Tyttökoulu
|
||||||||||||||
1. Rakennuksen arkkitehtuurihistoriaaVuoteen 1939 voimassa olleen kaupungin asemakaavoituksen mukaan tyttökoulun rakennus sijaitsi II kaupunginosan 30. korttelin tontilla numero 84. Rakennuksen suunnitteli Jacob Ahrenberg, ja se valmistui 1911. Vuosina 1944 – 1991 siellä sijaitsivat voimistelukoulu, keskikoulu ja sisäoppilaitoksen koulu. Vuodesta 1991 rakennus seisoi tyhjillään. Tontti numero 84 oli suorakaiteen muotoinen, alkuperäinen pinta-ala 18m x 115m. Sen lounaspuoli oli antanut Aleksanterinkadulle (vuodesta 1918 Koulukatu, nyk. Gagarininkatu), koillispuoli Pietarin ja Paavalin kadulle (vuodesta 1918 Valamonkatu, nyk. Kirovinkatu). Kaakkoispuoli oli rajannut lukion maa-alueeseen. Jotta selviäisivät rakennuksen arkkitehtoniset erikoisuudet, tulisi tarkastella lyhyesti tämän kaupunkialueen rakentamisen historiaa. Erityisen merkittävää kaupunkirakentamisen kannalta oli kapea 400 metriä pitkä kalliojyrkänne Kisamäki, joka myötäili Läpläjärvi-lahtea ja kohosi ympäröivän alueen yläpuolelle. Tämän jyrkänteen itäpäähän 1801 rakennettiin loppuun iso luterilainen puukirkko, joka hallitsi ympäristöä. 1890 kirkko rakennettiin uudelleen ja se sai gotiikan tyylipiirteitä, samanaikaisesti sen länsipuolelle nousi korkea kellotapuli. Vuonna 1901 62 metrin päähän kirkosta länteen päin Aleksanterinkadun varrelle rakennettiin lukion kolmikerroksinen kivirakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Ahrenberg. Se oli klassiseen tyyliin rakennettu talo, jonka goottilaistyyliset koristeet oli tehty punaisesta tiilistä. Ne erottuivat selvästi valkoisella pohjalla. Ahrenberg pyrki selvästi sopeuttamaan lukion rakennuksen kirkon goottilaiseen tyyliin.
Seuraavaksi kalliolle rakennettiin tyttökoulu. Eri lähteiden mukaan koulun perustus laskettiin joko huhtikuussa 1910 tai 1909, ja rakennustyöt vietiin päätökseen 1911 loppuun mennessä. Suunnittelija oli sama Jacob Ahrenberg. Tällä kertaa rakennustonttina oli kallion luoteisosa, joka vietti jyrkästi Tuhkalampi-lahteen. Rakennuksen sijainti oli syynä sen epäsymmetriseen kulmikkaaseen ulkomuotoon.Tyttökoulu oli viimeinen kalliolle rakennettu talo, ja näin kaupungin tärkein kolmesta julkisrakennuksesta koostuva arkkitehtoninen kokonaisuus sai lopullisen ulkomuotonsa. Rakennuksen kulmasta alkoi entinen Kisamäenkatu, jota ei nykyisin ole enää olemassa. Suunnittelija jatkoi luonnollisesti goottilaista tyyliperinnettä ja punavalkoista värisommitelmaa myös koulun julkisivussa. Tämä kaupungin suurin arkkitehtoninen kokonaisuus oli rakennettu luonnolliselle kalliojalustalle. Rakennusten julkisivut antoivat etelään, lahdelle. Tyttökoulu kohosi ylväänä rannan matalien talojen yllä. Pohjoispuolella sen ääriviivat korostuivat kallion alla sijainneen matalan stadionin ansiosta. Rakennusten väli oli 58-62 m, mikä antoi rytmikkyyttä niiden sijainnille. Tässä muodossa rakennukset pysyivät talvisotaan asti, jolloin 2. helmikuuta 1940 kirkko paloi, ja näin arkkitehtoninen kokonaisuus menetti tärkeimmän rakennuksensa. Myös kaksi muuta rakennusta menettivät ajan myötä arkkitehtonisen merkityksensä, koska ympäristöön järven rannalle rakennettiin monikerroksisisa kivitaloja, jotka estivät näkemästä muistomerkkejä Läppäjärveltä päin. Tärkeimpiä rakennusten historiaa käsitteleviä asiapapereita ovat Suomen arkistoissa säilytettävät rakennusten piirrokset. Ne ovat 30 vuoden ajalta ja ne voidaan jakaa kahteen ryhmään:
Rakennuksen vuoden 1944 jälkeisestä historiasta voidaan päätellä vain silminnäkijöiden kertomusten perusteella, koska aihetta koskevia asiapapereita ei ole löytynyt. Rakennuksessa sijaitsivat toinen toisensa perässä voimistelukoulu, seitsenvuotinen keskikoulu ja sisäoppilaitoksen koulu. Rautakatto vaihdettiin muutaman kerran. Ullakolla tapahtui tulipalo, minkä takia katto ja lämmitysjärjestelmä vaurioituivat. Viemäri- ja vesijohtoputkia vaihdettiin, piilojohtolangat vaihdettiin näkyviin. Kerrotaan, että näinä vuosina viemäri meni usein epäkuntoon, niin että likavesi joutui kellariin. Vuodesta 1991 rakennusta ei enää kaytetty, se oli tyhjillään oleva ei-kenenkään rakennus, luononvoimat ja nykyaikaiset barbaarit tekivät omaa tihutyötään.
