Petroskoin ja Poventsan kihlakuntien ja Suomen välisen rajan topografis-tilastollinen kuvausIV. Paikkakunnat, teollisuus ja kauppa.Kuvattavan rajan oikealla puolella sijaitsevia tärkeimpiä paikkakuntia ovat Petroskoin ja Poventsan kaupungit. Aunuksen läänin tärkein kaupunki Petroskoi sijaitsee 61"47' pohjoista leveyttä ja 52"4' itäistä pituutta, siitä Pietariin on 450¼ virstaa, Moskovaan 1 127 ja Suomen rajalle 102 virstaa. Kaupunki sijaitsee paikalla, missä Neglinkajoki ja Lohijoki laskevat Äänisen järveen. Asukkaita on noin 12 000, väestö on uskonnoltaan enimmäkseen kreikkalaiskatolista. Koska täältä pääsee mukavasti Mariinskin vesistöä pitkin Pietariin, Petroskoi on saanut jonkinlaista merkitystä kauppakaupunkina. Täällä käyvät hyvin kaupaksi etupäässä ruisjauhot (15 000:sta 20 000:een jauhokulia vuodessa), joita tuodaan tänne Rybinsin kaupungin kautta Mariinskin vesistöä pitkin ja myydään täällä Petroskoin ja sen vieressä olevien Poventsan ja Aunuksen kihlakuntien talonpojille. Talvisin niitä viedään täältä noin 2 000 jauhokulia rekikeliä pitkin Suomeen Suojärven rautatehtaan taajaman asukkaille sekä noin 1 000 jauhokulia vapaasti myytäväksi. Ruisjauhoja kuljetetaan saman tien kun raakarautaa kuljetetaan tehtaalta Petroskoihin. Kaikkein tärkeintä kauppatavaraa ovat kuitenkin Petroskoissa sijaitsevan kruunun omaisuutta olevan Aleksanterin tehtaan tuotteet; tykkejä ja kuulia viedään täältä vuosittain Pietarin ja Kronstadtin asevarastoihin arvoltaan tehtaan laskennan mukaan 500 000:sta 700 000:een ruplaa. Lisäksi Petroskoihin tuovat myytäväksi tuotteitaan kihlakunnan talonpojat, joiden harjoittamien elinkeinojen joukossa ensimmäisellä sijalla ovat kalastus Äänisellä ja metsästys. Riistaa sekä tuoretta, jäätynyttä ja kuivattua kalaa viedään Pietariin ja suolaista Suomeen. Turkismetsästäjät saavat Petroskoin kihlakunnassa suuren määrän turkiksia, mutta kaupunki ei osallistu turkiskauppoihin eikä puutavaran myyntiin, koska metsää hakataan ja puutavaraa myydään melko paljon Aunuksen läänin valtionmetsissä*. Kaupungin sisäistä kaupankäyntiä käydään talvisin kauppatorin kojuissa ja kivisessä kauppahallissa, jossa myydään ruoka- ja käsiteollisuustavaroita, sekatavaraa ja siirtomaatavaroita, joita tuodaan Pietarista ja Moskovasta, kesällä taas kauppaa käydään Äänisjärven rannalla yleisellä laiturilla; sinä aikana kauppahalliin jäävät teollisuustavaroiden kauppiaat. Vaikka Petroskoissa ei olekaan käsityöpajoja, monet kaupunkilaiset harjoittavat kuitenkin erilaisia elinkeinoja yksinomaan paikallisten tarpeiden tyydyttämisen mielessä. Kruunun Aleksanterin tehtaalla on työssä noin 1 300 henkeä. Suurin osa näistä työläisistä kuuluu pikkuporvarisäätyyn. Yksityisiä tehtaita kaupungissa on kuusi, ja ne ovat seuraavat:
Petroskoissa oli (vuonna 1875) seuraavia anniskelupaikkoja:
