Pitkäranta

Pitkäranta mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vodskaja pjatinan verokirjassa vuodelta 1499-1500: "Kylä Laatokanjärven pitkällä rannalla". Pitkäranta kuului silloin Serdobolin pogostan Korelan kihlakuntaan, ja sen talot kuuluivat osittain Kerisyrjän ja osittain Saaren piiriin.

Ruotsin vallan aikana vuoden 1590 Käkisalmen läänin maakirjan mukaisesti Pitkäranta kuului Serdobolin pogostan Impilahden kappeliin, ja 1600-luvulla se kuului jo vasta perustetun Suistamon pogostan Impilahden kappeliin.

Vuosina 1499-1500 Pitkässärannassa oli kaikkiaan 3 taloa ja 30 asukasta, vuoteen 1638 mennessä jo 7 taloa ja 50 asukasta, mutta vuonna 1681 asukasluku pieneni taas ja oli 5 taloa ja 30 asukasta.

Ruotsin kärsittyä tappion Pohjan sodassa Viipurin ja Laatokan Karjala (ns. Vanha Suomi) liitettiin 1721 Venäjään. Niistä perustettiin Viipurin lääni. Katariina Suuren valtakaudella Pitkäranta kuului keisarinnan hovimiehelle kreivi Brukenille. Vuodesta 1727 Impilahden pogosta kuului kruunulle, vuosina 1730-1764 se oli Aleksanteri Nevskin luostarin ja vuosina 1764-1797 Keisarillisen talouskollegion omaisuutta, minkä jälkeen se siirrettiin taas valtiolle.

Akateemikko N.Ozeretskovski kävi Pitkässärannassa 1785; hän kuvaa sitä kirjassaan "Matkakirjeitä Laatokalta ja Ääniseltä" seuraavasti: "Pitkärannan kylän kohdalla järven lahti on leveä ja pitkä ja se leviää laajana kylän takana, joka sijaitsee lahden oikealla eli itäisellä rannalla. Kylän venäjänkielinen nimi on Dolgi bereg, mikä merkitsee samaa pitkää rantaa, ja siitä todellakin alkaa Laatokan itäinen, tasainen, matala ja suurimmalta osaltaan suora ranta, joka ulottuu Nevajoen alkujuoksulle asti. Pitkärannan kohdalla päättyvät korkeat kivivuoret, jotka ympäröivät järveä Keksholmista Pitkällerannalle saakka, tähän loppuvat myös lahdet, joita oli runsaasti vuoristoseudulla, loppuvat myös kalliosaaret, joita on useita järven pohjoisosassa; Pitkästärannasta alkaen niin ranta kuin itse järvikin ovat aivan erinäköiset."

Pitkärannan kaivannaisesiintymiä oli tutkimassa 1810 vuoriosaston kapteenin Furmanin johdolla tieteellinen retkikunta, mikä ei kuitenkaan johtanut mainittaviin tuloksiin.

Vuonna 1811 Viipurin lääni liitettiin uudelleen Suomeen, joka kuului silloin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Alasuomäellä 1814 yritettiin ensimmäistä kertaa hyödyntää esiintymiä, mutta monista yrityksistä huolimatta kuparimalmin louhinta käsivoimalla epäonnistui.

Ensimmäinen kaivos perustettiin Alasuomäelle 1832. Keliojan suuhun rakennettiin ensimmäinen kuparisulattamo. Lähistölle nousi toinenkin, Alasavotta-nimellä tunnettu tehdas, joka oli ensimmäisen kilpailija.

Paitsi kuparia löydettiin myös tinamalmia. 1842 Koirinojaan samannimisen puron suuhun rakennettiin pieni tinasulattamo. Koskelle tehtiin pato, siitä vesi johdettiin kahta kourua pitkin suoraan tehtaalle, jossa malmi huuhdottiin.

Sulattamojen myötä Pitkärannasta, entisestä kylästä ja louhimotyöläisten asutuksesta, kehittyi iso taajama. Sinne rakennettiin kreikkalaiskatolinen Ylösnousemuksen kirkko.

Geologi S.Kutorga kirjoitti Suomen-puoleisen Laatokan matkaoppaassaan (1851) seuraavaa: "Täkäläisessä malmiesiintymässä on kahdeksan kaivosta, jotka on suljettu ylhäältä päin vesi- ja lumisateelta laudasta tehdyillä katoksilla, joiden alla sijaitsevat käsi- ja hevosvoimalla toimivat vintturit veden ja malmin nostamiseksi."

