Vanha Alakylä

Suomalaiset muodostivat yhtenäisen kansan 1. ja 2. vuosituhannen vaihteessa, jolloin hämäläiset, karjalaiset ja muut suomalaisheimot sulautuivat yhteen. Karjalaisten mukanaolo tässä prosessissa oli varsin monimutkaista ja dramaattista. Syynä tähän oli Suuren Novgorodin naapuruus.

Kristinuskon leviäminen Suomen alueelle alkoi 1100-luvun keskivaiheilla ruotsalaisten vallattua maan lounaisosan. 1200-luvun alussa ruotsalaisten lähetyssaarnaajien toiminta oli vilkasta suomalaisheimon asuttamalla alueella ja ulottui jo hämäläisten asuinseuduille.

Ruotsalaisten menestys aiheutti novgorodilaisissa, joilla oli Suomessa omia poliittisia ja taloudellisia etuja, samantapaista reaktiota ja he järjestivät yhdessä liittolaistensa karjalaisten kanssa sotaretkiä Suomeen ja Ruotsiin. Ratkaisevana keinona, joka olisi voinut auttaa vastustamaan ruotsalaisten vaikutusta ja säilyttämään kiinteät suhteet liittolaisiin, oli Novgorodin ruhtinaan Jaroslavlin mielestä väestön käännyttäminen kreikkalais-katoliseen (ortodoksiseen) uskoon, mikä tapahtuikin hänen toimestaan 1227.

Tämä ei kuitenkaan voinut pysäyttää roomalais-katolista kirkkoa, joka oli myös kreikkalais-katolisia pitänyt silloin pakanoina. Vuonna 1293 vuoronmukainen ristiketki alkoi – tällä kertaa karjalaisten asuttamalle seudulle. Kolmen valloitetun ortodoksisen karjalaispogostan – Jääskiksen, Äyräpään ja Savolaksin – alueella karjalaiset kastettiin toistamiseen, tällä kertaa roomalais-katoliseen uskoon. Ruotsalaiset perustivat Viipurin linnan.

Vuonna 1323 novgorodilaisten epäonnistuneen Viipurin-vastaisen retken ja usean verisen rajaselkkauksen jälkeen Pähkinälinnan kaupungissa solmittiin samanniminen rauhansopimus, jossa ensi kertaa vahvistettiin Rajajoki (ruots. Systerbäck) ei vain Novgorodin ja Ruotsin välisenä valtionrajana, vaan myös katolisen ja ortodoksisen kirkon vaikutusalueen rajana.

Näin ollen Suomen kansakunnan muotoutumisen (katolilaisuuden suojeluksessa) loppuvaiheeseen ottivat osaa vain länsikarjalaiset, joiden kielestä tuli ajan mittaan yksi yhtenäisen Suomen kansan murre, samalla kun ortodoksiset itäkarjalaiset jäivät tämän prosessin ulkopuolelle.

Ensimmäisen kerran Alakylä mainittiin 1400-1500-luvun vaihteessa. Silloisten kirkkokirjojen (1499-1500) mukaan kylässä oli vain kaksi taloa; kylä kuului Valkeasaaren volostiin (nyk. Staryi Beloostrov). Volosti oli karjalaisten heimojen ikivanhaa asuinaluetta ja kuului vuoteen 1470 asti ortodoksiseen Suuren Novgorodin Votskaja-pjatinan Karjalan puolen Orehovin ujestiin Karboselän Vozdvizhenskin pogostaan.

Vuonna 1527 Ruotsissa alkoi kuninkaan aloitteesta uskonpuhdistus, ja luterilaisuudesta tuli pian valtionuskonto.

Jo ennen kuin 1617 solmittiin Stolbovan rauha, Venäjän ja Ruotsin välisessä pitkällisessä sodassa autioituneelle Inkerin seudulle alkoi muuttaa luterilaisuskoisia suomalaisia karjalaisista Viipurin ja Savolaksin lääneistä. Sen jälkeen kun rauhansopimus oli solmittu, seudun asuttaminen vilkastui, koska uudisasukkaat vapautettiin asepalvelusvelvollisuudesta. Ruotsalaiset vallanpitäjät ahdistelivat samalla ortodoksista karjalaista väestöä, mistä seurasi sen massamuutto Venäjälle.

Niin vanhat kuin uudetkin Alakylän asukkaat harrastivat perinteistä maanviljelyä ja karjanhoitoa.

Rajajoki oli kahden naapuriläänin hallinnollisena rajana. Luterilaisen seurakunnan keskuksena oli vuodesta 1628 uusi Vartemäen kirkko. Vuoden 1635 tulipalon jälkeen seurakunnan keskus siirtyi Toksovaan, johon siihen mennessä oli rakennettu oma luterilainen kirkko.

Vuonna 1685 Pyhän Peterin ja Paulin kappeliseurakunta perustettiin Valkeasaareessa. Uuteen kappeliseurakunnan sisältyi myös Alakylä.