Vuoden aikana järjestetään kolmet markkinat: Afanasjevskaja 18:nnesta 31:een tammikuuta, Aleksejevskaja 18:nnesta 28:nteen maaliskuuta ja Petrovskaja 29:nnestä kesäkuuta 6:nteen heinäkuuta. Ensimmäiset kahdet markkinat ovat aika tärkeät kauppavaihdon kannalta, mutta muista kaupungeista ne houkuttelee vähän kauppiaita, niin että myyjinä ovat enimmäkseen paikalliset kauppiaat ja kihlakunnan talonpojat; muista lääneistä tuodaan vain pöytäkalustoja ja teeastiastoja, kupari- ja rautaesineitä, satulasepäntuotteita, ikoneja ja niinipuupiirroksia. Noita tavaroita ostavat paikalliset kuluttajat. Petroskoin markkinat ovat aivan maaseutumarkkinoiden näköiset: tärkeimpinä seurakuntapyhinä paikalle saapuu talonpoikia, jotka sitten kävelevät kaupungilla, myyvät vaatimattomia käsityötuotteitaan ja ostavat ruokatavaraa, ennen kaikkea viljaa. Tämän lisäksi kaupungissa toimii joka viikonloppuna kauppatori, minne tuodaan lihaa, voita, kananmunia, kalaa, marjoja, riistaa ym. elintarvikkeita. Petroskoin kihlakunnassa järjestetään seuraavia markkinoita:
Ja viimeksi melkein jokaisessa kylässä myydään temppelijuhlina keskipäivään asti piparkakkuja ja muuta pientavaraa. Toinen kuvattavan rajan tuntumassa oleva kihlakunnan kaupunki on Poventsa, joka sijaitsee 62"51' pohjoista leveyttä ja 52"29' itäistä pituutta, siinä paikassa jossa Poventshankajoki laskee Ääniseen, 185 virstan päässä läänin pääkaupungista ja noin 200 virstan päässä rajalta; sen asukasluku on noin 550 henkeä, väestö on uskonnoltaan enimmäkseen kreikkalaiskatolista. Kaupankäynti on hyvin vaatimatonta ja on keskittynyt muutaman kauppiaan käsiin. Kaupunkiin ja kihlakuntaan tuodaan etupäässä erilaista viljaa (noin 10 000 jauhokulia vuodessa). Ulkomaille viedään puutavaraa, riistaa, kalaa ja turkiksia; mutta viimeksi mainittuja myydään enimmäkseen Shungan kylässä pidettävillä markkinoilla. Kaupungissa on turskavarasto, turskaa tuodaan mereltä noin 30 000 puutaa vuodessa; tätä kalaa myydään joko siellä missä pyydetään, tai Shungan markkinoilla ja viedään sitten purjehduskauden alettua Pietariin. Poventsassa on yksi vesikäyttöinen sahalaitos, jossa toimii 3 raamisahaa, ja työntekijöitä on 44 henkeä. Paikallisen kaupan ja teollisuuden kehittymättömyys sekä asukkaiden äärimmäinen köyhyys saavat heidät lähtemään työnhakuun Pietariin ja muihin kaupunkeihin. Historiallisissa asiakirjoissa Poventsan kylä mainitaan 1500- ja 1600-luvulla kuuluvaksi luostariin. On jopa maininta siitä, että se perustettiin Boris Godunovin aikana vuonna 1598. Poventsaan perustettiin tulli 1680, eikä ole säilynyt tietoja siitä, milloin se suljettiin. Kihlakunnan kaupungiksi Poventsa muuttui 1782 lakkautetun Padanskin kaupungin asemesta. Poventsan kihlakunnan 1. poliisipiirin Shungan kylä sijaitsee Putkojärven itärannalla kesätietä pitkin 75 ja talvitietä pitkin 30 virstan päässä Poventsan kaupungista. Shungan kirkonkylässä ja sen lähikylässä nimeltään Bolshoi Dvor (Iso tila) on 50 taloja ja asukkaita 121 miestä ja 129 naista, kaikki venäläisiä ja kreikkalaiskatolisia. Kylän merkitys johtuu markkinoista, joita sinne järjestetään neljä kertaa vuodessa:
Tärkeimmät ovat loppiaisena pidettävät markkinat. Nämä markkinat pidetään kauppahallissa, joka järjestetään Shungan kirkon maalle, ja siellä toimii 65 puotia. Lisäksi kauppakojuja on pitkin kylän katua. Kojujen vastapäätä kadun toisella puolella ja Putkojärven rannalla seisoo useita rekiä, joista ostetaan kalaa, riistaa, voita; poronvillaa, nahkoja ja arkkuja on vieressä maassa. Tärkeimmät tavaravarastot ovat kauppiailla kotonaan. Vieraat saavat majoittua vain kylän muutamaan taloon ja Iso tila -nimiseen kylään, markkinoiden vieressä ei ole muita tiloja, siksi he joutuvat viettämään koko päivän ulkona, eikä heillä ei ole muuta mahdollisuutta lämmitellä