä on Venäjän avun toivo rohkaissut kapinallisia heidän suunnitelmissaan jo ennen kumouksen toimeenpanoa. Simovićin ryhmän toiveet näyttivät käyvän toteen, kun Moskovassa huhtikuun 5 päivänä allekirjoitettiin venäläis-jugoslavialainen ystävyys ja hyökkäämättömyyssopimus. Tätä sopimusta voidaan asioitten silloisessa vaiheessa pitää suoranaisena provokaationa Saksaa vastaan ja saksalaisvihamielisen Simovićin hallituksen rohkaisuna ja siten sen käsitti silloin myöskin maailman sanomalehdistö. Kaikkialla huomautetaan Siitä, että tämä sopimus on ristiriidassa saksalais-venäläisten sitoumusten kanssa. Sitä pidetään ratkaisevana muutoksena saksalais-venäläisissä suhteissa; puhutaanpa sellaisestakin mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto voi yhtyä sotaan Saksaa vastaan. Keskusteltuaan useita kertoja Neuvostoliiton Washingtonin lähettilään kanssa Yhdysvaltain alivaltiosihteeri Sumner Welles lausuu tästä Venäjän askeleesta seuraavasti: "Jugoslavialais-venäläisellä ystävyyssopimuksella voi olla eräissä tapauksissa mitä suurin merkitys. Tämä sopimus on kohtaava runsasta mielenkiintoa. On syitä otaksua, että se on enemmän kuin pelkkä ystävyys ja hyökkäämättömyyssopimus." Simovićin hallituskin käsitti sopimuksen taisteluhaasteeksi Saksan valtakuntaa vastaan, se käy kumoamattomasti ilmi lähettiläs Nintshitshin hallituksen ulkoministerin veljen asiakirjoihin perustuvasta tätä asiaa koskevasta toteamuksesta. Simovićin ja Neuvosto-Venäjän lujasta yhteenliittymisestä puhuu edelleen se seikka, että heti sotatoimien alettua suuri määrä jugoslavialaisia lentokoneita lensi Venäjälle välttääkseen siten tuhon. Luotettavien tietojen mukaan neuvostohallitus sitä paitsi tarjosi jugoslavialaisille upseereille paikkaa Neuvostoliiton palveluksessa.

Edelleen on olemassa asiakirjoihin perustuvia todisteita siitä, että Neuvosto-Venäjä on välittänyt Jugoslavian ja Kreikan päämajoille tietoja saksalaisten ja italialaisten joukkojen asemasta ja liikkeistä. Luotettavasta lähteestä on vihdoin saatu tietää sekin, että neuvostohallitus on huhtikuun 10 päivänä ehdottanut Jugoslavian lähettiläälle sotamateriaalin kuljetusta Mustameren kautta. Sotamateriaali oli ensin kuljetettava Pireukseen. Tämä tieto osoittaa, että neuvostohallitus oli halukas tukemaan Jugoslavian taistelua Saksaa vastaan ainakin luovuttamalla aseita ja siten iskemään Saksaa selkään Saksan taistellessa olemassaolostaan.

Koko tämä politiikka nojaa ilmeisesti Neuvostoliiton poliittiseen ja sotilaalliseen yhteistyöhön Englannin ja nyttemmin myöskin Amerikan kanssa. Tämän yhteistyön merkki on edelleen esim. se ulkomaankaupan kansankomissaarin Mikojanin maaliskuun 18 päivänä antama määräys, jonka mukaan sotatarvikkeiden kuljetus Neuvostoliiton alueen kautta on kielletty. On aivan ilmeistä, että tämä määräys, joka on suunnattu ensi sijassa Saksan Itä-Aasiasta tapahtuvaa tuontia vastaan, suosii yksipuolisesti Saksan vastustajien etuja. Aivan avoimesti Englannin ja Amerikan lehdistö julkaiseekin käsityksensä asiasta ja lausuu mielihyvänsä määräyksen johdosta.

Suunnilleen samaan aikaan kävi täysin ilmi se diplomaattinen tuki, jota Venäjä antoi Englannin hallitukselle Balkanilla. Kuten tunnettua, suoritti Englannin ulkoministeri Eden matkansa Istanbuliin siinä tarkoituksessa, että hän saisi Turkin mukaan Balkanilla muodostettavaan rintamaan ja kiedotuksi kenties myös Venäjän tähän sotaan, mitä tarkoitusta varten Edenin piti vielä käydä Moskovassa. Vaikka tästä matkasta ei tullutkaan mitään, koska Neuvostoliitto ei pitänyt vielä ajankohtaa sopivana liittyäkseen tosiasiallisestikin Saksan vihollisten puolelle, niin oli Moskova kuitenkin päättänyt asettua likeiseen yhteyteen Englannin kanssa, ja tämä päämäärä saavutettiin Ankaran neuvostolähettilään välityksellä siten, että Englannin lähettiläs Cripps suoritti venäläisellä sotilaslentokoneella matkan Ankaraan. Tämän neuvottelun tulos oli maaliskuun 25 päivänä 1941 julkaistu selitys, jossa Neuvostoliitto vetoamalla voimassaolevaan hyökkäämättömyyssopimukseen vakuutti Turkille pysyvänsä ehdottoman puolueettomana mahdollisten konfliktien syntyessä. Mikä tällöin oli Neuvostoliiton tarkoituksena, sen ilmaisee Associated Pressin Ankaran kirjeenvaihtaja seuraavasti: "Luopuessaan mahdollisesta venäläisestä vastatoimenpiteestä siinä tapauksessa, että Turkki yhtyy sotaan Englannin puolella, Moskova työskentelee ensimmäisen kerran avoimesti ja tehokkaasti Saksan diplomatiaa vastaan." Joskin Englannin sodanlaajentamispyrkimykset silloin ajautuivat karille Turkin reaalisen asenteen johdosta, ei se silti tee tyhjäksi sitä tosiseikkaa, että Venäjä tuki Englannin tarkoituksia. Samaa politiikkaa Moskova noudatti, ja suuremmalla menestyksellä, Jugoslaviassa rohkaistessaan täydessä yhteisymmärryksessä Englannin kanssa Belgradin kumouksellisia valtiokeikaukseen ja vahvistaessaan heidän sotaista haluaan solmiamalla ystävyyssopimuksen. Siitä pitäen Neuvostoliiton ja Englannin suhteet ovat muodostuneet entistä läheisemmiksi sekä poliittisella että sotilaallisella alalla, kuten varsinkin viime aikoina suurlähettiläs Crippsin Lontoon-matkasta tulleet tiedot ovat osoittaneet.

Ja lopuksi on vielä olemassa asiakirjoihin perustuvia todisteita siitä, että myöskin Moskovan ja Washingtonin välillä käydään neuvotteluja, joiden tarkoituksena on molempien valtioiden läheisempi poliittinen yhteenliittyminen. Eräässä salaisessa kiertokirjeessä, jonka Bukarestin neuvostolähettiläs on kesäkuun 8 päivänä antanut eräille poliittisesti läheisille diplomaateille, sellainen liitto kuvataan juhlallisesti maailman suurimmaksi sotilaalliseksi ja taloudelliseksi mahdiksi.

Berliini, kesäkuun 21. päivänä 1941