Malmi ja metalli kuljetettiin Pitkärannasta ensin maitse ja myöhemmin 1850-luvun lopulta lähtien höyrylaivoilla. Talvisin kuljetus tapahtui talvitietä pitkin Sortavalan ja Käkisalmen kautta.

19. vuosisadan kaskivaiheilla kaikki Pitkärannan tehtaat omisti pietarilainen Pitkäranta Company OY. Tehtaiden vesihuollon turvaamiseksi yritettiin tuloksettomasti rakentaa kanava ja yhdistää Nietäjärvi Keliojaan. Veden puute johti loppujen lopuksi kummankin tehtaan sulkemiseen.

Vuonna 1869 otettiin käyttöön kaksi tinamalmin rikastamoa, jossa malmia rouhittiin ja huuhdottiin.Tehtaat sijaitsivat kaivosten tuntumassa.

Hydrografi A.Andrejev teoksessaan Laatokanjärvi kirjoittaa (1875) seuraavaa: "Pitkärannassa kaivosten syvyys on yli 50 syliä ja ne ovat 40 syliä Laatokan vedentasoa alempana… Työläiset ovat suomalaisia. He ovat työssä yöt ja päivät, kahdessa vuorossa… Kaivoksen vieressä on rakennus, jossa suuri määrä poikia rouhii pieniksi paloiksi kaivoksesta louhittua malmia ja lajittelee sitä… Pitkärannan tehdas on joskus elättänyt noin 2000 työläistä perheineen; mutta työ on ollut vaihtelevaa, ja tämä pienensi toisinaan työläisten lukumäärää kymmenkertaisesti."

Kaivostyöläisten taajamassa, joka sijäitsi Laatokan rannalla Pitkärannan länsiosassa Punaisen kaivoksen vieressä, oli 24 puista 1000 asukkaalle tarkoitettua kasarmia. Lähistöllä vanhan Pitkärannan kaivososassa sijaitsivat johtajan ja hänen apulaisensa talot, papin talo, kreikkalaiskatolinen kirkko, muutama kaivostyöläisten omakotitalo.

Vuonna 1877 Pitkärannassa kävi matkailija A.Jelisejev, joka esittää Pitkärannan kuvauksen kirjassaan Maailmalla. "Siihen aikaan kun me kävimme Pitkärannassa, kaivostoiminta kupari- ja tinaesiintymillä oli melko vilkasta, ja satoja työläisiä touhusi syvissä kaivoksissa. Laskeutumisemme kaikkein syvimpään, noin 30 syliä syvään kaivoon ei oikein onnistunut, niin että me saattajan kanssa emme laskeneet märkiä portaita alas, vaan suorastaan liukuimme, tosin saimme vain lieviä vammoja. Sen jälkeen kun me laskeuduimme pääkäytävään pidellen lyhtyjä kädessä, me harhailimme pitkään kaivoksissa, joiden vihertävissä seinissä heijastuivat monilukuisten tinamalmia louhivien työläisten lamput. Eräässä kaivoksen käytävässä virtaavan veden solina peittyi vasaroiden paukkeeseen ja työläisten puheensorinaan; nämä asettivat räjähdyspanosta kallioon, ja räjähdys tuli meille sellaisena yllätyksenä, että ajattelin jo koko maanalaisen käytävän luhistuvan ja hautaavan meidät ainiaaksi."

1880-luvun alussa Pitkärannassa oli koulu ja siinä kaksi luokkaa: toinen alle 11-vuotiaille lapsille ja toinen 8-13-vuotiaille. Eri vuosina siellä opiskeli 30-50 oppilasta. Koulussa toimi kaksi opettajaa.

Tinä-kuparisulattamojen lisäksi Pitkärannassa toimi sulfaattitehdas. Malmien sulaessa syntyvästä rautaoksidista saatiin punaista väriainetta. Suomessa monet puutalot oli siihen aikaan maalattu punaisiksi tällä Pitkärannassa valmistetulla maalilla.

Vuonna 1887 rakennettiin lasitehdas, joka tuotti vuosittain 10 miljoonaa pulloa. Tehtaalla toimi kaksi keskeytymättä ja kaksi jaksoittaisesti toimivaa Simensin sulatusuunia.

1890-luvun keskivaiheilla tehtaiden tuotteita kuljettivat Laatokkaa pitkin kaksi hinaajahöyrylaivaa ja parikymmentä proomua.

1880-luvun loppuun saakka tuotettiin etupäässä kuparia ja tinaa, ja 90-luvulla etusijalle tuli rautamalmin louhinta ja raakaraudan sulatus. Masuunissa Laatokan rannalla vuodesta 1897 toimi rautasulattamo.