kuin joko lähteä naapurikyliin, jotka ovat virstan päässä ja kauempanakin, tai sitten mennä kapakkaan, koska hotelleja ei ole, eikä majataloissa tarjota muuta kuin teetä ja viinaa. Loppiaismarkkinoille tuotavan tavaran yhteisarvo on nykyään noin 200 000 tai 300 000 ruplaa, vaikka 15 vuotta sitten liikevaihto oli jopa 1 000 000 ruplaa. Nykyään nämä markkinat alkoivat menettää merkityksensä sen jälkeen kun suuria määriä kalaa alettiin myydä Margaritinskajan markkinoilla Arkangelissa; ne järjestetään syyskuussa eli sen jälkeen kun päättyy Murmanskin kalastuskausi, toisena syynä on se, että riistaa ja kalaa viedään suoraan Pietariin Shungan ohi heti kun talvikeli avautuu. Marianpäivän markkinat, joiden kauppavaihto on paljon pienempi, ovat Loppiaismarkkinoiden jatkoa. Marianpäivään mennessä Vienanmeren rannikkoasukkaat yleensä jo lopettavat laskelmansa Sisä-Venäjän tukkukauppiaiden kanssa Loppiaismarkkinoilla suoritetuista kalakaupoista siitä kalasta, joka oli silloin vielä Pomoriassa. Paastoajan markkinoilla käydään kauppaa ennen muuta hevosilla, joita sinne tuodaan Petroskoin ja Kargopolin kihlakunnista, Vologdan läänistä ja osittain Suomesta. Hevosia myydään niin paikallisille Poventsan ja Petroskoin kihlakuntien talonpojille kuin hevoskauppiaillekin, jotka tulevat paikalle varta vasten Ojatjoen rannoilta. Paastoajan markkinoilla myytävästä tavarasta 4/5 on peräisin pohjoisen luonnon kahdesta valtakunnasta – kala, riista ja turkikset; loput eli 1/5:n muodostavat verka, astiat, sekatavara, vilja ja palttina. Turkiksia myydään yleensä Shungan markkinoilla: oravan-, jäniksen-, ketun- ja poronnahkoja; yhteisarvoltaan ensimmäisellä sijalla ovat ketunnahat. Yleensä kaikki turkikset ovat Shungan markkinoilla huonolaatuisia ja siperialaisiin verrattuna niiden arvo on paljon pienempi. Tämä johtuu siitä, että turkisten tummaa väriä arvostetaan enemmän, ja mitä kauemmas itään sitä tummempi on väriään vaihtavien eläinten turkki; syitä tähän luonnontieteilijät eivät kuitenkaan tunne. Niinpä esimerkiksi Irkutskin orava on kaksi kertaa ja Baikalin takainen orava neljä kertaa kalliimpi kuin eurooppalainen. Turkiksia eivät yleensä tuo markkinoille itse metsästäjät, vaan tukkukauppiaat; tavaraa myydään suurina erinä: jäniksennahkoja Rostoviin, oravannahkoja Kargopoliin ja Vologdaan, ketunnahkoja Pietariin ja poronnahkoja Arkangeliin. Riistalinnuista ensimmäisellä sijalla ovat pyyt, joista parhaimpina pidetään Petshorajoen seudun metsäpyitä; toiseksi parhaita ovat Vienanmeren etelärannikolla pyydetyt linnut. Näitä arvostetaan enemmän kuin Karjalan ja Poventsan pyitä. Riistan hankkijat ovat perustaneet useita yhtiöitä ja toiset toimivat itsenäisesti. Jokainen ostaa riistaa oman pohjoisen metsäseudun metsästäjiltä ja maksaa heille ennakkoa eli viljaa ja muuta tavaraa, jota talonpojan taloudessa tarvitaan. Näin metsästäjät eivät metsästyskauden tullen enää saa myydä riistaa kenellekään paitsi omalle velkojalleen, jolle yksin kaikki etu kuuluu. Yhtiöt tuovat riistaa markkinoille suurina erinä niin, että kuorma käsittää noin 500 lintuparia. Markkinoiden yleisin kalalaji on kuivattu turska. Lisäksi on silliä, tuoretta siikaa, navagaa ja kampelaa. Pientä kalaa – muikkua, kuoretta ja silliä – ostavat etupäässä paikalliset asukkaat, ja loput viedään Pietariin. Kalakauppaa