Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia¹

…

Lokakuun vallankumous teki lopun ei-venäläisten sorrosta ja eriarvoisuudesta. Perustettiin J.Stalinin johdolla toiminut Kansallisuuksien asiain kansankomissariaatti. 2. marraskuuta 1917 neuvostohallitus julkaisi "Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen", jossa määrättiin lainsäädännöllisesti Venäjän kaikkien kansallisuuksien tasa-arvoisuus ja vapaa kehitys. Kaikki kansat saivat itsemääräämisoikeuden ja vapauden perustaa itsenäisiä valtioita. Joulukuussa 1917 neuvostohallitus tunnusti Ukrainan ja Suomen valtiollisen itsenäisyyden.

…

Myös Saksan imperialistit osallistuivat aktiivisesti taisteluun neuvostovaltiota vastaan. Rikkoen Brestin rauhansopimuksen ehtoja, joiden mukaan Saksa ei saanut sekaantua Neuvosto-Venäjän sisäisiin asioihin, [vuonna 1918] saksalaiset valloittivat Suomen, missä työläisten valta lakkautettiin.

…

[Vuonna 1919] neuvostohallitus ehdotti pienlukuisille kansoille käydä rauhanneuvotteluja ehtona pienten maiden itsenäisyys. Eesti ja sitten Latvia ja Suomi suostuivat käymään rauhanneuvotteluja.

…

Münchenin poliitikot halusivat saada Neuvostoliiton mukaan sotaan Saksaa ja Japania vastaan pysytellen itse syrjässä, kartuttaen voimia ja odottaen hetkeä, jolloin voi sanella omat ehdot kaikille kolmelle sodan näännyttämälle maalle. [Vuoteen 1939 mennessä] tilanne oli äärimmäisen epäedullinen: Neuvostoliittoa uhkasi sodankäynti kahdella rintamalla – lännessä ja Kaukoidässä – samalla kun se oli poliittisesti täysin eristetty. Piti hinnalla millä hyvänsä muuttaa tilannetta Neuvostoliiton kannalta suotuisammaksi ja lykätä, mikäli mahdollista, imperialistien hyökkäys häiritsemällä niiden aikeita. Myös kansainvälisen sosialismin ja kaikkien maiden työtätekevien edut vaativat maailman ensimmäisen ja siihen aikaan ainoan sosialistisen maan säilyttämistä.

Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitea ja neuvostohallitus noudattivat puolueen 18. edustajakokouksen ohjeita: oli toimittava varoen eikä sodanlietsojille saanut antaa mahdollisuutta vetää Neuvostoliitto sotaselkkaukseen. Tämä oli puolueen ja hallituksen lähtökohta, kun ne elokuussa 1939 tekivät tärkeän päätöksen solmia Saksan kanssa tämän maan hallituksen tarjoama hyökkäämättömyyssopimus. Tämä päätös tehtiin sen jälkeen, kun selvisi, etteivät Englannin, Ranskan ja Puolan hallitukset olleet halukkaita solmimaan Neuvostoliiton kanssa sopimusta vastustaa yhteisvoimin Saksan hyökkäystä, ja kun oli käytetty loppuun kaikki muut mahdollisuudet taata Neuvostoliiton turvallisuus.

Puolue ja neuvostohallitus ymmärsivät, että solmiessaan sopimusta Hitlerin hallitus ei suinkaan kieltäytynyt hyökkäämästä Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitto sai tuon sopimuksen avulla lisäaikaa valmistella maan puolustusta ja pääsi eroon vaarasta tulla vedetyksi mukaan sotaan kahdella rintamalla maan kannalta erittäin epäedullisissa olosuhteissa. Englannin, Ranskan ja Yhdysvaltojen taantumukselliset johtopiirit pyrkivät eristämään Neuvostoliiton ja luomaan NL:n vastaisen kapitalististen maiden yhteisen rintaman. Tällöin Saksan ja Japanin tuli toimia iskuvoimana sodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Sodan ehkäiseminen noissa oloissa oli mahdoton tehtävä, koska Neuvostoliitto oli yksin, kapitalististen maiden ympäröimänä, ja maailman työväenluokka oli jakautunut oikeistolaisten sosialistien takia. Mutta maailman ensimmäinen sosialistinen valtio piti suojata sodankäynniltä noin epäsuotuisissa oloissa. Neuvostoliiton hallitus oli velvollinen kansan etujen ja maailman sosialismin asian nimissä rikkomaan müncheniläisten taantumukselliset suunnitelmat. Saksan kanssa solmittu hyökkäämättömyyssopimus edisti tätä tehtävää.