Pohjansodan aikana osa Alakylän asukkaista siirtyi Konnunselän (toinen nimi Konnunkylä) kylään, joka sijatsi pohjoisempana kahden kilometrin päässä. Kylä vaihtoi nimensä, ja siitä tuli Uusi Alakylä. Tämän jälkeen Alakylästä alettiin käyttää nimeä Vanha Alakylä.

Keisarikunnan uuden pääkaupungin perustaminen synnytti uusia elinkeinoja, niin että Vanhan Alakylän asukkaat rupesivat viemään kaupunkiin maitotuotteita, lihaa, vihanneksia ja marjoja ja harjoittamaan ajurinammattia. Vladimir Dalin sanakirjan mukaan venäläisellä tshuhna-sanalla tarkoitettiin Pietarin esikaupunkialueella asuvia suomalaisia.

Vuonna 1734 Toksovan luterilaisesta seurakunnasta erosi ja itsenäistyi Valkeasaaren luterilainen seurakunta; 1763 valmistui Valkeasaaren puukirkko.

Viipurin lääni palautettiin Suomelle 1811, ja Rajajoesta tili autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan ja Pietarin kuvernementin raja. Vanhan Alakylän asukkaat saivat uuden edullisen toimeentulolähteen - erilaisten tavaroiden salakuljetuksen tullirajan yli.

1800-luvun keskivaiheilla Vanhassa Alakylässä oli 23 taloa ja 136 asukasta.

29. kesäkuuta 1894 uusi Valkeasaaren luterilainen kirkko vihittiin. Kirkko, jossa oli 850 istumapaikkaa, rakennettiin pietarilaisten arkkitehtien Oskar Tibo-Brinjolen ja Aleksei Vorobjovin piirustusten mukaisesti. Kirkossa valmistettiin 27-äänikertaiset urut, jotka ollut ollut käytössä vuodesta 1865 Pyhän Katariinan luterilaisessa kirkossa Pietarissa.

Venäjän vuosien 1918-1920 verisen kansalaissodan seurauksena yli 8000 Venäjän suomalaista joutui etsimään turvaa Suomesta (siellä taistelut päättyivät jo toukokuussa 1918). Myös osa Vanhan Alakylän asukkaista siirtyi Suomen puolelle.

Neuvostovallan vahvistuttua Neuvostoliiton ja Suomen valtionraja suljettiin, Rajajoen vasemmalle rannalle asetettiin piikkilanka-aita, ja Vanhan Alakylän yhteydet suomalaisiin lakkautettiin kokonaan. Kylä oli kuitenkin jättänyt jälkensä Neuvostoliiton historiaan. GPU järjesti ns. Rajajoen aukon eli paikan, jossa raja voitiin ylittää salaa silloin kun NL houkutteli maahan poliittisia vastustajiaan (Trest-operaatio).

Vuonna 1924 Pietarin kuvernementin nimi muutettiin Leningradin kuvernementiksi ja vuodesta 1927 Leningradin alueeksi.

Vuonna 1926 Vanhassa Alakylässä oli 39 taloa. Toimi Valkeasaareen luterilainen seurakunta.

Vuonna 1929 maassa ryhdyttiin takavarikoimaan varakkaiden maanviljelijöiden omaisuutta. Koska venäläisten elintaso oli keskitasoa korkeampi (perhettä kohti oli kaksi kolme lehmää ja viisi-kuusi lammasta), useat perheet julistettiin kulakeiksi, omaisuus takavarikoitiin ja ihmiset häädettiin pois.

Vuonna 1932 Valkeasaareen luterilainen kirkko suljettiin seitsemäksi kuukaudeksi, mutta seurakuntalaiset saivat kirkon uudelleen toimintaan. Lopullisesti kirkko suljettiin vuonna 1935.

Huhtikuussa 1935 NKVD:n Leningradin hallinto pani alulle erikoisoperaation, vainot "Leningradin alueen ja Karjalan rajavyöhykkeen puhdistamisesta kulakeista ja neuvostovastaisista elementistä" 22 km leveä Suomen rajan tuntumassa ollut rajavyöhyke puhdistettiin kokonaan asukkaista, jotka olivat vallanpitäjien mielestä "epäluotettavia". NKVD poltti autioituneen Vanhan Alakylän.

30. marraskuuta 1939 vastaisena yönä neuvostojoukot ylittivät Rajajoen ja aloittivat Suomen puolella talvisodan, joka jatkui 12. maaliskuuta 1940 asti. Sodan seurauksena Suomi luovutti Neuvostoliitolle myös Rajajoen oikean rannan.

9. kesäkuuta 1944 alkoi neuvostojoukkojen massahyökkäys Karjalan kannaksella. 10. kesäkuuta vihollisen pääiskun kohdalla Valkeasaaren lähistöllä olleen kenraali-majuri Jussi Sihvon komentaman 10. divisioonan puolustusasemat murrettiin. Neuvostojoukkojen etenemisen esti kuitenkin kova puolustuslinjan syvältä tullut tykkituli. Aamupäivällä noin kello 11 kolmesataa neuvostokonetta tulitti entisen Vanhan Alakylän seudulla ollutta tykistäpatteria, minkä jälkeen suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään pohjoiseen.