käyvät samat välittäjäyhtiöt, joiden hallussa on riistakauppakin. Heti kun talvitiet ovat kunnossa, ne jo lähettävät Vienanmerelle hevosmiehiä hakemaan kalaa ja ennen markkinoita he ehtivät jo lähettää Pietariin kymmeniätuhansia kiloja kalaa; markkinoilla kalakauppiaat tekevät enää vain lopullisia laskujaan ja suorittavat maksuja kuivatun turskan osalta eikä kaikkea kalaa tuoda markkinoille, vaan markkinoiden päätyttyä kala lähetetään Poventsan varastoille, josta se kesällä jatkaa matkaa Pietariin. Arvotavaraa tuovat Shungan markkinoille Petroskoin, Jaroslavlin ja Pietarin kauppiaat; tuo tavara ja erityisesti villakankaat eivät ole uusia; eniten tuodaan Moskovan tehtailla valmistettua karttuunia, jonka hinta on 20 ja 18 kopeekkaa arsinalta. Arvotavaraa myydään vain käteisellä, ja koska tärkeimmiltä ostajilta eli talonpojilta puuttuu rahaa, tavara jää usein myymättä. Muuta tavaraa kuten puu-, posliini- ja lasiastioita, rautatuotteita, sekatavaraa, talonpoikaispalttinaa ja muita rohdinkankaita, ruokaa, viinejä, teetä ja sokeria tuodaan Shungan markkinoille hyvin niukalti. Teetä ostavat pääasiassa Pomorian asukkaat ja kyläkauppiaat myydäkseen sitä pikkuerinä paikallisille asukkaille. Sokeria ostavat ne samaiset kyläkauppiaat. Shungan ohella Poventsan kihlakunnassa järjestetään muitakin markkinoita: Lumbushin kylässä järjestetään Jumalanäidin syntymän pyhäpäivien kunniaksi markkinat 8:nnesta14:nteen syyskuuta ja Rukajärven kylässä Joulumarkkinat 28.-31. joulukuuta. Lumbushin toinen nimi on Verhovje; kylässä asuu kruunun talonpoikia, kylä sijaitsee Poventsan kihlakunnan, Shungan volostin, Lumbushin pitäjässä 18 virstan päässä Poventsan kaupungista; kylä on Lumbushijoen rannalla; siinä on 17 taloja ja 103 asuaksta, kaikki venäläisiä ja kreikkalaiskatolisia; Lumbushin kylässä on yksi puukirkko, postiasema, Zaharjevien talonpoikais- ja kauppiassuvun saha. Rukajärven kirkonkylä on 2. poliisipiirin Poventsan kihlakunnan Rukajärven pitäjässä ja sijaitsee 225½ virstan päässä Poventsasta, kylästä poliisipäällikön asunnolle Bogojavlenskajan kylässä on 119 virstaa. Kylä sijaitsee Rukajärvellä samannimisellä mäellä; siinä on 75 taloja ja 446 asukasta, jotka kuuluvat Karjalan heimoon, 2 kirkkoa, 1 tsasouna, 1 mylly ja 1 paja. Rukajärven kirkonkylässä on volostin hallinto. Petroskoin ja Poventsan kihlakunnissa, jotka ovat rajan tuntumassa, on kolme kruunulle kuuluvaa tehdasta: Aleksanterin tykkitehdas ja valimo ovat itse Petroskoin kaupungissa, Kenttijärven rautavalimo Petroskoin kihlakunnassa ja samanlainen Valasmon rautavalimo Poventsan kihlakunnassa. Yksityistehtaista kiinnostavimpia ovat veden voimalla toimivat sahat: Petroskoin kihlakunnassa:
Poventsan kihlakunnassa:
Kaikki tehdasrakennukset ovat puiset, sahattavaa puuta kaadetaan kruunun metsissä* Petroskoin ja Poventsan kihlakunnissa, hinnat määritellään julkisissa kauppakilpailuissa. Tehdastyöläiset samoin kun työnjohtajat ovat venäläisiä palkkatyöntekijöitä. Nykyään Poventsan kihlakuntaan lähelle Pyhäniemen kirkonkyläa Podokanaki ja kumpp. rakennuttavat yksityistä rautavalimoa. Kaikkien yllä mainittujen tehtaiden tuotteet myydään Pietariin, mihin ne viedään laivoilla Äänisen järveä, Syvärijokea ja Laatokkaa pitkin. Alueen asutus on harvaa, luonto karua, maannos hedelmätöntä ja