2. Rakennuksen tyylierikoisuuksien analyysiaNäkyy selvästi pyrkimys luoda kolmesta julkisrakennuksesta koostuva arkkitehtoninen kokonaisuus. Etusija siinä kuuluu luterilaiselle kirkolle. Tyttökoulun samoin kuin lukionkin julkisivut ovat kaksivärisiä: valkoisella rapatulla seinällä on punatiilisiä koristeita. Kuitenkin Ahrenbergin 10 vuotta aikaisemmin rakennetun lukion suunnittelussa pääperiaatteena oli symmetrinen klassillinen kaava, jossa pääpaino oli ensimmäisellä kerroksella. Seinä päällystettiin koristeellisilla goottilaistyylisillä arkkitehtuurielementeillä. Tyttökoulun rakennuksessa gotiikkaa käytetään johdonmukaisemmin. Tämä ilmenee koko rakennuksn epäsymmetrisissä muodoissa. Tärkein on rakennuksen torniosa, joka päättyy kahteen terävään suippokaariseen kattoholviin, tyypillistä on myös punatiilimuuraus. Rakennuksen perustana oleva kallio viettää jyrkästi länteen päin, minkä tekijä otti huomioon suunnitellessaan sokkelikerrosta. Sen julkisivun puoleiset seinät on päällystetty graniitilla. Kiinnostavaa on myös se, että jos perusmitaksi otetaan rakennuksen korkeus sen korkeimmassa kohdassa, niin se muodostaa kuvitellun neliön sivun, ja koko rakennus mahtuu tähän neliöön. Siksi koko rakennus vaikuttaa sopusuhtaiselta ja vankalta.
Rakennuksen sisätilojen sisustus on tehty paljon yksinkertaisemmin ja aivan toiseen tyyliin kuin julkisivut. Sisustuksessa on jugendtyylisiä piirteitä. Tyttökouöun rakennus edustaa 1900-luvun alun rakennustaidetta. Sille oli ominaista tyylien sekoitus, myös jugendtyylin piirteet näkyvät selvästi. Koulurakennuksen suunnittelijana oli alansa ammattilainen. Koulun tilat sopivat hyvin opetusprosessiin. Samoin rakentamisen laatu ja taso ovat erittäin korkeat. Lopuksi sanottakoon, että vuosisadan alun etsintöjen kaudella Ahrenberg onnistui luomaan kaupunkiin erinomaisen arkkitehtonisen kokonaisuuden. Kaikkia kolmea eri aikoina rakennettua taloa yhdistävät yhteinen kompositioajattelu ja yhteinen tyyli.
3. Tietoja rakennuksen suunnittelijastaJohan Jacob Ahrenberg (30.4.1847 – 10.10.1914) oli syntynyt Viipurissa. Valmistunut arkkitehdiksi 1875. Opiskellut Tukholman vapaiden taiteiden akatemiassa. Jatkoi opiskelua Pariisissa, Venetsiassa, Firenzessä, Vähä-Aasian ja Pohjois-Afrikan kaupungeissa. Vuosina 1885-1886 Viipurin lääninarkkitehti. Ahrenberg oli myös aikansa julkinen toimihenkilö. Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 hän johti Suomen lautakuntaa. Vuoden 1882 Moskovan näyttelyssä hän oli Suomen osaston pääarkkitehtina. Hänet tunnetaan myös rakennustaiteen historiasta ja teoriasta kirjoittaneena henkilönä. Tutkimustyöstä hänet palkittiin Pietarin taideakatemian hopeamitalilla. Arkkitehtina Ahrenberg suunnitteli useiden koulujen, sairaaloiden, laitosten, asuintalojen ja kirkkojen rakennuksia Suomen, Ruotsin ja Venäjän kaupungeissa. Erikoissijalla ovat Ahrenbergin Viipuriin suunnittelemat rakennukset: klassillinen lukio, kuvernöörin talo, lääninhallituksen talo, tyttölukio, postitalo, suomalainen reaalilukio. Hän suunnittelii myös Viipurinlinnan korjauksen ja entistämisen, tarkoituksena oli säilyttää linna keskiajan arkkitehtonisena muistomerkkinä ja sijoittaa sinne museo ja kirjasto. Muita Ahrenbergin töitä olivat Helsingin presidentinlinnan valtaistuinsalin sisustus, Sortavalan lukio ja tyttökoulu ja Kajaanin kirkko. Ahrenbergin tuotannossa heijastuvat kaikki vuosisadan vaihteen rakennustaiteen virtaukset, alkaen italialaisten palatsien jäljennöksistä ja klassistyylisistä rakennuksista ja päättyen uusgotiikkaan ja jugendtyyliin. Hänen töilleen ovat ominaisia ammattipätevyys, rakennusten suunnittelun järkiperäisyys ja koristeiden niukkuus. |