Münchenin poliitikot halusivat sotaa kapitalistisen maailman ja eristyksissä olevan Neuvostoliiton välille. Mutta sota alkoikin itse kapitalistisen maailman sisällä.

…

Puolue ja neuvostohallitus tajusivat, ettei Saksa aikonut täyttää sopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Maan elintärkeiden keskusten puolustamiseksi natsijoukot oli pysäytettävä kauempana niistä, piti estää vihollinen siirtämästä strategiset rajansa lähelle Neuvostoliiton rajaa. Neuvostoliitto ei voinut seurata välinpitämättömänä Länsi-Ukrainan ja Länsi-Valkovenäjän veljeskansojen kohtaloita eikä voinut suostua niiden joutumiseen natsien ikeen alle. 17. syyskuuta 1939 puna-armeija ylitti rajan ja valtasi lyhyessä ajassa Länsi-Ukrainan ja Länsi-Valko-Venäjän. Nämä alueet liittyivät uudelleen Neuvosto-Ukrainaan ja Neuvosto-Valko-Venäjään ja muodostivat ukrainalaisten ja valkovenäläisten yhtenäiset valtiot.

Toisen maailmansodan alettua müncheniläiset tekijät niin Englannissa ja Ranskassa kuin Yhdysvalloissakin toivoivat, että sodasta tulisi Neuvostoliiton vastainen sota. Ranskalaiset ja englantilaiset joukot olivat länsirintamalla melkein toimettomina. Samaan aikaan Englanti ja Ranska pyrkivät saamaan Neuvostoliiton rajavaltiot sotaan NL:a vastaan. Latviassa, Eestissä ja Liettuassa imperialistien pyrkimykset epäonnistuivat. Ne johtivat noissa maissa sellaiseen demokraattisten voimien vastustukseen, että noiden kolmen maan hallitukset joutuivat syksyllä 1939 solmimaan Neuvostoliiton kanssa avunantosopimukset. Mutta tämänkään jälkeen Neuvostoliiton vastaiset vehkeilyt eivät Baltian maissa loppuneet. Oli olemassa vaara, että nuo maat joutuvat vedetyksi mukaan imperialistien seikkailuihin. Silloin työtätekevien joukot vaativat palauttamaan välittömästi neuvostovallan, jonka liittoutuneet kukistivat vuonna 1919, ja liittymään Neuvostoliittoon. Kansan painostuksesta kesäkuussa 1940 Liettuassa, Latviassa ja Eestissä hallitukset vaihtuivat. Valta siirtyi edistyksellisten voimien haltuun. Järjestettiin parlamenttivaalit. Vasta valitut parlamentit kääntyivät Neuvostoliiton hallituksen puoleen ja pyysivät liittämään nuo maat Neuvostoliittoon. Elokuussa 1940 Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi tuon pyynnön ja teki päätöksen Liettuan, Latvian ja Eestin neuvostotasavaltojen liittämisestä Neuvostoliittoon.

Neuvostoliittoon liitettiin myös Bessarabia, joka erotettiin siitä väkivaltaisesti vuonna 1918, ja Pohjoinen Bukovina, jonka ukrainalainen väestö olisi mielellään liittynyt Neuvosto-Ukrainaan. Baltian tasavaltojen ja Bessarabian liittyminen Neuvostoliittoon paransi maan turvallisuutta, koska noita alueita saatettiin käyttää sillanpääasemina, jotka yhdistivät niiden joukkoja neuvostovaltion elintärkeisiin keskuksiin.

Jonkinlaista väliaikaista menestystä imperialistit onnistuivat saavuttamaan Suomessa. Vuoden 1939 lopussa he yllyttivät suomalaisia taantumuksellisia aloittamaan sodan Neuvostoliittoa vastaan. Englanti ja Ranska auttoivat suomalaisia aktiivisesti toimittamalla aseita ja valmistautuivat lähettämään joukkojaan Suomen avuksi. Myös Saksan fasistit myönsivät salassa apua suomalaisille taantumuksellisille. Suomen armeijan tappio romutti englantilais-ranskalaisten imperialistien suunnitelmat. Maaliskuussa 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota päättyi rauhansopimuksen allekirjoittamiseen Moskovassa.