eläinhoito kovin kehittymätöntä, samoin maanviljely on Petroskoin ja Poventsan kihlakunnissa melko alkeellisessa kunnossa; paikallista viljaa riittää vain 3-6 kuukaudeksi, loppuvuoden ajan paikalliset talonpojat joutuvat ostamaan viljaa vapailta kauppiailta tai kaupasta. Maan tärkeimpiä rikkauksia ovat: 1) metsät, puutavaraa käytetään laivanrakennukseen ja myydän lautoina ulkomaille; 2) rautamalmi ja 3) porfyyri, graniitti, erilaiset marmorit ja muut mineraalit, joita ei nykyään louhita. Petroskoin ja Poventsan kihlakuntien asukkaat harjoittavat talvisin tavaran kuljetusta Shungan markkinoille, kuljettavat malmia, raakarautaa ja kalkkia kruunun vuoritehtaille ja yksityisille sahoille. Rahdinajo ei kuitenkaan ole minkään paikallisen seudun yksinomainen elinkeino, se vain on taloudessa tarpeellinen toimeentulokeino; talonpojat ajavat rahtia vain talvella, kun taas kesäisin se loppuu kokonaan, koska on muutenkin puutetta työntekijöistä ja työjuhdasta, mutta vesireitit päinvastoin ovat auki. Kaupankäynti noissa kihlakunnissa on hyvin vaatimatonta, se keskittyy kaupunkeihin ja markkinoille, joista edellä oli jo puhetta. Kesäisin teollista liikennettä on vain Syvärijoella, siinä paikassa mistä joki ottaa alkunsa Äänisestä, on erinomainen Voznesenskin satama. Rybinskin kaupungista Mariinskin ja Äänisen kanavia pitkin kuljetettava vilja siirtolastataan Voznesenjessa joki- ja järvialuksille ja viedään edelleen Pietariin, Petroskoihin ja Poventsaan. Viljan osto on mahdollista Aunuksen läänissä vain siinä yhdessä paikassa, kun viljakaravaaneja on runsaasti; viljatavaran hinta määritellään Rybinskissa, tavaran kuljetus sieltä Pietariin ja Petroskoihin maksaa noin yhden ruplan neljännekseltä. Syvärijoki on tavallaan Aunuksen alueen elintärkeä väylä, siksi joenläheisellä seudulla väestö on taloudellisesti aktiivista ja varakkaampaa Petroskoin ja erityisesti Poventsan kihlakunnan muiden paikkakuntien asukkaisiin verrattuna. Mitä kauemmas Syväriltä, sitä harvempaa on asutus; kylien välimatkat pitenevät; kulkuväylät muuttuvat huonommiksi ja samalla asukkaat ovat aina vain köyhempiä. Ennen kuin Suomi liitettiin Venäjään, Petroskoin ja Poventsan kihlakunnilla oli strateginen merkitys: kun käytiin sotaa Ruotsia vastaan Katariina toisen aikana, täällä oli venäläisiä sotaosastoja. Kanta-asukkaiden kertomusten mukaan ratsuväkiosaston oleskelu paikkakunnalla johti vuoden aikana siihen, että koko tienoossa rehu oli viety tyystin, niin että kun ratsurykmentti oli lähtenyt, talonpojat kärsivät heinien ja muun rehun puutteesta. Rauhan aikana tämä niin harvaan asuttu ja köyhä seutu ei tule kyseeseen, kun ajatellaan joukko-osastojen sijoittamista sotatalouden etuja silmällä pitäen. Riippumatta epäedullisista taloudellisista olosuhteistaan seutu ei muutenkaan sovi tähän tarkoitukseen, koska täältä puuttuu avaria lakeuksia. Maa on vuoristoinen, metsien peittämä, ja täällä on lukuisia järviä. Pelkästään Petroskoin ja Poventsan kihlakunnissa on noin 2 000 järveä. Jotta Petroskoin ja Poventsan kihlakuntien asukkaisiin voitaisiin tutustua lähemmin, esitän seuraavassa 30 virstan levyisen rajavyöhykkeen kaikki paikkakunnat. Petroskoin kihlakunnan 1. poliisipiiri. 1. poliisipiirin poliisipäällikön toimipaikka on Petroskoissa. Salmenniskan volostin, Salmenniskan pitäjän kylät.
