Tämän lehden n:o 185:ssä nimimerkki E.T-la on esittänyt yllämerkityllä otsakkeella varustetun kirjoituksen, koskeva Aunuksessa ammuttuja sotilaita Ervastia ja Saarenpuuta, joka monessa kohti on harhaanjohtava jopa suorastaan tositapauksista poikkeava ja semmoisena kaipaa korjausta.

Niin ikävä kuin tapahtuma onkin, niin täytynee asia, kun se kerran on vedetty julkisuuteen, esittää sellaisena kuin se on tapahtunut.

Kirjoittaja mainitsee ”kahden pohjalaisen vapaaehtoisen joutuneen ennen kuulumattoman mielivallan uhriksi”.

Asia on kuitenkin komppaniani sotilaitten kertomusten mukaan siten, että jo mainitut sotilaat olivat eräänä yönä yhdessä ryhmänjohtajansa ja 5 sotilaan kanssa käyneet Vieljärven kirkossa ja ainakin sotilas Ervasti oman tunnustuksensa mukaan oli kirkosta ottanut suuremman määrän rahaa, jolla sitten oli ostanut tupakkaa, y. m. jota oli jakanut komppanian sotilaille. Sotilas Saarenpuu oli myöskin käynyt kirkossa.

Tapahtuman johdosta istunut sotaoikeus tuomitsi syyllisen ryhmänjohtajan kuolemaan ja armahti ryöstössä mukana olleet sotilaat. Tämä päätös julkinaulattiin Vieljärven kirkon seinälle. Jälkeenpäin lienee sotaoikeus huomannut, että kuolemaantuomitulla ryhmänjohtajalla oli niin suuret ansiot, että hänet niiden perusteella armahdettiin ja ryöstössä mukana olleet 7 sotilasta tuomittiin kaikki kuolemaan osallisena kirkon ryöstöön ja rintamalta karkaamiseen.

Tätä muutosta sotaoikeuden päätöksessä, eivät aiheuttaneet mitkään ”päällikön tuttavuussuhteet”, vaan jo mainitut ryhmänjohtajan ansiot ja ehken se että ryhmänjohtaja jäi Vieljärvelle odottamaan tuomiotaan vaikkakin komppaniani ja kirkon ryöstössä mukana olleet sotilaat lähtivät luvatta marssimaan Vieljärveltä Suomea kohti, mutta pidätettiin Palalahdella.

Tällä kannalla olivat asiat kun allekirjoittanut saapui komennukselta Suomesta Palalahteen. Komppaniaani kuuluvat 7 kuolemaantuomittua pidettiin vangittuna eräässä Palalahden kylän riihessä. Käydessäni mainitussa riihessä vangittuja puhuttelemassa, eivät he kieltäneet syyllisyyttään kirkon ryöstöön, jota suuresti ihmettelin, sillä kysymyksessä olevia sotilaita olin pitänyt komppaniani parhaimpina ja lienee rikos tapahtunut enemmän lapsellisessa ajattelemattomuudessa kuin ryöstötarkoituksessa. Myöhemmin pyysivät vangitut minua saapumaan heidän puheilleen ja esittivät silloin yhteisen pyynnön, että koettaisin saada muutosta sotaoikeuden päätöksessä. Tämän johdosta puhuttelin eri rintamaupseereita, mutta heidän mielestään tapahtunut rikos oli siksi raskauttava ja saattoi koko Karjalan Retkikunnan vapaajoukot häväistykseen vapautettavien aunukselaisten silmissä, että tapahtuman saattoi sovittaa ainoastaan kuolemantuomiolla.

Rykmentin välityksellä, jolle esitin, että syytetyt armahdettaisiin ja muutettaisiin tuomio ruumiinrangaistukseksi, muutettiin sotaoikeuden tuomio sikäli, että kuulustelussa pääsyylliseksi havaittu sotilas Ervasti tuomittiin ammuttavaksi ja jälellä olevista kuudesta kuolemaan tuomitusta ammuttiin yksi arvan nojalla.

Mainitut sotilaat olivat olleet komppaniani urhoollisimpia ja reippaimpia sotilaita ja yleensä täyttäneet nurkumatta velvollisuutensa.

Nimimerkki E.T-la väittää: että vapaaehtoista joukkuetta Aunukseen keräillessä ”haalittiin” nuorukaisia ”vanhempainsa kiellosta huolimatta”. Asia on kuitenkin sillä tavalla, kuten silloin olleista sanomalehti-ilmoituksista voidaan nähdä, että alaikäisiltä vaadittiin joko vanhempien tai holhoojan suostumustodistus. Jos sotilaat ovat väärentäneet todistuksiaan, sitä on allekirjoittaneen mahdotonta tietää.

Tässä yhteydessä en voi olla julki lausumatta ihmettelyäni sen johdosta että arv. kirjoittaja perehtymättä lähemmin asioihin voi esittää sellaisia syytöksiä, kuten:
”Vaikka nuorukaisten vanhemmilta ei ollutkaan mitään suostumusta retkelle pääsyä varten, otti luutnantti Kallio heidät kumminkin joukkueeseensa ja kuljetti sitten Aunukseen, jossa heidät, taisteltuaan ensin yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa Aunuksen vapauden puolesta, surmataan teosta, jota tekoa ei ole ensinkään todistettu heidän tekemäkseen, yhtävähän kuin sitäkään, onko rikos ollut sellainen, että se edellyttäisi tämänlaisen tuomion.”

Pyydän arv. kirjoittajalta tiedustella niiden komppaniassani olleitten sotilaiden nimiä, jotka uskaltavat totena väittää: ”että kirkosta ei ole otettu muuta kuin jumalan kuville muka syötäväksi asetettua viljaa, jota sotilaat söivät nälissään.”

Mitä sitten tulee tämän lehden n:o 184:ssä julkaistuun sotilas Ervasti-vainajan Tulemajärvellä 5 pnä heinäkuuta päivättyyn kirjeeseen, jossa vainaja kieltää olleensa mukana kirkon ryöstössä, niin on tämä asia käsitettävissä ainoastaan siten, että vainaja säästääkseen vanhempiaan, on kieltänyt osallisuutensa mainittuun ryöstöön.

Olen tässä esittänyt tapahtuman rintamasotilaitteni kertomusten ja oman näkemysteni perusteella. Jos joku haluaa lähemmin tutustua asiaan, niin kääntyköön sotaoikeudessa olleitten upseerin puoleen. Omasta puolestani en halua tähän valitettavaan asiaan enään kajota siitäkin syystä, että en ole ollut komppanian johtajana tapahtuman sattuessa.

Sulo Kallio
Liitto -sanomalehti, n:o 188
19. elokuuta 1919