…

Sodan kehittyminen Euroopassa vaati puolueelta ja neuvostovaltiolta uusia ulkopoliittisia toimia. Piti estää sodan ja natsien hyökkäyksen leviäminen. Huhtikuussa 1940 Neuvostoliiton hallitus varoitti natsi-Saksaa rikkomasta Ruotsin puolueettomuutta ja auttoi tällä tavalla tuota maata välttymään saksalaisten hyökkäykseltä.

Neuvostoliiton hallitus ryhtyi toimenpiteisiin estääkseen Saksaa saamasta vaikutuksensa alaiseksi Suomen, Bulgarian, Turkin ja Jugoslavian. Ranskan kärsittyä tappion Saksa voimistui kuitenkin niin paljon, että oli hyvin vaikeaa pidätellä sen aggressiivisia toimia. Saksalaiset johtivat joukkonsa Suomeen, Romaniaan ja Bulgariaan, noiden maiden taantumukselliset hallitukset muuttuivat Saksan vasalleiksi.

…

[Vuonna 1941] Neuvostoliitto joutui yksin kokemaan natsi-Saksan ja sen liittolaisten – Suomen, Unkarin, Romanian ja Italian – hyökkäyksen.

…

Fasistiseen koalitioon kuuluneiden maiden – Saksan, Italian, Romanian, Unkarin ja Suomen – kommunistiset puolueet pyrkivät noudattamaan politiikkaa, joka johtaisi noiden maiden liittoutuman tappioon sodassa ja fasististen hallitusten kukistumiseen. Noiden maiden kommunistit toimivat vaikeissa oloissa. He kertoivat omien maiden sotilaille sodan olevan luonteeltaan ryöstösota natsi-Saksan ja sen liittolaisten osalta ja oikeutettu vapautussota Neuvostoliiton ja Hitlerin-vastaisen liiton osalta. He kehottivat sotilaita tekemään lopun rikollisesta sodasta, jota kävivät natsit ja heidän rikoskumppaninsa, ja edistämään kaikin keinoin fasististen miehittäjien häviämistä sodassa. Kommunististen puolueiden tällainen toiminta oli menestyksekästä fasistisen liittoutuman maissa. Oli paljon tapauksia, jolloin sotilaat eivät mielellään taistelleet puna-armeijaa ja sen liittolaisten armeijoita vastaan, antautuivat tai jatkoivat taistelua partisaaniosastoissa tai osallistuivat vastarintaliikkeeseen. Slovakialaisten ja romanialaisten kokonaisia yksiköitä, joukko-osastoja ja jopa sotatoimiyhtymiä, samoin italialaisten, unkarilaisten, itävaltalaisten, suomalaisten ja sodan lopussa myös saksalaisten sotilaiden ryhmiä siirtyi Hitlerin-vastaisen liiton puolelle.

…

Kesäkuussa [1944] Leningradin ja Karjalan rintamien joukot siirtyivät Itämeren-laivaston tuella hyökkäykseen Karjalan kannaksella ja Etelä-Karjalassa. Murskattuaan pitkäaikaiset puolustuslinjat neuvostosotilaat vapauttivat Viipurin ja Petroskoin. Vihollinen heitettiin Suomen sisämaahan. Elokuussa Suomi pyysi Neuvostoliitolta välirauhaa ja 4. syyskuuta ilmoitti katkaisevansa suhteensa Saksaan.

…

Lokakuussa [1944] Karjalan rintaman joukot yhdessä Pohjoisen laivaston kanssa ajoivat vihollisen pois Petsamosta, tuosta ikivanhasta venäläisestä paikasta, ja siirtyivät Norjaan, missä auttoivat sen kansaa vapautumaan saksalais-fasistisesta ikeestä.

Neuvostoliiton valtionraja palautettiin ennalleen koko pituudellaan Barentsinmerestä Mustallemerelle.

…

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia, 4. painos, Moskova 1975.