Säämäjärven pitäjän kylät.
Veskelyksen pitäjän kylät.
Vohtajärven pitäjän kylät.
Pyhäjärven pitäjän kylät.
Kenttijärven volostin, Kenttijärven pitäjän kylät.
Lintujärven pitäjän kylät.
Yhteensä asukkaita: Petroskoin kihlakunnan raja-alueilla miehiä 2402, naisia 2556, yhteensä 4 958 henkeä. Poventsan kihlakunnan, 2. poliisipiirin kylät. Poliisipäällikön toimipaikka on (Bogojavlenskin volostin, Padenen pitäjän) Bogojavlenskin kylässä 100 virstan päässä Poventsan kaupungista (postitietä pitkin Lumbushan asemalle, ja siitä edelleen kylätietä pitkin). Kylien välimatkat on merkitty kahdella numerolla: ensimmäinen tarkoittaa virstalukua Poventsan kaupungista, ja toinen virstalukua poliisipäällikön toimipaikasta. Mäntyselän volostin, Lintujärven pitäjän kylät.
Porajärven volostin, Porajärven pitäjän kylät.
Seuraavat 11 kylää sijaitsevat Suunujoen ja Suomen rajan välissä:
Himolan pitäjän kylät.
Seuraavat kylät ovat Suojujoelta itään päin, ne sijaitsevat joenmutkan sisäisten järvien rannoilla: Jankajärven pitäjän kylät.
Repolan volostin, Repolan pitäjän kylät.
Rukajärven volostin, Kiimasjärven pitäjän kylät.
Poventsan kihlakunnan raja-alueilla kylien yhteinen asukasluku on seuraava: miehiä 1 338, naisia 1430, yhteensä 2 768 henkeä. Suomen puolella lähimmät kaupungit ovat: Sortavala 631 asukasta, Joensuu 511 asukasta, Kuopio 3 525 asukasta ja Kajaani 562 asukasta; noiden kaupunkien ja Aunuksen läänin kuvattavan rajan välimatkat ovat seuraavat: ensimmäinen noin 150 virstaa talvitietä pitkin ja 230 virstaa kesätietä pitkin, toinen noin 200 ja kaksi viimeistä noin 300 virstan päässä jokainen. Noiden kaupunkien osuus Suuriruhtinaskunnan sisäisestä kaupankäynnistä on huomattava; asukkaat harjoittavat: 1) meritietä pitkin tuotavien tavaroiden jälleenmyyntiä; 2) elitarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden toimittamista kaupunkeihin; 3) he toimittavat ulkomaisia tavaroita rannikkoseudulta sisämaahan, mihin sopivat parhaiten talvitiet. Lämpiminä vuodenaikoina kuljetukset tapahtuvat vesiteitse, jokia ja järviä pitkin, samoin kuivalla maalla teitä pitkin, jotka ovat yleensä hyvässä kunnossa ja joita rakennetaan vuosittain lisää. Huomautettakoon, että maan sisäisen kaupan liikevaihdosta ei ole mitään tietoa. Laivaliikenne on hyvin vilkasta Laatokanjärvellä, siellä kulkee höyrylaivoja Pietarin, Käkisalmen ja Sortavalan sekä Konevitsan ja Valamon välillä. Toiseksi suurin kauppalaivojen liikenne on Saimaalla, sitä pitkin kuljetetaan etupäässä metsätuotteita Joensuun kautta Viipuriin. Kulkuyhteyksiä helpottavat järveä pitkin kulkevat höyrylaivat. Maan sisäistä kaupankäyntiä edistävät suuresti markkinat. Tosin sen jälkeen, kun poistettiin kauppaa rajoittanut laki, jonka mukaan maanomistaja sai myydä tuotteitaan vain kotiseudullaan, ja jokainen saa nyt harjoittaa kauppaa täysin vapaasti, markkinat ovat menettäneet entisen tärkeän merkityksensä, ja monet niistä ovat jo sulkeutuneet. Suomen sisämaan monissa kaupungeissa, Pohjanmaalla ja