Malmia tuotettiin vuoteen 1904 asti, sen jälkeen toiminta lakkautettiin sen kannattamattomuuden takia.

Uudelta teknologiselta pohjalta louhuintaa jatkettiin vuonna 1914. Ristiniemi OY:n kaivokset toimivat 1950-luvulle saakka. Kaivokset sijaitsivat Lupikossa 10-15 km päässä Pitkärannasta kaakkoon päin.

Nurminsaarella toimi sahalaitos, jossa oli kuusi kehyssahaa.

Diesen Wood OY rakensi sellutehtaan Pusunsaarelle ja hankki sahan. Tuotanto alkoi 1921. Ennen rautatien valmistumista tuotteet vietiin vesitse Laatokan ja Nevan kautta ja talvella hevoskyydillä Sortavalaan ja Lahdenpohjaan.

Vuonna 1929 valmistui tehtaan kolmikerroksinen toimistorakennus.

1930-luvulla sellutehdas uudistettiin kokonaan ja sinne sijoitettiin sen ajan uusimmat koneet ja laitteet.

Vuonna 1932 Pitkärantaan saapui Läskelästä ensimmäinen juna (rataosuuden pituus 43 km), ja vuonna 1933 rataa jatkettiin Ylä-Uuksuun.

Toisen maailmansodan alkuun mennessä Pitkäranta oli puinen kaupunki. Läntisen, Sortavalan puoleisen kaupunginosan nimi oli Toikkasenkylä. Asuintalojen lisäksi siellä oli Salmin rajavartioston esikunta, kasarmit ja stadion.

Seuraavan, samoin tien varrella sijaitsevan kaupunginosan nimi oli Peräkylä. Se oli kaupungin vanhin osa. Siellä asui maanviljelijöitä, siellä oli koulu ja kauppa. Peräkylän naapureita olivat Rannankylä ja Petäjäkylä.

Rannankylä. Tässä kaupunginosassa sijaitsivat rautatieasema, venäläinen koulu, satama, ostoskeskus, posti, apteekki ja Kansanosakepankin konttori.

Petäjäkylä. Tämä kaupunginosa alkoi kauppatorilta. Siinä olivat kreikkalaiskatolinen kirkko, kansakoulu ja kaupungin stadion.

Risteys. Siinä olivat suojeluskunnan talo ja kasino.

Kaupungin koillisosan nimi oli Pervoi. Tämä nimi johtui ehkä ensimmäisestä kaivoksesta. Sen nähtävyyksiin kuului luterilainen rukoushuone, joka sijaitsi kaivoksen hissin entisessä konehuoneessa (kunnostettiin arkkitehti Uno Ullbergin suunnitelmien mukaan vuonna 1921). Kukkaronlahden rannalla oli sellutehtaan sairaala.

Pitkäranta paloi melkein kokohaan jo heti talvisodan alettua. Säilyivät vain Pusunsaaren sellutehdas ja siihen liittynyt puutaloalue. Itse kaupungissa säilyivät Voznesenskin ortodoksinen puukirkko ja muutama kivitalo.

Neuvostoliittolaiset joukot valtasivat kaupungin 10. joulukuuta 1939, ja 12. maaliskuuta 1940 päivätyn sopimuksen mukaisesti kaupunki yhdessä muun Laatokan Karjalan alueen kanssa siirtyi Neuvostoliitolle. 9. heinäkuuta 1940 perustettiin Pitkärannan hallinnollinen piiri, jonka keskukseksi tuli Pitkärannan kaupunki.

16. heinäkuuta Suomen joukot valtasivat Pitkärannan; sitkeiden taistelujen jälkeen 11. heinäkuuta 1944 illalla ne jättivät kaupungin. Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti 1947 Pitkäranta siirtyi taas Neuvostoliitolle.

Sellun tuotanto alkoi uudelleen kesäkuussa 1947.

23. toukokuuta 1957 Pitkärannan piiri lakkautettiin, ja sen alue siirtyi Sortavalan ja Aunuksen piireille.

Pitkärannan piiri perustettiin uudelleen 28. joulukuuta 1966.

Sotavuosina säilynyt puinen Pusunsaaren kaupunginosa purettiin 1970-luvulla teollisuusaluetta laajennettaessa.

Ennen sotaa rakennetuista taloista on säilynyt kokonaan ainoastaan entinen apteekki, 1920-luvun lopussa rakennettu niin sanottu Walldenin Talo, jossa nykyään sijaitsee kotiseutumuseo.

22. helmikuuta 1998 vihittiin luterilaisen kirkon uusi puinen rakennus. Rakennustyöt tehtiin Kuopiosta saaduilla varoilla.