Variskivi

Pohjois-Laatokan vuonojen ja Aunuksen lakeuksien luonnollinen raja, joka on aikoinaan ollut myös kahden suomalais-ugrilaisen heimon luonnollisena rajana, oli vuosina 1617-1721 ja 1811-1940 myös virallinen valtionraja.

Vuodesta 1618 rajapyykkinä oli kaksi vanhaa rajakiveä. Toinen on Manssilan kylän kohdalla ns. Variskivi, jota Laatokan vedet huuhtovat, ja toinen, vanhan kauppatien varrella ollut Virtelän kivi, on nykyisin pahasti vaurioitunut.

Stolbovan rauhan 1617 mukaisesti Ruotsin ja Venäjän täysvaltaiset lähettiläät kokoontuivat Laatokan rannalle 25. lokakuuta 1618. Heidän tehtävänään oli vetää raja Karjalan kihlakunnan Solomannin pogostan ja Novgorodin kihlakunnan Aunuksen pogostan välille. Venäjän keisarikunnan ensimmäisessä täydellisessä lakikokoelmassa tapausta kuvataan seuraavasti:
"Molempien puolien rajat on vedetty oikein, on tarkastettu ja merkitty oikeudenmukaisesti, niin kuin ennen vanhaan tapana on ollut. Rajakivet on paikoilleen asetettu, ja Venäjän Valtakunnan Suuren Hallitsijan ja Tsaarin puolelta kiveen on merkitty ristit ja Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuninkaan puolelta kiveen on hakattu kruunut, muihin paikkoihin rajaa on kaivettu hautoja ja täytetty ne hiilillä.

Raja Karjalan kihlakunnan Solomannin pogostan ja Novgorodin kihlakunnan Aunuksen pogostan välillä alkaa Laatokan järveltä Variskiveltä, johon on samoin tehty rajamerkki – risti ympyrässä ja kruunuja ja vuosiluku."

Stolbovan rauhansopimuksen mukainen raja ei ollut pysyvä. Rauha rikottiin jo 1654, jolloin venäläiset valloittivat Salmin kylän, samannimisen rajapitäjän keskuksen ja seuraavana vuonna ruotsalaiset suorittivat puolestaan retken Aunukseen.

Pohjansodan tuloksen Pohjois-Laatokan alue siirtyi virallisesti Venäjälle 1721 Uudenkaupungin rauhansopimuksen mukaan. Satavuotinen raja lakkasi olemasta.

Akateemikko N.Ozeretskovski 1788 ilmestyneessä kirjassaan "Matkakirjeitä Laatokalta ja Ääniseltä" kertoo Variskivestä seuraavaa:
"Perämaan salmesta viiden virstan päässä sijaitsee Karkunlammen kylä, josta 12 virstan päässä rannalla on oikein iso Varashev-niminen kivi, jota järvivesi huuhtoo. Kivi on punaista graniittia, se on neljä ja puoli arsinaa korkea, neliskulmainen. Kiven ovat asettaneet paikalle ihmiskädet, se on ilmiselvää, koska ympäristössä ei ole muita kiviä, se on siinä yksin ja sitä paitsi siihen on hakattu kirjaimia, jotka tarkoittavat vuosilukua ja jotka tässä esitän.

Kerrotaan, että tämä kivi oli aikoinaan ollut Venäjän ja Ruotsin rajakivenä, mutta miksi sitä kutsutaan Variskiveksi, sitä kukaan ei osannut selittää minulle. Nykyisin se erottaa Serdobolin piirin Aunuksen ujestista."

Vuonna 1811 Pohjois-Laatokan alue liitettiin uudelleen Suomeen, joka kuului silloin Venäjälle ja oli autonomisena suuriruhtinaskuntana. Vanha raja otettiin taas käyttöön hallinnollisena ja tullirajana, joka erotti suuriruhtinaskunnan muusta Venäjästä.

Aunuksen asukas ja kotiseutututkija Ivan Kondratjev mainitsi Variskivestä vuonna 1836 omassa Kirjoituksessa Aunuksen asuttamisesta ja perustamisesta (julkaistu Aunuksen kokoelmassa vasta 1894).

1800-luvun loppupuolella hydrografi A.Andrejev kuvasi Variskiveä omassa Laatokka-tutkimuksessaan:
"Tutkittuamme kiveä tarkkaan emme todellakaan löytäneet siitä mitään, mikä todistaisi sen olevan rajakivi, eikä myöskään löytynyt todisteita siitä, että tällainen paino olisi voitu asettaa siihen ihmiskäsin. Kiven yläosassa ja sivuissa näkee joitakin siihen hakattuja merkkejä ja kirjaimia. Mielestämme noita merkkejä on hakattu kivellä tarkoituksena pilailla; siinä on ympyröitä, ristejä, silmuja, kolmioita, siis merkkejä, joita maalaiset kirjoitustaidottomina käyttävät merkitäkseen omat esineensä, ja koska täällä harjoitetaan laajalti kalastusta, niin väkeäkin kerääntyy paljon. Juhlapäivinä tai muuten vapaapäivinä muutamat halukkaat tulevat kiven luo veneellä ja hakkaavat piloillaan kiveen merkkejä muistoksi täälää käynnistään. Kiven pohjoispuolella melko hyvin näkyy vuosiluku 1761, mutta mitään ristiä siinä ei ole".

Olonetski sbornik -teoksessa julkaistiin 1886 Aunuksen läänin tilastokomitean sihteerin A.Ivanovin raportti tutkimusretkestä, jonka läänin viranomaiset järjestivät tutkimaan "Variskivi ja Serdobolin maantien kivi".

Suomen tultua itsenäiseksi vanhasta rajasta tuli taas valtion raja. Molemmat osapuolet vahvistivatsen vuonna 1920 Tarton rauhansopimuksessa.

30. marraskuuta 1939 vastaisena yönä Neuvostoliiton joukot ylittivät rajan. Alkoi monia uhreja vaatinut talvisota, joka siirsi maan rajan kauas länteen päin.

Toinen vähemmän kuuluisa rajakivi on Virtelässä, vanhalla tiellä, joka kulkee Laatokan rantaa pitkin. Alunperin siinä oli latinankielinen kirjoitus: "Huc Regni posuit fines Gustavus Adolphus, Rex Svecorum; fausto numine duret opus. (Tähän Kustaa Aadolf, ruotsalaisten kuningas, asetti valtakunnan rajan; Jumalan avulla olkoon tämä työ pysyvä.) 1617." Kirjoitus ei ole säilynyt meidän päiviimme asti. Kivi on kaadettu, lyöty sirpaleiksi ja sitä käytettiin nuotion pohjakivenä.