Lapissa markkinoiden luku lähenee silti 80:tä. Kuopion markkinoilla liikevaihto on joskus 3 000 000 ruplaa. Sortavalan ja Kajaanin markkinat olivat entisinä aikoina venäläisten kauppiaiden suosiossa. Lapin markkinoilla käy muuten venäläisiä talonpoikia Kemin kihlakunnasta ja Arkangelin läänistä, he ostavat Kemin ja Poventsan toreilta hampunsiemeniä, saippuaa, juhtinahkaa, elintarvikkeita ja toimittavat tavaroitaan Lappiin syksyisin veneillä ja talvisin rekikeliä pitkin. Tiedon puutteen takia on mahdotonta kertoa mitään Suomen markkinoiden liikevaihdosta. Suomen raja-alueen asukkaat asuvat järvien rannoilla, jokien ja purojen varsilla, asutusta on myös suurten teiden ja kirkkojen tuntumassa, mutta useimmiten kylien väliset seudut ovat joskus kymmenien virstojen päähän ihan autioita. Mutta sielläkin mihin asutus on keskittynyt, ei ole suuria kyliä, vaan ihmiset asuvat melko kaukana toisistaan olevissa erillisissa taloissa, jotka sijaitsevat maanomistajan hallussa olevien maiden keskipisteessä. Aivan Aunuksen läänin Poventsan kihlakunnan ja Kuopion läänin Ilomantsin kihlakunnan rajalla on Mäkrä-niminen kylä, joka sijaitsee samannimisen järven rannalla. Kylässä on vanhauskoisten kuuluisa Fedosejevskin skiitta, erakkoluostari. Samanlainen skiitta on myös Ilomantsin kihlakunnassa Pahkalammen kylässä, joka on 20 virstan päässä rajalta. Edellä esitetyn venäläisten kylien luettelon mukaan 30 virstan levyisen raja-alueen asukasluku on seuraava: Petroskoin kihlakunnassa 2 402 henkeä miehiä ja 2 536 henkeä naisia, yhteensä 4 958 henkeä ja Poventsan kihlakunnassa 1 338 henkeä miehiä ja 1 430 henkeä naisia, yhteensä 2 768 henkeä. Kummankin kihlakunnan raja-alueen yhteinen asukasluku on 7 726 henkeä. Koska Petroskoin kihlakunnan pinta-ala (97 virstaa 204 syliä X 30 virstaa) on noin 60 neliöpeninkulmaa, niin kun 4 958 jaetaan 60:llä, tuloksena on, että Petroskoin kihlakunnan ja Suomen välisen rajan tuntumassa väestöntiheys on 83 asukasta neliöpeninkulmaa kohti; Poventsan kihlakunnan raja-alue (292 virstaa 285 syliä X 30 virstaa) on pinta-alaltaan noin 179 neliöpeninkulmaa; kun tämä jaetaan asukasluvulla eli 2 788:lla, saadaan että väestöntiheys on tällä vyöhykkeellä 15 asukasta 1 neliöpeninkulmaa kohti. Niin Petroskoin kuin Poventsankin kihlakunnassa raja-alueen asukkaat ovat yksinomaan karjalaisia, he kuuluvat suomensukuiseen heimoon ja puhuvat omaa kieltään, jota he nimittävät karjalaksi. Uskonnoltaan, elämäntavoiltaan ja elinkeinoiltaan karjalaiset eivät eroaa millään venäläisistä. Niukkatuloisen maanviljelyn ohella rajaseudun asukkaat harjoittavat eläinhoitoa ja niittävät heinää kotieläimille, joita on hyvin vähän, vaikka niittyjä ja peltoja on runsaasti; maanviljelyn ohella asukkaiden tärkeimpiä toimeentulokeinoja ovat: kalastus, metsäriistan ja lintujen metsästys, puunhakkuu ja uitto, rautamalmin nosto järvistä, kivihiilen louhinta ja toimitus tehtaille. Aunuksen lääniin rajaavissa Suomen suuriruhtinaskunnan lääneissä 3 väestöntiheys yhtä neliöpeninkulmaa kohti on seuraava:
Kihlakunnissa:
Nämä luvut osoittavat, että Suomessa raja-alue on asuttu tiheämmin kuin Venäjällä, missä asukastiheys vaihtelee rajaseudulla, kuten sanottu, 15:stä 83:een asukasta neliöpeninkulmaa kohti. Lukuun ottamatta edellä mainittuja vanhauskoisten Mäkräjärven ja Pahkalammen erakkoluostareita, joissa asuu sinne muualta muuttaneita venäläisiä, Suomen puolella rajaseudulla asuu samanlaisia karjalaisia kuin Venäjänkin puolella. Erona on vain se, että he puhuvat oikeaa suomen kieltä ja ovat luterilaisia, kun taas neljän pitäjän, joiden pinta-ala on 70,57 neliövirstaa, eli Salmin, Suojärven, Suistamon ja Korpiselän asukkaista suurin osa on kreikkalaiskatolisia. Näihin neljään pitäjään on rakennettu ortodoksisia kirkkoja, luterilaisia varten on yksi luterilainen pappi, joka käy vuorotellen jokaisessa seurakunnassa. Rajaseudun suomalaiset ovat enimmäkseen talonpoikia, maanviljelijöitä, ja harjoittavat samoja elinkeinoja kuin Venäjän karjalaiset. Ruotsin noin 600 vuotta kestänyt valta ei voinut olla vaikuttamatta suuresti Suomeen, siksi tämä viimeksi mainittu omaksui kehittyneen maanviljelyn, koulutuksen ja valtiojärjestyksen. Suomen kansa ei kuitenkaan menettänyt omaa kansallista omaperäisyyttään eikä sen tärkeintä piirrettä, kieltä, joka on säilynyt muuttumattomana meidän päiviimme asti. Viime aikoina on erityistä huomiota kiinnitetty suomen kielen opetukseen, koska tarkoituksena ei ole vain edistää kansan opetusta, vaan myös ottaa suomen kieli yleiseen käyttöön ja tehdä siitä kaikkien säätyjen yleiskieli. Aunuksen läänin lähialueista kaikkein asutuimpia ovat Suomen puolella Pielisjärven rannat, missä on erinomaisia niittyjä. Tämän järven ympärillä sijaitsevissa kirkkokylissä Pielisensuussa, Nurmeksessa ja Juuassa on yli 25 000 asukasta. Suuren asukastiheyden, kehittyneen maanviljelyn ja hyvien yhteyksien ohella Suomen raja-alueen asukkailla on myös parempi toimeentulo ja korkeampi elintaso kuin naapurissa Aunuksen läänissä, jossa asukkaat eivät joskus pysty maksamaan tiettyjä veroja ja rasituksia. Tässä olisi paikallaan sanoa muutama sana rajan molemmin puolin asuvien karjalaisten ulkonäöstä ja luonteesta. Karjalaiset ovat solakoita, heidän kasvonpiirteensä ovat miellyttävät, kasvojen ilmettä elävöittävät suuret siniset silmät ja kreikkalaismallinen nenä. Kun karjalaiset sekoittuvat naapurissa asuviin savolaisiin, heidän alkuperäinen ulkonäkönsä saa uusia piirteitä, he tulevat leveäharteisiksi, lyhytkaulaisiksi ja kippuranenäisiksi. Karjalaiset ovat luonteeltaan vilkkaita ja iloisia, uteliaita, puheliaita ja kerskailevia, mutta samalla hyvin avuliaita, yritteliäitä ja rohkeita. He kävivät aikoinaan laajaa kaupankäyntiä liitossa Visbyn ja hansakaupunkien kanssa, osallistuivat itäkauppaan yhdessä Novgorodin kanssa Laatokan ja Nevan kautta. Karjalaisten yritteliäisyys kaupan alalla tulee ilmi vieläkin, he kuljettavat talviteitä pitkin valtavan isoja tavarakuormia pitkien välimatkojen päähän.
|